Demariedustaja hermostui Juho Eerolalle

21.05.2013 |15:36

Perussuomalaisten menestys miespuolisen työväestön puolueena ärsyttää SDP:tä varsinkin, jos asia mainitaan ääneen. SDP:n kansanedustaja Suna Kymäläinen ei hyväksy kansanedustaja Juho Eerolan väitettä, että SDP olisi unohtanut duunarimiehet ja keskittynyt olemaan sosiaalitätien puolue.

– Ensinnäkin sosiaalitätinä olemisessa ei ole mitään pahaa ja sosiaalitäditkin ansaitsevat puolustajansa. Toiseksi naisena oleminen ei tarkoita, ettei ymmärtäisi tai osaisi ajaa miesten asioita, Kymäläinen ärähtää Demokraatissa.

– Eerolan väitteistä on pääteltävissä, etteivät perussuomalaiset ole sosiaalitätien asialla – karsien ja vähätellen näin valtavan suuren työtätekevien joukon ulkopuolelle perussuomalaisten agendalta, Kymäläinen väittää.

 

PS VERKKOTOIMITUS


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

7.
Suomen uutiset logo

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta

10.10.2026 |14:01
8.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista

13.10.2026 |12:01
9.
Suomen uutiset logo

Bergbom sanasodassa kokoomusedustajan kanssa – harhaanjohtava lainaus vaihtui ilmastonmuutosdenialismisyytöksiin

14.10.2026 |16:50

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi