Demariveteraani: Kannatus putoaa kymmeneen prosenttiin

10.09.2013 |18:36

Ylen SDP:läinen veteraanitoimittaja Pentti Lumme vuodattaa harmiaan puolueensa nykymenoon Uuden Suomen kolumnissaan.

Hän hämmästelee, kuinka puolue ei ole onnistunut valitsemaan uutta päätoimittajaa puolentoista kuukauden aikana.

– Demokraattia ei nyt kai oikein voi enää pitää uutislehtenä, mutta hiukan alalla olleena sanoisin, että uutismiehenä olen tottunut hiukan nopeampiin suorituksiin, siis en kuukausia kestävään jahkailuun, Lumme kirjoittaa ja jatkaa:

– Prosessi on demarien mainetta mustaavaa kömpelöintiä ja Juha Peltosen erottamisesta jaetut selitykset ovat lähinnä naurettavia. Ei ole ihme, että nyt odotamme puolueen kannatuksen putoamista kymmenen prosentin tuntumaan, Lumme sivaltaa.

Hän arvioi SDP:n puoluesihteeri Reijo Paanasen, jonka hän arvelee järjestäneen Peltoselle potkut, saattavan olla lähtövuorossa toukokuun puoluekokouksessa. Lumme muistetaan ennen muuta pitkästä toiminnastaan Yleisradion Radiouutisten eduskuntatoimittajana, mistä toimesta hän jäi eläkkeelle muutama vuosi sitten.

ps verkkotoimitus


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –

29.08.2026 |20:27
3.
Suomen uutiset logo

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia

29.08.2026 |14:02
9.
Suomen uutiset logo

Garedew: “Opetusministeri Adlercreutz lähti mukaan Setan aivopesukampanjaan”

28.08.2026 |13:33
10.
Suomen uutiset logo

Väkivaltaisuudet puhkesivat taas Ceutassa – Espanja pyytää Frontexia apuun

29.08.2026 |11:15

Uusimmat

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää