Demokraatti: Veronkierto rehottaa EU:ssa

24.05.2013 |13:31

Veronkierto rehottaa EU:ssa, kertoo SDP:n äänenkannattaja Demokraatti. Euroopassa on tehty ensin päätöksiä, jotka suosivat järjestäytynyttä rikollisuutta ja sitten on lisätty poliisille hieman määrärahoja. Demokraatin mukaan tämä ei käy kenellekään, mutta näin EU toimii.

Verotuksessa käy juuri niin: kun hyväksytään veronkierto ja veroparatiisit, vuodessa jää eurooppalaisilta saamatta tuhat miljardia euroa verotuloja ja työttömyys ja köyhyys ovat sen mukaisia, Demokraatti kirjoittaa.

Johtopäätös on sitten demarin linjan mukainen: tilanne muuttuu kansainvälisten demarien vahvoin toimin: demarit laittavat Eurooppaa hallitsevat oikeistohallitukset kovan paikan eteen. Lehden mukaan EU:n sosialidemokraattiset talousministerit ovat tänä vuonna SDP:n puheenjohtajan Jutta Urpilaisen aloitteesta aloittaneet politiikkansa yhtenäistämisen.

Euroopan demaripuolueen PES:n verkkosivuilla julkaistiin Urpilaisen ja kahdeksan muun ministerin vetoomus oikeudenmukaisesta veropolitiikasta. Tätähän sanotaan myös federalismiksi ja liittovaltiokehityksen syventämiseksi, mihin perussuomalaisilla on oma näkökantansa.

 

ps verkkotoimitus


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista

27.10.2026 |12:49
2.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava 

30.10.2026 |16:30
4.
Suomen uutiset logo

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan

26.10.2026 |10:07
8.
Suomen uutiset logo

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia

27.10.2026 |11:00
9.
Suomen uutiset logo

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle

27.10.2026 |14:11

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi