
Eduskunnan ahkerimmat – perussuomalaisilla lähes 3 000 valtiopäivätoimea
Perussuomalaiset tekivät eduskunnassa aloitteita ja kirjallisia kysymyksiä ylivoimaisesti eniten kaikista puolueista.
Kuluneella vaalikaudella eniten aloitteita (214) laati eduskuntaryhmän puheenjohtajana kolme vuotta toiminut Pirkko Ruohonen-Lerner. Osa aloitteista oli eduskuntaryhmän yhteisiä aloitteita, osa edustajan omia. Lukuisissa talousarvioaloitteissaan hän on esittänyt selkeitä vaihtoehtoja hallituksen politiikalle. Yksi keskeisimmistä asioista, joita Ruohonen-Lerner on pitänyt tapetilla, on harmaan talouden torjunta.
– Harmaa talous vääristää markkinoita. Rehellinen yrittäjä ei saa urakoita, koska harmaan talouden toimija pystyy operoimaan paljon halvemmalla. Yhteiskunta menettää eräiden arvioiden johdosta verotuloja jopa viisi miljardia euroa vuosittain. Tämä heikentää myös kuntataloutta ja kansalaisten palveluja, sanoo Ruohonen-Lerner.
Yhtä systemaattisesti hän on vastustanut myös kaikkia euromaiden tukipaketteja alkaen Kreikan ensimmäisestä tukipaketista 2010. Valtiovarainministeriö joutui luovuttamaan julkisuuteen Suomen ja kreikkalaisten pankkien väliset tuottojenvaihtosopimukset Ruohonen-Lernerin valitettua salauspäätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
Rankka pesti
Ruohonen-Lernerin vaativin tehtävä tällä vaalikaudella oli kolme vuotta kestänyt eduskuntaryhmän puheenjohtajuus lukuisine kokouksineen, kannanottoineen ja yllätyksineen. Tehtävä edellytti jatkuvaa hallituksen esitysten ja valtakunnallisen uutisvirran seurantaa sekä tavoitettavissa oloa, myös iltaisin ja viikonloppuina.
– Iloitsen siitä, että suuri joukko suomalaisia on arvostanut pestiäni puheenjohtajana, sillä saan edelleen jatkuvasti positiivista palautetta näkyvästä työstäni, toteaa Ruohonen-Lerner.
Tiukkoja kysymyksiä
Eniten kirjallisia kysymyksiä (154) laatineen Arja Juvosen suurin kohua herättänyt kysymys liittyi niin kutsuttuun Himas-hankkeeseen, kun silloinen pääministeri Jyrki Katainen tilasi kilpailuttamatta filosofi Pekka Himaselta satojen tuhansien arvoisen tutkimushankkeen syksyllä 2011 ja talvella 2012. Asian noustua päivänvaloon kysymys nostatti suuret otsikot ja johti lopulta siihen, että pääministerin luottamus mitattiin eduskunnan äänestyksessä.
– Jos kukaan ei olisi kysynyt mitään, asia olisi ehkä mennyt läpi kaikessa hiljaisuudessa. Samalla nousi esille, ettei hankintalain nojalla tutkimushankkeita tarvitse kilpailuttaa ja herätti kysymyksen, olisiko laissa korjattavaa tämän asian tiimoilta, kertoo Juvonen.
Aiheita ihmisten arjesta
Juvonen muistaa muitakin tärkeitä kysymyksiä, jotka ovat nostattaneet otsikoita ja johtaneet hyviin tuloksiin. Hänen kysymystensä ansiosta muun muassa nuorison viihdekäyttöön ottama ilokaasu vedettiin pois markkinoilta.
– Saattohoito, potilasturvallisuus, lapsiluukut – kaikki kysymykset jotka ovat herättäneet keskustelua julkisuudessa ovat olleet onnistuneita.
Juvonen saa ideoita uusiin kysymyksiin joka päivä esimerkiksi uutisista, kansalaisilta tai omalla työurallaan esiin nousseista epäkohdista. Aina kun jokin uusi epäkohta nousee esiin, pyrkii hän viemään asiaa eteenpäin. Kirjallinen kysymys on yksi tapa selkeyttää ongelmaa ja pyrkiä korjaamaan yhteiskunnallinen epäkohta.
– Olen kansalla töissä, sen vuoksi tässä ollaan. Myös oppositiosta käsin voi vaikuttaa, se on vain omasta sitkeydestä kiinni, Juvonen vakuuttaa.
Valtiopäivätoimet puolueittain: perussuomalaiset 2 993, keskusta 1 796, SDP 890, kokoomus 876, vasemmisto 274, RKP 273, kristilliset 224 ja vihreät 209.
Artikkeli on julkaistu Perussuomalainen-lehden numerossa 3/15.
MIKA MÄNNISTÖ
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”
Ylen aamussa vierailleelta kansanedustaja Teemu Keskisarjalta tivattiin kantaa hallitukselta odotettavaan ilmastostrategiaan. Keskisarja totesi asian olevan hänelle yhdentekevä. - Perussuomalaisille luonnonsuojelu on luonnollinen, pyhä asia. Ilmakehäkiihkoilu sen sijaan on paholaisen keksintö. Se on EU:n anekauppaa, lähiluonnon raiskaamista ja hiilinielujen nieleskelyä. Ilmakehäkiihkon sfääreistä olisikin tehtävä paluu aidosti vihreälle metsäpolulle.

Jussi Halla-aho: ”Onko minkään median toimituksessa yhtä paljon rikollisia kuin Hesarissa?”
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho jakaa X-tilillään kurinpalautusta Helsingin Sanomille. Halla-aho osallistuu näin keskusteluun tuoreesta hovioikeuden tuomiosta kahdelle Helsingin Sanomien toimittajalle niin kutsutussa Viestikoekeskus-jutussa. Hovioikeus kovensi käräjäoikeuden aiempaa tuomiota.

Nyt tuli perussuomalaisten vastaus SDP:n Razmyarin leikkauslistoihin: ”Tätäkö tarkoittaa kaiken voi tehdä reilummin?”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom tyrmää sosialidemokraattien varapuheenjohtaja Nasima Razmyarin esitykset maataloustukien leikkauksista sekä veronkorotukset listaamattomille yhtiöille.

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä
Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.

PS-ministeriryhmän tiedotustilaisuus klo 15.30 alkaen (suora lähetys)

Pieni- ja keskituloisille tulossa merkittävät veronalennukset, ostovoima paranee – Purra: ”Tällaisia veronalennuksia ei ole nähty vähään aikaan”
Perussuomalaisten ministeriryhmän kesäkokouksessa tänään puhunut valtiovarainministeri Riikka Purra kertoi jo lausunnoilla olevista verotoimista. Tavan palkansaajalle on jäämässä kukkaroon selvästi enemmän käyttövaraa veronalennusten myötä.

Purra: Väestönmuutos ei ole salaliittoteoriaa tai äärioikeistolaista – ”Tilastot kertovat armottomasti, kuinka ulkomaalaisväestö lisääntyy ja kasvaa, suomalaisväestö ei”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra listaa X:ssä, miksi puolue puhuu niin paljon Suomen demografisista muutoksista.

Festariesiintyjä huusi kuolemaa israelilaisille – brittiyleisö huusi innoissaan mukana
Glastonburyn festivaaleilla rap-esiintyjä huusi kuolemaa israelilaisille ja toivoi Allahin nimissä Palestiinan vapautuvan. Pääministeri ja monet muut poliitikot ovat tuominneet vihapuheen. BBC myöntää rikkoneensa omia vihapuheen vastaisia ohjeitaan lähettäessään keikan suorana lähetyksenä. Rap-duon Yhdysvaltain kiertue peruuntuu, koska heidän viisuminsa peruutettiin.

Teemu Keskisarja: Seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta pitää ohjata riippumattomille ja puolueettomille medioille
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja esittää Yleisradion kutistamista siten, että seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta ohjattaisiinkin riippumattomille ja puolueettomille medioille. - Yle-veron maksajat jatkossa valitkoot itse rahoituskohteita omissa veroilmoituksissaan, Keskisarja linjaa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää