
Perussuomalaiset julkaisi koostekuvan eduskunnan äänestystuloksesta. / PS/SU
Historiallinen nuijankopahdus – Eduskunta hyväksyi Ottavan miinakieltosopimuksesta irtautumisen äänin 157-18, perussuomalaisten pitkäaikainen tavoite toteutui vihdoin
Eduskunta hyväksyi jalkaväkimiinat kieltävän Ottawan sopimuksesta irtautumisen torstain täysistunnossa äänin 157-18.
Eduskunta kokoontui tänään viimeistä kertaa ennen kesätaukoa äänestämään muun muassa henkilömiinat kieltävästä Ottawan jalkaväkimiinat kieltävästä sopimuksesta, jota perussuomalaiset on johdonmukaisesti vastustanut aina sopimukseen liittymisestä lähtien vuonna 2011.
Perussuomalaisissa päätös otettiin vastaan ilolla. PS on vuosien ajan puhunut miinakiellon purkamista vastaan ja ainoana vastusti sitä kiellon solmimishetkellä 2011. Miinakielto ja käyttökelpoisen miinavaraston tuhoaminen on PS:n mukaan vakavasti heikentänyt Suomen puolustuskykyä.
Äänestyksessä eduskunta hyväksyi sopimuksesta irtautumisen äänin 157-18.
Äänestyksestä olio poissa 24 kansanedustajaa.
Miinakiellon purkamista vastaan äänestivät:
HALLITUSPUOLUEISTA:
Eva Biaudet (rkp)
OPPOSITIOSTA:
Timo Furuholm (vas), Veronika Honkasalo (vas), Mai Kivelä (vas), Anna Kontula (vas), Minja Koskela (vas), Pia Lohikoski (vas), Laura Meriluoto (vas), Aino-Kaisa Pekonen (vas), Hanna Sarkkinen (vas), Johannes Yrttiaho (vas)
Fatim Diarra (vihr), Tiina Elo (vihr), Bella Forsgrén (vihr), Inka Hopsu (vihr), Saara Hyrkkö (vihr), Oras Tynkkynen (vihr), Jenni Pitko (vihr).
Ottawasta luopuminen aiheutti etukäteen rajua kipuilua SDP:ssä, ja johdolla oli täysi työ hätyytellä kansanedustajia asian taakse.
Tämän päivän äänestyksestä olivatkin poissa poissa Elisa Gebhard (sdp), Timo Harakka (sdp), Krista Kiuru (sdp),Johan Kvarnström(sdp),Kimmo Kiljunen (sdp), Suna Kymäläinen(sdp), Anna-Kristiina Mikkonen (sdp), Eemeli Peltonen (sdp) ja Ville Skinnari (sdp). Monet heistä olivat kiivaasti vastustaneet Ottawasta luopumista.
Ottawa-sopimuksen syntyyn aikoinaan voimakkaasti vaikuttanut ex-kansanedustaja Erkki Tuomioja (sdp) ei peitellyt pettymystään. Hän moitti SDP:n puoluejohtoa ja kiitteli Ottawan kannattajia: ”Kiitos Eva Biaudet, vasemmistoliitto ja vihreiden enemmistö ettette hyväksyneet Ottawan sopimuksesta irtaantumista. Surullinen SDP:stä jonka ryhmää johdetaan kuin kurikomppaniaa.”

Suomen Uutiset
Lue myös
KOMMENTTI: SDP horjuu rajusti Suomen turvallisuuden kannalta kriittisissä kysymyksissä – voiko Kiljusen kaartiin tosipaikan tullen luottaa, jos puolue joskus johtaisi punavihreää hallitusta?
Eduskunta äänesti Ottawan sopimuksesta irtautumisesta – Bergbom: Ottawan sopimukseen liittyminen oli virhe – nyt se korjattiin
Vasemmistoliitto äänesti miinojen palauttamista vastaan – Vigelius: ”Epäisänmaallista”
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Ottawan sopimus on jälleen merkki Suomen linjanmuutoksesta – Aittakumpu: Sinisilmäisyys ja perusteeton idealismi eivät enää ole ohjenuorina
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu pitää Ottawan sopimuksesta irtautumista taas yhtenä merkkinä Suomen linjanmuutoksesta.

Jalkaväkimiinat takaisin keinovalikoimaan – Simula: ”Ottawan sopimus raivataan viimein pois”
Ottawan sopimuksesta irtautuminen on puhuttanut eduskunnassa ja asia etenee maaliin vielä tällä viikolla. Perussuomalaisten kansanedustaja ja eduskuntaryhmän 1. varapuheenjohtaja Jenna Simula muistutti puheessaan, että perussuomalaiset oli ainoa puolue, jonka jokainen paikalla ollut kansanedustaja äänesti 13 vuotta sitten sopimukseen liittymistä vastaan.

Antikainen: Vasemmistoliitto jäi yksin – Ottawan sopimus irtisanotaan, miinat palaavat puolustukseemme
Ulkoasiainvaliokunta kannattaa hallituksen esitystä irtisanoa Suomi Ottawan miinakieltosopimuksesta. Valiokunnan käsittelyssä vain vasemmistoliitto vastusti asiaa.

Hallitukselta turvallisuuspolitiikan kunnianpalautus – Immonen: ”Perussuomalaiset on aina korostanut, että Ottawan sopimukseen liittyminen oli virhe”
Maailmanpoliittinen tilanne on murroksessa, ja turvallisuusympäristö on muuttunut Suomen kannalta yhä epävarmemmaksi. Perussuomalaisten kansanedustaja ja puolustusvaliokunnan jäsen Tomi Immonen kiittää hallitusta sen aloittamista toimista jalkaväkimiinat kieltävästä Ottawan sopimuksesta irtautumiseksi.

Latvia irtautumassa Ottawan miinakieltosopimuksesta
Viikon suosituimmat

He päättivät Ylen johdon ökypalkkioista
Yleisradion johdon palkkiot jäädytettiin vuosina 2024 ja 2025 osana Ylen säästöpakettia. Ylen hallituksen päätöksellä palkitsemispolitiikkaan palaaminen kuohuttaa kansaa sekä myös Ylen henkilökuntaa, koska Ylessä toteutetaan edelleen eduskunnan linjaamia säästöjä. Säästöjen seurauksena muutosneuvotteluissa moni yleläinen on myös joutunut jättämään työnsä.

Professori: Ylen uutinen pakolaisten työllistymisestä virheellinen
Yle esitti uutisissaan viime syksynä, että Saksaan vuonna 2015 tulleista syyrialaispakolaisista 90% on työllistynyt. Tämä ei pidä paikkaansa, sanoo kansantaloustieteen emeritusprofessori Vesa Kanniainen. Kyseessä oli käännösvirhe.

Turkkilalta kritiikkiä ex-pääministeri Marinin muistelmateoksesta: ”Niin häpeilemättömän itsekeskeistä tekstiä että pahaa tekee”
Valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Matias Turkkila syventyi tällä viikolla Sanna Marinin uuteen muistelmakirjaan, ja havaitsi lukevansa pinnallista teosta, josta ei omintakeisia ajatuksia juuri löydä. - Kirja sisältää päiväkirjamaista tarinaa itseensä läpikotaisin ihastuneesta ihmisestä, joka kokee ihan kaiken itsensä kautta, Turkkila arvioi.

Ylen selvitys: Turvapaikanhakijaperheen ateriakustannukset jopa 36 000 euroa vuodessa – Lehtinen: Miten joku voi pitää tätä reiluna?
Yle julkaisi 12.11. uutisen, jonka mukaan Helsingin Punavuoren vastaanottokeskuksessa nelihenkisen perheen ateriat voivat olla jopa 36 000 euroa vuodessa. Perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen kritisoi verovarojen tarpeetonta tuhlaamista.

Vigeliukselta rajua kritiikkiä Tampereen säästöistä pormestari Nurmiselle: ’’Tämäkö on sitä SDP:n reilummin leikkaamista?’’
Tampereen kaupunginvaltuusto päättää tänään kaupungin ensi vuoden talousarviosta. Tärkeimpänä kokonaisuutena valtuusto on päättämässä pormestari Ilmari Nurmisen (sd.) johdolla 37 miljoonan säästöistä.

PS-Nuoriso: Mamujengit valtaavat maakunnatkin – ”Punavihreä unelma turvattomista monikulttuurikaduista on arkipäiväistymässä”
Perussuomalainen Nuoriso pitää hälyttävänä viime päiväisiä uutisista Jyväskylässä toimivasta 14-19-vuotiaiden ulkomaalaistaustaisten nuorten jengistä, joka on viikon mittaan ryöstellyt kadulla useita ihmisiä.

Vasemmistonuorten johtajalta synkkiä vihjauksia väkivallasta – vaatii israelilaisia pois Lapista
Vasemmistonuorten puheenjohtaja Pinja Vuorinen vaatii Rovaniemen kaupunkia perumaan lomakylän rakennusluvan projektin Israel-kytkösten takia. Suomesta ei hänen mukaansa pidä tehdä ”turvasatamaa sotarikollisille”. Aktiivinen Israelin puolestapuhuja Maria Sofia Roimaa Paul kertoo tehneensä rikosilmoituksen Vuorisen viestistä.

PS:n Simo Grönroos luettelee vielä kerran ne syyt, miksi Tilastokeskuksen ex-pomon tekemä maahanmuuttotutkimus johtaa harhaan
Diakonia-ammattikorkeakoulun tuore tutkimus esittää kaunisteltua kuvaa maahanmuuton kuluista. Nyt tutkimuksen tekijä, Tilastokeskuksen entinen kehittämispäällikkö kuitenkin väittää mediassa, että ”joka ainoa euro” tutkimuksessa on huomioitu. Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Simo Grönroos iskee nyt pöytään – vielä kerran – karut tosiasiat ja kertoo, mikä tutkimuksessa on mennyt pieleen.

PS-Nuoriso: Muut matkustavat Lappiin lomailemaan, Vasemmistonuoret vastustamaan juutalaisia
Perussuomalainen Nuoriso vaatii Vasemmistonuoria irtisanoutumaan puheenjohtaja Pinja Vuorisen Israel-lausunnoista. Nuorisojärjestön mukaan vasemmistossa näkyy yhä vahvemmin antisemitismi, jonka se katsoo vaarantavan juutalaisten turvallisuuden Suomessa.

Kohu oudosta tuomiosta levisi maailmalle: 16-vuotiaan raiskaajaa ei karkotettu Ruotsista, koska rikos oli ”lyhytkestoinen”
Pakolaisstatuksen omaava mies raiskasi 16-vuotiaan ruotsalaistytön ja vasta hovioikeus tuomitsi miehen vankilaan. Rikollista ei kuitenkaan karkotettu ja tuomion perusteet herättävät nyt tyrmistystä kautta maailman. Eurooppa on “hyvesignaloimassa itsensä sukupuuttoon”.
Uusimmat

Pikkupakettien tullivapaus loppuu EU:ssa

Purra Brysselissä: ”Venäjä saa rahansa vain lopettamalla sodan”

Perussuomalaiset: Suomalaisen duunarin verotus kevenee
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää










