Tagi: Ottawan sopimus

MATTI MATIKAINEN

Eduskunnan puhemies, presidentinvaalikampanjansa tänään avannut Jussi Halla-aho muistuttaa, että seuraavaksi valittavalla presidentillä on ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtamisen ohella muitakin tärkeitä tehtäviä. Halla-aho korostaa kykyä tunnistaa, ehkäistä ja ratkaista maahan ja kansaan kohdistuvia ongelmia ja uhkia.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Ulkoasiainvaliokunnan kokouksessa äänestettiin tänään jalkaväkimiinoja takaisin käyttöön esittävästä kansalaisaloitteesta. Kansalaisaloitteella irtauduttaisiin jalkaväkimiinat kieltävästä Ottawan sopimuksesta. Valiokunnan enemmistö katsoi, että kansainvälisestä sopimuksesta irtaantuminen ei ole kansalaisaloitteella mahdollista. Perussuomalaiset olivat eri linjalla.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Perussuomalaisten kansanedustaja Jari Ronkainen pitää Suomen Puolustusvoimien isku- ja suorituskykyä erittäin hyvänä, vaikka kantahenkilökuntaa tarvitaankin nykyisessä tilanteessa hieman lisää. Ronkainen olisi valmis nostamaan Suomen puolustusmenoja, ja kansanedustaja vaatii myös jalkaväkimiinoja takaisin. – Miinoja ei voi täydellisesti korvata. Vaikka muita vaihtoehtoja on kehitetty, en näkisi ongelmana, että lisänä olisivat miinat, Ronkainen sanoi eilen Ylellä.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Perussuomalaisten kansanedustaja ja puolustusvaliokunnan varapuheenjohtaja Jari Ronkainen kirjoittaa blogissaan Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan ja pohtii, miten Venäjän toiminta vaikuttaa väkisinkin myös Suomen turvallisuuspoliittiseen asemaan. Suomi on menneinä vuosina välttänyt Ruotsin virheet ja onnistunut pitämään puolustuskykynsä kunnossa, mutta virheitäkin on tehty.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Puolustusvaliokunnan varapuheenjohtaja Jari Ronkainen (ps.) laittoi eilen vireille toimenpidealoitteen Ottawan miinankieltosopimuksesta irtautumiseksi. Ronkainen kerää kansanedustajien allekirjoituksia, ja aloite on tarkoitus jättää torstaina klo 16. Suomi liittyi henkilömiinat kieltävään Ottawan sopimukseen vuonna 2011.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Ukrainan ja Venäjän välisen tilanteen kiristyessä myös Suomen puolustusvalmiudesta on virinnyt keskustelua etenkin itärajan pitävyyden suhteen. Itärajan maasto on suurelta osin polveilevaa ja peitteistä, mikä tekee sen valvonnasta haastavaa. Etenkin maamiinojen kielto on noussut julkiseen keskusteluun säännöllisin väliajoin. Suomi liittyi henkilömiinat kieltävään Ottawan miinakieltosopimukseen vuonna 2011.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Tänään eduskunnan täysistunnossa perussuomalaisten ryhmäpuheenvuoron pitänyt kansanedustaja Juha Mäenpää kertoi perussuomalaisten olevan vahvasti puolustuspoliittisessa selonteossa kulmakiveksi nostetun yleisen asevelvollisuuden kannalla, joka on ainoa tapa turvata riittävän laaja ja osaava reservi uskottavan puolustuksen tarpeisiin.  Lue lisää >