

LEHTIKUVA/ARKISTO
Miinat tekevät paluun – perussuomalaiset: Jalkaväkimiinat ovat tehokas ja edullinen ratkaisu puolustukseen
Perussuomalaiset oli ainoa puolue, joka äänesti eduskunnassa yksimielisesti jalkaväkimiinat kieltävän Ottawan sopimuksen ratifiointia vastaan marraskuussa vuonna 2011. Perussuomalaiset näki jo tuolloin sopimuksen heikentävän Suomen kansallista puolustuskykyä. Viimeistään muuttunut turvallisuuspoliittinen tilanne on osoittanut sopimuksen ratifioinnin suureksi virheeksi.
Eduskunnassa käytiin tiistaina lähetekeskustelu hallituksen esityksestä irtisanoutua Ottawan jalkaväkimiinat kieltävästä sopimuksesta. Sopimuksen irtisanominen mahdollistaisi jalkaväkimiinajärjestelmän palauttamisen osaksi puolustuksen keinovalikoimaa, jolla olisi merkittävä vaikutus Suomen turvallisuudelle.
– Jalkaväkimiinat ovat tehokas ja edullinen ratkaisu Suomen puolustukseen. Me tiedämme, että Venäjä käyttää niitä massamaisesti. Pienellä maalla täytyy olla mahdollisuus puolustaa omaa maataan ja sen kansaa kaikissa tilanteissa, totesi perussuomalaisten kansanedustaja ja puolustusvaliokunnan jäsen Miko Bergbom.
Jalkaväkimiinat luovat tehokkaan pelotteen
Perussuomalaiset katsoo jalkaväkimiinojen olevan toimiva osa puolustusjärjestelmää erityisesti Suomen kaltaisessa maassa, jossa riittää vaikeakulkuista maastoa ja jossa pitkä itäraja muodostaa merkittävän strategisen haasteen. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu toivoi eduskunnalta yksimielistä tukea hallituksen esitykselle.
– On syytä muistaa, että nämä jalkaväkimiinat otetaan takaisin sen takia, ettei niitä tarvitse koskaan käyttää. Ne ovat hyvin tehokas ennaltaestävä pelote, erityisesti Suomen olosuhteissa. Ymmärrystä Suomen ratkaisulle kyllä löytyy.
Latvia, Liettua, Viro ja Puola ovat käynnistäneet irtisanomisprosessit Ottawan sopimuksesta keväällä 2025. Sopimuksen ongelmallisuus tiedostetaan siis myös muualla Euroopassa.
Kotimaisen tuotannon kehittämiseen panostettava
Muuttunut turvallisuusympäristö Venäjän rajanaapurina ja Nato-jäsenyys velvoittavat Suomea tekemään panostuksia omaan puolustukseensa ja turvallisuuteensa.
Ottawan sopimuksesta irtaantuminen mahdollistaisi myös kotimaisen jalkaväkimiinatuotannon kehittämisen. Tällä olisi puolustuskyvyn vahvistumisen lisäksi positiivinen vaikutus Suomen taloudelle.
– Kotimainen tuotanto on hyvä saada käyntiin nopeasti sitten, kun tämä sopimus on katkaistu, totesi perussuomalaisten kansanedustaja Ville Vähämäki.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- miinatuotanto Nato-jäsenyys turvallisuusympäristö miinakielto puolustuskyky Miko Bergbom Pekka Aittakumpu Ottawan sopimus Turvallisuuspolitiikka Jalkaväkimiinat Venäjä Ville Vähämäki
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Mäenpää tyytyväinen hallituksen aikeisiin esittää miinakieltosopimuksesta irtautumista: ”Vihdoinkin vuoden 2011 strateginen virhe korjataan”
Eilen uutisoitiin, että Suomi aikoo irtautua jalkaväkimiinat kieltävästä Ottawan sopimuksesta ja kasvattaa puolustusmenoja kolmeen prosenttiin bruttokansantuotteesta. Perussuomalaisten kansanedustaja ja eduskunnan puolustusvaliokunnan jäsen Juha Mäenpää iloitsee miinapäätöksestä ja muistuttaa, että perussuomalaiset eivät alun perinkään kannattaneet henkilömiinojen kieltämistä.

Hallitukselta turvallisuuspolitiikan kunnianpalautus – Immonen: ”Perussuomalaiset on aina korostanut, että Ottawan sopimukseen liittyminen oli virhe”
Maailmanpoliittinen tilanne on murroksessa, ja turvallisuusympäristö on muuttunut Suomen kannalta yhä epävarmemmaksi. Perussuomalaisten kansanedustaja ja puolustusvaliokunnan jäsen Tomi Immonen kiittää hallitusta sen aloittamista toimista jalkaväkimiinat kieltävästä Ottawan sopimuksesta irtautumiseksi.

Antikainen: Suomi irtautuu Ottawan sopimuksesta ja panostaa turvallisuuteen – epäisänmaalliset toverit aloittivat heti myyräntyön
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan vihervasemmistoa ei näytä kiinnostavan Suomen ja suomalaisten turvallisuus - saati puolustuskyky.

Mauri Peltokangas: Ottawan sopimukseen liittyminen oli idioottimainen teko
Viime viikkoina on käyty julkista keskustelua jalkaväkimiinat kieltävästä Ottawan sopimuksesta, kun Puola ja Baltian maat ilmoittivat aikeistaan irtautua sopimuksesta. Eilen tiistaina myös Suomen hallitus ilmoitti aikeistaan irtaantua sopimuksesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Mauri Peltokangas on hyvin tyytyväinen siihen, että Suomen hallitus reagoi muuttuneeseen turvallisuustilanteeseen.
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset varoitti jo 2013 – Carunan tuotot menevät nyt Espanjaan
Espanjalainen energiajätti Iberdrola ostaa Suomen suurimman sähkönjakeluyhtiön Carunan noin viidellä miljardilla eurolla. Perussuomalaiset varoittivat jo 13 vuotta sitten, mitä seuraa kun kotimainen sähkönjakeluyhtiö myydään ulkomaille.

Ministeri Rydman säästää veronmaksajien rahaa – Yle tekee siitä skandaalin
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman hylkäsi yhdeksän tutkimushanketta ja joutui siitä mediamyllyyn. Kukaan ei kuitenkaan kysy, miksi ministeriö ylipäätään jakaa tutkimusrahaa Suomen Akatemian rinnalla.

Mäenpää: Kornia, että eduskunnan kesäteatteria vetää viime kaudella 6 000 miljoonaa hukannut Tytti Tuppurainen
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää arvostelee oppositiota siitä, että se vaati eduskunnan ylimääräistä täysistuntoa Helsinki Garden -hankkeen valtiontuesta. Mäenpään mukaan keskustelussa on kyse pikemminkin poliittisesta esiintymisestä kuin uusien tietojen selvittämisestä.

Elon Musk piti normaalien ihmisten puolta talouslehden haastattelussa: ”Teitä toimittajia vihataan paljon enemmän kuin te tajuatte”
Arvostetun talouslehden päätoimittaja kävi haastattelemassa Elon Muskia. Keskustelun lomassa toimittaja ei malttanut olla kritisoimatta Muskin mielipiteitä maailman menosta, mutta joutui nolatuksi kerran jos toisenkin.

Helsingin poliisi tehosti ulkomaalaisvalvontaa – maasta poistettu tänä vuonna lähes 500 henkilöä
Maassaolon edellytysten tarkastuksia tehtiin ulkomaalaisvalvonnassa lähes 50 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Maahantulija puukotti saksalaisen opiskelijan kuoliaaksi avoimella kadulla – Saksassa kasvaa entisestään pelko, että kuka tahansa voi joutua sattumalta veitsi-iskun uhriksi
Saksaa järkyttää jälleen uusi veitsihyökkäystapaus. Trierin yliopistossa historiaa opiskeleva 22-vuotias saksalainen Marius Dick oli palaamassa 15. heinäkuuta ostoksiltaan kun samanikäinen afganistanilainen Sajad M. hyökkäsi avoimella kadulla leipäveitsi kädessä hänen kimppuunsa. Vanhemmat vaativat saksalaisilta poliitikoilta täyskäännöstä suhteessa rikollisiin maahantulijoihin.

Purra: SDP kannattaa kehitysmaamaahanmuuttoa – ”Tavoitteena on varmistaa, että maahan tulee riittävästi pienituloisia ihmisiä, jotka tarvitsevat sosiaalivaltiota ja äänestävät vasemmistoa”
SDP on suosituin puolue vieraskielisten keskuudessa, ilmenee Helsingin Sanomien teettämästä kyselystä. Tulos viittaa demareiden harjoittamaan laskelmointiin, jolla puolue pyrkii kasvattamaan kannatustaan suosimalla löyhää maahanmuuttopolitiikkaa.

SDP:n valtuutettu vaatii selvitystä Vantaan areenan rahoituksesta – unohti kertoa, että puolue kannatti sopimuksen hyväksymistä kaupunginhallituksessa
Vantaan SDP vaatii perusteellista selvitystä Kivistön areenahankkeen rahoituksesta, kun Ylen MOT paljasti epäselvyyksiä rahoittajien taustoista. Vuosi sitten SDP:n kaupunginhallitusryhmä äänesti itse samojen sopimusten puolesta, kun perussuomalaiset vaativat tarkempaa selvitystä.

Laaja törkeä huumausainerikosvyyhti: 200 kiloa amfetamiinia, kymmeniä kiloja kokaiinia – tuomituista valtaosa ulkomaalaistaustaisia
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi viime viikolla 18 henkilöä laajassa törkeiden huumausainerikosten kokonaisuudessa. Tuomioihin sisältyi myös yksi ampuma-aserikos. Oikeuden mukaan rikosvyyhdissä liikkui satoja kiloja huumausaineita, joita tuotiin Ruotsista Suomeen.

Laittomat maahanpyrkijät herättävät pelkoa ja huolta Kreikan lomaparatiisissa – ihmissalakuljettajien kumiveneet vyöryvät Libyasta Kreetalle
Kreetan saari on eräs tärkeimmistä maahantuloreiteistä läntisen hyvinvoinnin piiriin pyrkiville maailman ihmisille. Kreikkaan on tullut alkuvuonna laittomasti lähes 17 000 laitonta siirtolaista, joista yli puolet on rantautunut Kreetalle. Lähi-idästä, Intian niemimaalta ja Afrikasta lähtöisin olevat ihmiset lähtevät vaaralliselle merimatkalleen Libyan Tobrukista. He maksavat ihmissalakuljetusverkostoille tuhansia euroja päästäkseen EU:n alueelle.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää










