Tagi: Turvallisuuspolitiikka

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Alko päätti lopettaa Israelin siirtokunta-alueiden viinien myynnin viime vuoden lopussa. Alko on todennut, että tuotteita voidaan poistaa valikoimasta tilanteissa, joissa kansainvälistä oikeutta rikotaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnilan mukaan kyseisiä viinejä on kuitenkin ollut Alkon valikoimassa vuosikausia eikä tilanne Golanin siirtokunta-alueella ole muuttunut.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Viime aikoina Suomen rajaturvallisuus on herättänyt huolta kansalaisissa. Hallitus on kuitenkin reagoinut ripeästi ja myös oikeilla toimenpiteillä itärajan tapahtumiin. Perussuomalaisten kansanedustaja, everstiluutnantti evp. Tomi Immonen pohtii, mitä tuleva talvi ja kevät tuovat tullessaan ja miten tilanne rajalla saattaa kehittyä.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Tuulisella 2020-luvulla maailma on jatkuvan muutoksen keskellä. Eduskunnan puhemies, presidenttiehdokas Jussi Halla-aho korostaa, että jatkossa Suomen kaltaisella pienellä maalla ei ole varaa sellaiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtoon, jolla on taipumusta toiveajatteluun ja ideologiseen sokeuteen. Presidenttinä Halla-aho ei olisi valmis myöskään viihdyttäjän rooliin. – Mielestäni päätöksentekijän tärkein tehtävä on ennakoida ja ratkaista uhkia, jotta tavalliset kansalaiset...  Lue lisää >

PS ARKISTO

Presidenttiehdokas Jussi Halla-aho korostaa, että Suomessa valtion johdon keskeinen – ja ensisijainen – tehtävä on puolustaa suomalaisten hyvinvointia ja turvallisuutta sekä sisäisiä että ulkoisia vaaroja kohtaan. Halla-aho sanoo, että presidenttinä hän puhuisi tietyistä Suomen sisäiseen kehitykseen ja turvallisuuteen liittyvistä kysymyksistä enemmän ja avoimemmin kuin nykyinen tasavallan presidentti Sauli Niinistö.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Mitkä asiat Suomen EU-politiikassa ovat pielessä, ja mihin asioihin Suomen tulisi jatkossa pyrkiä vaikuttamaan? Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra katsoo, että EU:n suurin ongelma on ylipäätään se, että unioni ei noudata omia sääntöjään. – Jatkossa Suomen tulee ryhdistäytyä EU:ssa ja tuoda kansalliset kannat paremmin esille päätöksenteon pohjaksi, Purra sanoo. Hän puhui tänään Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksen...  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Ruotsidemokraatit ja porvarihallitus kirjasivat Tidö-sopimukseensa tavoitteen maan yleisradiotoiminnan ”kehittämiseksi” ennen seuraavaa toimilupakautta. Ruotsidemokraatit käyttävät puolueohjelmassaan samasta asiasta muotoa ”uudistaa”. Työ ei ole vielä edes alkanut, kun ruotsidemokraatteja jo verrataan Punahilkka-sadun viekkaaseen suteen.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Alueellinen opintolainahyvitys on puhuttanut eduskunnassa lakialoitteiden muodossa. Kansanedustaja Jenna Simula totesi täysistunnossa pettyneensä siihen, ettei hallitus tällä vaalikaudella lopulta edistänyt alueellista kokeilua opintolainahyvityksestä. Hän muistutti, että maaseudun kehittämisellä ja asuttuna pitämisellä on myös omat turvallisuuspoliittiset motiivinsa.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kommentoi Iltalehden Suoraan asiaan -ohjelmassa Suomen EU-eron olevan puolueen “pitkän tähtäimen strateginen tavoite”. Tavoite on peräisin puolueen EU-poliittisesta ohjelmasta. Perussuomalainen Nuoriso näkee virinneen keskustelun tilaisuudeksi keskustella Suomen EU-politiikan tulevaisuudesta.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja, Pohjoismaiden neuvoston varapuheenjohtaja Lulu Ranne kirjoittaa Pohjola-Nordenin lehden numerossa 2/2022 Pohjoismaiden neuvoston uudistamistarpeesta muuttuneessa maailmantilanteessa. Ranne uskoo, että mikäli uudistusta ei käynnistetä nyt, uhkaa Pohjoismaiden neuvostoa näivettyminen Stalinin haamun varjoon.  Lue lisää >