
Juho Eerola: Puolustusvalmius kaipaa täydennyskoulutusta ja joustavampaa reservijärjestelmää
Kansanedustaja Juho Eerola nosti eduskunnan täysistunnossa esiin kolme kriittistä huomiota valtioneuvoston tuoreesta puolustusselonteosta.

LEHTIKUVA
Perussuomalaiset on perinteisesti painottanut kansallisen turvallisuuden merkitystä politiikanteon ohjenuorana, huomautti perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää puheessaan valtioneuvoston puolustusselontekoon liittyen. Mäenpää pitää energiahuollon suunnitelmallisuutta ja sen toimivuuden varmistamista keskeisenä osana Suomen sotilaallista huoltovarmuutta.
Jo kymmenen vuotta sitten vuonna 2015 silloinen perussuomalaisten turvallisuuspoliittinen ohjelma alkoi otsikolla ”Kansallinen turvallisuus”.
– Meille turvallisuusteema ei ole astunut kuvioihin vasta silloin, kun siitä puhumisesta on tullut trendikästä tai kun siitä on voinut hyötyä kannatusgallupeissa. Me otimme tuolloin ja otamme edelleen asian vakavasti, Mäenpää huomautti.
Kansallinen puolustus perustuu jatkossakin yleiseen asevelvollisuuteen, laajaan reserviin ja korkeaan maanpuolustustahtoon. Näitä tukee puolustusliitto Naton jäsenyys sekä muu kansainvälinen puolustusyhteistyö.
Keskeinen osa sotilaallista huoltovarmuutta on energiahuollon suunnitelmallisuus ja sen toimivuuden varmistaminen.
– Niin väestöllä kuin Puolustusvoimillakin on oltava poikkeusoloissa riittävästi polttoainetta, lämpöä ja sähköä, linjasi Mäenpää.
Puolustusvaliokunta toteaa, että kotimaisen energiantuotannon ylläpitäminen, energian varastointi sekä tuotanto- ja toimitusketjujen elinvoimaisuus ovat kriittisiä keinoja riippuvuuden vähentämiseksi ulkomaisista toimituksista, jotka voivat kriisi- ja sotatilanteessa keskeytyä tai vaarantua.
– Turve on ainoa kotimainen, huoltovarma, säävarma ja helposti varastoitava energiamuoto. Hallitusohjelman mukaan turve on osa Suomen huoltovarmuutta. Myös Nato-johdon viesti Ukrainan opeista puolustusvaliokuntaan oli selkeä. Sotilasmateriaalin lisäksi yhtä tärkeää on huolehtia energiansaannista. Mahdollisen kriisin kohdatessa energiariippuvuutemme aiheuttaisi ongelmia, Mäenpää muistutti.
Eduskunnan puolustusvaliokunta toteaa, että ulkoinen ja sisäinen turvallisuus limittyvät voimakkaasti toisiinsa ja että niitä on mahdotonta erottaa toisistaan nykymaailmassa. Esimerkiksi hybridivaikuttamisen torjunta lankeaa usein ensin poliisille ja Rajavartiolaitokselle. Vihamielisinä vaikuttajina voivat olla valtiolliset toimijat tai heidän ohjauksessaan toimivat ei-valtiolliset tahot, kuten järjestäytynyt rikollisuus.
– Edellä mainituilla viranomaisilla on keskeinen rooli ensivasteessa tilanteissa, joita ei vielä voida tulkita sotilaallisiksi uhiksi. Puolustusvaliokunta korostaakin, että kaikilla keskeisillä ulkoisen ja sisäisen turvallisuuden viranomaisilla — Puolustusvoimilla, Rajavartiolaitoksella, Tullilla, poliisilla ja suojelupoliisilla — on oltava riittävät resurssit ja ajantasaiset toimivaltuudet eikä ketjussa saa olla heikkoja lenkkejä, Mäenpää vaati.
Mäenpää huomautti, että perussuomalaiset haluaa määrätietoisesti edistää Suomen turvallisuuteen panostamista riippumatta siitä, ovatko uhat ajankohtaisia vai eivät.
– Turvallisuuden rakenteet vaativat vuosikausien määrätietoista ja tavoitteellista työtä, eikä niitä luoda hetkessä, jos ne kerran murennetaan. Tämä on syytä muistaa myös tulevaisuudessa, jos ajat joskus rauhoittuvat, Mäenpää päätti.

PS ARKISTO
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Kansanedustaja Juho Eerola nosti eduskunnan täysistunnossa esiin kolme kriittistä huomiota valtioneuvoston tuoreesta puolustusselonteosta.

Eduskunta käsitteli eilen valtioneuvoston puolustusselontekoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Merja Rasinkangas korosti puheessaan, että nykyisessä turvallisuustilanteessa Suomen on pidettävä kiinni vahvasta puolustuskyvystä ja uskottavasta pelotteesta.

Turvallisuuspuolueena perussuomalaiset painottaa, että Suomen on määrätietoisesti vahvistettava omaa puolustuskykyään. Nato-jäsenyys ei korvaa Suomen omaa koulutettua reserviä ja kotimaista suorituskykyä, vaan täydentää sitä.

Vasemmistoliiton entinen puheenjohtaja ja nykyinen Euroopan parlamentin jäsen Li Andersson ehdottaa Kultaranta-keskustelujen ohessa, että ilmastotoimet tulisi laskea osaksi puolustusmenoja, jotta Suomi voisi saavuttaa Naton puolustusmenotavoitteen ilman, että määrärahoja lisättäisiin varsinaiseen maanpuolustukseen.

Kuinka vakava sotilaallinen uhka juuri nyt kohdistuu Suomeen ja Eurooppaan? Miten jatkossa Suomen ja Euroopan kasvat puolustusmenot rahoitetaan ja voiko USA:aan enää luottaa? Suomen Uutiset Show:n uudessa jaksossa tarjolla on painavaa asiaa Suomen turvallisuustilanteesta, maanpuolustuksesta sekä EU:n ehdotuksista koko Euroopan puolustuksen ja puolustusteollisuuden vahvistamiseksi.

Elokapina töhri varhain keskiviikkoaamuna Eduskuntatalon pylväät punaisella maalilla ja vaati turpeen nostamisen kieltämistä. Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää puolustaa turpeen käyttöä ja tyrmää sekä kapinoitsijoiden vaatimukset että viestin esitystavan.
Viikon suosituimmat

Iranilainen sanomalehti on julkaissut tappolistan 13 amerikkalaisesta, israelilaisesta ja eurooppalaisesta huippupoliitikosta. Listan kohteet on jutun kuvituksessa puettu oranssiin vankiunivormuun. Uusi ajatolla Mojtaba Khamenei oli hetkeä aikaisemmin julkaissut uhkauksen kostaa isänsä Ali Khamenein kuolema.

STEA vaatii kotkalaiselta Kakspy ry:ltä takaisin 346 139 euroa avustuksia sen jälkeen, kun vuoden 2022 toimintaa koskeva tarkastus paljasti käteislainoja yhdistyksen osittain omistamalle tytäryhtiölle Kakspy Palvelut Oy:lle.

Gay-risteily Välimerellä on joutunut hankaluuksiin, koska muslimienemmistöiset maat kieltäytyivät päästämästä matkustajia maihin. Turkki on perustellut kieltoa ryhmän ”yhteiskunnan moraalin ja rakenteen kanssa ristiriidassa olevalla käytöksellä”. Tilanteeseen eivät ole tuoneet ratkaisua edes risteilymatkustajien ”gays for Palestine” -kannanotot.

Kolmen maahanmuuttajataustaisen nuoren välinen yhteenotto kärjistyi Helsingin Maatullin koulussa maaliskuussa hengenvaaralliseksi puukotukseksi.

Helsingin Uimastadionilla on tänä kesänä havaittu tapauksia, joissa burkinia ei ole riisuttu ennen altaaseen menoa tapahtuvaa peseytymistä varten.

Sydänliiton ylläpitämä sydäniskureiden paikannuspalvelu defi.fi on vaarassa loppua 50 000 euron vuosittaisen rahoituspulan vuoksi. Samaan aikaan liiton oma vuosikertomus paljastaa yli 20 miljoonan euron taseen ja miljoonan euron sijoitustuoton.

Kansliapäälliköiden työryhmä luovutti heinäkuun alussa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanille ehdotuksen STEA-avustusten uusista kriteereistä, jotka ohjaavat ensi vuoden avustuspäätöksiä. Ehdotuksen pohjana on Mika Pyykön vuonna 2025 laatima selvitys sote-järjestöjen avustuksista. Pyykkö toimi tuolloin myös Aivoliiton toiminnanjohtajana — järjestössä, joka muutama kuukausi selvityksen julkaisun jälkeen todettiin käyttäneen avustuksia väärin ja ajautui konkurssiin.

Perussuomalaisten Jani Mäkelä muistuttaa, että vaatimuksista huolimatta eduskuntaa ei kutsuttu koolle kesällä 2022, jolloin silloinen omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen joutui selittelemään Fortumin miljardien eurojen tukea tytäryhtiölleen Uniperille.

Ammatillisen koulutuksen kielitaitovaatimuksista luovuttiin vuonna 2017 maahanmuuttajien vuoksi. Lähes kymmenen vuotta myöhemmin Opetushallitus raportoi itse, millaisia ongelmia päätös on tuottanut.

Maahanmuuttokriittiset ryhmät kehottivat laittomasti maassa olevia siirtolaisia ottamaan jalat alleen ja poistumaan Etelä-Afrikasta heinäkuun alkuun mennessä. Köyhät käyvät nyt köyhien kimppuun ja mustat toisten mustien kimppuun. Tuhannet muista Afrikan maista lähtöisin olevat ihmiset ovatkin jo paenneet takaisin kotiseudulleen.

Lue lisää

Lue lisää

Lue lisää