Tagi: energiahuolto

Lehtikuva

Euroopan jäsenmaat, parlamentti ja komissio ovat päässeet alustavaan sopuun asetuksesta Euroopan unionin suuntaviivoiksi Euroopan laajuisen liikenneverkon (TEN-T) kehittämiseksi. Asetuksessa määritellään Euroopan laajuinen TEN-T-verkko ja säädetään muun muassa sen väyliä ja solmukohtia koskevista laatuvaatimuksista. Yhteisymmärrykseen päästiin kolmikantaneuvotteluissa 18.12.2023.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Lulu Ranne antoi tiukkaa palautetta valtioneuvoston huoltovarmuusselonteosta eduskunnassa tänään käydyssä palautekeskustelussa. – Huoltovarmuuden arviointi ei ole oikea paikka kansalliselle hengennostatukselle tai ideologiselle virheiden peittelylle ja ongelmien vähättelylle, Ranne totesi.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Suomen turvallisuusympäristö on muuttunut epävakaaksi, jolloin huoltovarmuuden ja kriiseihin varautumisen merkitys suomalaisessa yhteiskunnassa korostuu, toteaa perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen sanomalehti Kalevassa julkaistussa tuoreessa kolumnissaan. – Huoltovarmuudella tarkoitetaan varautumista kriiseihin ja häiriötilanteisiin. Se sisältää mm. elintarvike- ja energiahuollon sekä finanssialan, logistiikan, teollisuuden, tietoyhteiskunnan ja terveydenhuollon toimintakyvyn turvaamisen poikkeustilanteessa, avaa kansanedustaja Olli Immonen. – Elintärkeät toiminnot on...  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Lulu Ranne vaatii, että Euroopan, mukaan lukien Suomen, on nyt ryhdyttävä päättäväisesti irtaantumaan venäläisestä energiasta ja muista huoltovarmuuden kannalta kriittisistä raaka-aineista. Riippuvuuden venäläisestä energiasta otti esiin perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio eduskunnan ulko- ja turvallisuuspoliittisessa keskustelussa keskiviikkona.  Lue lisää >