
PS ARKISTO
Hallitus haluaa jalkaväkimiinat takaisin – Elomaa: ”Perussuomalaiset on kannattanut tätä järkipäätöstä jo pitkään”
Kansanedustaja Kike Elomaa on tyytyväinen, että hallitus käynnistää valmistelut jalkaväkimiinat kieltävästä Ottawan sopimuksesta irtautumiseksi.
Perussuomalaiset on kannattanut tätä järkipäätöstä jo pitkään, koko vuodesta 2011 jatkuneen kansanedustajuuteni ajan, sanoo Ritva ”Kike” Elomaa.
– Kun eduskunta marraskuussa 2011 äänesti Ottawan sopimuksen ratifioinnista, niin jokainen meistä äänestyksessä paikalla olleista perussuomalaisista vastusti sopimuksen ratifiointia. Suomella on 1 289,6 kilometriä maarajaa Venäjän kanssa. Sitä on pystyttävä puolustamaan kaikin käytettävissä olevin keinoin.
Turvallisuuteen panostettava koko Euroopassa
Elomaa huomauttaa, että nykyisissä jalkaväkimiinoissa on itsetuhoinen mekanismi, jonka avulla ne on helppo raivata sitten, kun vihollisen välitön uhka on poistunut.
– Näin ollen ne eivät jää metsiin aiheuttamaan ei-toivottuja vahinkoja, vaan niiden raivaaminen on todella helppoa. Myös aiemmin Suomi toki toimi vastuullisesti ja merkitsi asentamansa miinat maastoon myöhempää raivausta varten. Tekniikan kehittyminen on tehnyt raivauksesta helppoa.
– Turvallisuuteen on panostettava laajasti koko Euroopan tasolla ja jokaisen Nato-maan on tehtävä osansa. Isänmaan turvallisuus on tärkein mahdollinen asia, Elomaa painottaa.
SUOMEN UUTISET
Lue myös
Jari Ronkainen: Puolustusmenojen nostaminen on ratkaisevaa Suomen turvallisuuden kannalta
Suomi irtautuu Ottawan sopimuksesta – Antikainen: ”Suomi on tehnyt tärkeän päätöksen kansallisen turvallisuuden puolesta”
Perussuomalaiset iloitsevat hallituksen aikeista ottaa jalkaväkimiinat takaisin käyttöön – ministeri Ranne: ”Erinomainen päätös”
Miko Bergbom kiittää hallitusta: ”Jalkaväkimiinat ovat kustannustehokkain keino parantaa Suomen puolustusvalmiutta ja pelotevaikutusta”
Vigelius: Vahva talous olennainen osa Pohjoismaiden yhteistä puolustuskykyä
Junnila: Tämä ei ole aprillia – jalkaväkimiinat palaavat
Hallitus valmistelee jalkaväkimiinojen kiellon purkua – Purra: ”Tämä on aina ollut perussuomalainen linja”
Hallitus kertoo ennennäkemättömistä satsauksista maanpuolustukseen – Purra: Ilman uskottavaa puolustusta ei meillä ole julkista talouttakaan
Hallituksen tiedotustilaisuus ulko- ja turvallisuuspolitiikasta – Purra ja Orpo suorassa lähetyksessä kello 14 alkaen
Artikkeliin liittyvät aiheet
- miinakielto itäraja Eurooppa Ritva ”Kike” Elomaa Ottawan sopimus Jalkaväkimiinat Suomi Turvallisuus Venäjä perussuomalaiset hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Miko Bergbom kiittää hallitusta: ”Jalkaväkimiinat ovat kustannustehokkain keino parantaa Suomen puolustusvalmiutta ja pelotevaikutusta”
Suomen puolustusmäärärahoja tullaan lisäämään merkittävästi, ja puolustuskykyä vahvistetaan vastaamaan Venäjän luomaa uhkaa. Perussuomalaisten kansanedustaja ja puolustusvaliokunnan jäsen Miko Bergbom pitää päätöksiä välttämättöminä.

Perussuomalaiset iloitsevat hallituksen aikeista ottaa jalkaväkimiinat takaisin käyttöön – ministeri Ranne: ”Erinomainen päätös”
Ministeri Lulu Ranne ja lukuisat perussuomalaisten kansanedustajat ottavat ilolla vastaan hallituksen päätöksen ajaa perussuomalaisten jo vuosia ajamaa miinakiellon purkamista.

Junnila: Tämä ei ole aprillia – jalkaväkimiinat palaavat
Suomi valmistautuu irtautumaan Ottawan sopimuksesta ja aikoo palauttaa halvan ja tehokkaan puolustusaseen. Asian selvitystyö on nyt valmistunut. Perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnila pitää päätöstä välttämättömänä.

Hallitus valmistelee jalkaväkimiinojen kiellon purkua – Purra: ”Tämä on aina ollut perussuomalainen linja”
Valtiovarainministeri Riikka Purra kertoo hallituksen korjaavan aiemmin tehtyjä strategisia virheitä.

Hallitus kertoo ennennäkemättömistä satsauksista maanpuolustukseen – Purra: Ilman uskottavaa puolustusta ei meillä ole julkista talouttakaan
Valtiovarainministeri, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra pitää tänään julkistettua linjausta puolustusmenojen kasvattamisesta kolmeen prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2029 mennessä mittaluokaltaan ennennäkemättömänä panostuksena Suomen turvallisuuden eteen.

Suomen Perustan Taloustutkimukselta tilaama kyselytutkimus: Enemmistö suomalaisista kannattaa irtautumista jalkaväkimiinat kieltävästä Ottawan sopimuksesta
Ajatuspaja Suomen Perustan Taloustutkimukselta tilaama kyselytutkimus paljastaa, että yli puolet suomalaisista haluaa Suomen irtautuvan jalkaväkimiinat kieltävästä Ottawan sopimuksesta.

Puola haluaa pois miinakieltosopimuksesta – myös Suomi haluaa jalkaväkimiinat takaisin
Puola laajentaa miesten sotilaskoulutusta ja pohtii jopa oman ydinaseen hankkimista. Maa haluaa myös irti Ottawan miinakieltosopimuksesta. Myös Suomi tullee irtautumaan miinakieltosopimuksesta mahdollisesti jo juhannukseen mennessä.
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.

Oikeusministeri Meri: Islannin malli Suomeen – perussuomalaisten on oltava seuraavassa hallituksessa viemässä asia maaliin
Oikeusministeri Leena Meri haluaa Suomeen kesällä Islannissa käyttöön otetun mallin, jossa karkotettava ulkomaalainen vanki voisi päästä ehdonalaiseen vapauteen suoritettuaan kolmanneksen rangaistuksestaan ja poistuisi sen jälkeen maasta. Hänelle määrättäisiin maahantulokielto, joka voisi koskea koko Schengen-aluetta
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














