
Miko Bergbom kiittää hallitusta: ”Jalkaväkimiinat ovat kustannustehokkain keino parantaa Suomen puolustusvalmiutta ja pelotevaikutusta”
Suomen puolustusmäärärahoja tullaan lisäämään merkittävästi, ja puolustuskykyä vahvistetaan vastaamaan Venäjän luomaa uhkaa. Perussuomalaisten kansanedustaja ja puolustusvaliokunnan jäsen Miko Bergbom pitää päätöksiä välttämättöminä.
– Suomen on oltava askeleen edellä ja varauduttava täysipainoisesti Venäjän muodostamaan turvallisuusuhkaan. Puolustusinvestointeja olisi syytä tehdä mahdollisimman pikaisesti, ennen kuin markkinat ruuhkautuvat ja hintataso nousee. Tämä on isänmaamme turvallisuuden kannalta elintärkeää, Miko Bergbom korostaa.
Suomella ei ole varaa vapaaehtoisesti heikentää puolustuskykyään
Osana puolustuksensa vahvistamista Suomi tulee irrottautumaan Ottawan sopimuksesta. Ottawan sopimus on kansainvälinen sopimus, joka kieltää muun muassa jalkaväkimiinojen käytön, varastoinnin ja tuotannon.
– Meillä on Euroopan pisin maaraja Venäjän kanssa, eikä Venäjä ole koskaan sitoutunut Ottawan sopimukseen. Myöskään Suomella ei ole varaa vapaaehtoisesti heikentää omaa puolustuskykyään ja rajoittaa oman puolustuksensa voimavaroja, Bergbom toteaa.
– Jalkaväkimiinat ovat kustannustehokkain keino parantaa Suomen puolustusvalmiutta ja pelotevaikutusta. Mikään muu asejärjestelmä ei voi täysin korvata miinojen tuomaa hidastavaa ja ohjaavaa vaikutusta taistelukentällä. Jalkaväkimiinat antavat puolustajalle merkittävän etulyöntiaseman.
Sopimuksesta irrottautuminen vahvistaa Suomen puolustusta
Miko Bergbom toivoo, että eduskunnassa löydetään laaja parlamentaarinen tuki Ottawan sopimuksesta irtautumiselle.
– Sopimuksesta irrottautuminen vahvistaa Suomen puolustusta ja varmistaa, että meillä on kaikki keinot käytössä maamme turvallisuuden takaamiseksi, Bergbom painottaa.
Suomen Uutiset
Lue myös
Jari Ronkainen: Puolustusmenojen nostaminen on ratkaisevaa Suomen turvallisuuden kannalta
Suomi irtautuu Ottawan sopimuksesta – Antikainen: ”Suomi on tehnyt tärkeän päätöksen kansallisen turvallisuuden puolesta”
Perussuomalaiset iloitsevat hallituksen aikeista ottaa jalkaväkimiinat takaisin käyttöön – ministeri Ranne: ”Erinomainen päätös”
Vigelius: Vahva talous olennainen osa Pohjoismaiden yhteistä puolustuskykyä
Hallitus haluaa jalkaväkimiinat takaisin – Elomaa: ”Perussuomalaiset on kannattanut tätä järkipäätöstä jo pitkään”
Junnila: Tämä ei ole aprillia – jalkaväkimiinat palaavat
Hallitus valmistelee jalkaväkimiinojen kiellon purkua – Purra: ”Tämä on aina ollut perussuomalainen linja”
Hallitus kertoo ennennäkemättömistä satsauksista maanpuolustukseen – Purra: Ilman uskottavaa puolustusta ei meillä ole julkista talouttakaan
Hallituksen tiedotustilaisuus ulko- ja turvallisuuspolitiikasta – Purra ja Orpo suorassa lähetyksessä kello 14 alkaen
Artikkeliin liittyvät aiheet
- puolustusinvestoinnit Ottawan miinakieltosopimus puolustusvalmius yhteinen raja Venäjän uhka puolustusmäärärahat miinakielto pelotevaikutus puolustuskyky Miko Bergbom turvallisuusuhat Jalkaväkimiinat
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Hallitus haluaa jalkaväkimiinat takaisin – Elomaa: ”Perussuomalaiset on kannattanut tätä järkipäätöstä jo pitkään”
Kansanedustaja Kike Elomaa on tyytyväinen, että hallitus käynnistää valmistelut jalkaväkimiinat kieltävästä Ottawan sopimuksesta irtautumiseksi.

Junnila: Tämä ei ole aprillia – jalkaväkimiinat palaavat
Suomi valmistautuu irtautumaan Ottawan sopimuksesta ja aikoo palauttaa halvan ja tehokkaan puolustusaseen. Asian selvitystyö on nyt valmistunut. Perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnila pitää päätöstä välttämättömänä.

Suomen Perustan Taloustutkimukselta tilaama kyselytutkimus: Enemmistö suomalaisista kannattaa irtautumista jalkaväkimiinat kieltävästä Ottawan sopimuksesta
Ajatuspaja Suomen Perustan Taloustutkimukselta tilaama kyselytutkimus paljastaa, että yli puolet suomalaisista haluaa Suomen irtautuvan jalkaväkimiinat kieltävästä Ottawan sopimuksesta.

Puola haluaa pois miinakieltosopimuksesta – myös Suomi haluaa jalkaväkimiinat takaisin
Puola laajentaa miesten sotilaskoulutusta ja pohtii jopa oman ydinaseen hankkimista. Maa haluaa myös irti Ottawan miinakieltosopimuksesta. Myös Suomi tullee irtautumaan miinakieltosopimuksesta mahdollisesti jo juhannukseen mennessä.

Vigelius Ukrainan tilanteesta: ’’Suomen on aika irtautua miinakieltosopimuksesta’’
Ukrainan tilanne, Venäjän aggressiot, Euroopan epävakaus ja Yhdysvaltojen muuttuva politiikka alleviivaavat sen tärkeyttä, että huolehdimme Suomena omasta puolustuksestamme, painottaa perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius.
Viikon suosituimmat

Antikainen ja Peltokangas esittävät ministerien kelpoisuusvaatimusten tiukentamista: Ministereiksi vain Suomen kansalaisia
Perussuomalaisten kansanedustajat Sanna Antikainen ja Mauri Peltokangas esittävät ministerien kelpoisuusvaatimusten tiukentamista. He ovat jättäneet eduskunnassa toimenpidealoitteen, jonka mukaan ministerinä voisi toimia vain henkilö, jolla on yksinomaan Suomen kansalaisuus.

Koposelta ehdotus: ”Jokainen voisi itse päättää, haluaako maksaa tuloistaan kehitysapua”
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ehdottaa, että suomalaiset veronmaksajat voisivat itse valita veroilmoituksessaan, maksavatko he osuutensa kehitysavusta tuloistaan vai eivät.

Vasemmisto käy jo kuntoilunkin kimppuun – Aittakumpu: ”Kaikki ei tule valmiina yhteiskunnalta – sosialismi, se vain ei toimi”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu arvostelee vihervasemmiston näkemyksiä, joissa liikkumista ja itsestä huolehtimista pidetään merkkinä haitallisesta oikeistolaistumisesta. Aittakummun mukaan liikuntaharrastukset opettavat ihmiselle kärsivällisyyttä sekä tavoitteellisuutta, ja hän kannustaa suomalaisia ottamaan itse vastuuta omasta hyvinvoinnistaan valtion jatkuvan holhouksen sijaan.

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Purra: Ruotsin vasemmiston voitto nojasi maahanmuuttajaääniin, antisemitismiin ja terrorismin tukemiseen
Valtiovarainministeri Riikka Purra kritisoi voimakkaasti Ruotsin vasemmistopuolueen vaalimenestystä ja europarlamentaarikko Li Anderssonin suhtautumista siihen. Purra kuvaa, että vasemmiston vaalimenestys nojasi maahanmuuttajaääniin, moskeijoiden kannustukseen sekä ehdokkaiden antisemitismiin ja Hamas-myönteisyyteen.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää











