
Riikka Purra. Arkistokuvaa. / Lehtikuva
Purra: Suomalaisen turvallisuuden ja puolustuksen suuri päivä
Hallitukselta historialliset satsaukset puolustukseen, Ottawan miinakieltosopimuksesta luopuminen alulle.
Valtiovarainministeri Riikka Purra kuvaa päivän päätöksiä historiallisiksi suomalaisen turvallisuuden näkökulmasta. Hallitus linjasi, että Suomen puolustusmenot nostetaan kolmeen prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2029 mennessä. Samalla käynnistetään valmistelut irtautumisesta Ottawan miinasopimuksesta, jonka myötä Suomi voisi palauttaa jalkaväkimiinat käyttöönsä.
– Pidän erittäin tärkeänä, että valmistelemme irtautumista Ottawan miinasopimuksesta ja toivottavasti mahdollisimman pian saamme jalkaväkimiinat taas käyttöön – Suomen isänmaan turvaamiseksi, Purra painottaa.
Maavoimiin kohdistuvat lisäsatsaukset lähtevät heti käyntiin. Investoinnit jakautuvat useille vuosille, suurimmat lisämäärärahatarpeet painottuvat tulevaisuuteen. Purran mukaan kyseessä ovat pitkäkestoiset ja strategisesti välttämättömät päätökset nykyisessä maailmanpoliittisessa tilanteessa.
Myös kotimainen puolustusteollisuus hyötyy uudistuksista. Tämä tukee paitsi kansallista turvallisuutta myös talouden kasvua.
Turvallisuuspakettiin sisältyy lisäksi merkittäviä panostuksia sisäiseen turvallisuuteen. Poliisin, Rajavartiolaitoksen ja väestönsuojelun valmiuksia parannetaan. Väestönsuojien kunnostamiseen ja investointeihin suunnataan erityistä huomiota.
– Kun tämä yhdistetään puolustussatsaukseen, niin tänään on kyllä suomalaisen turvallisuuden ja puolustuksen suuri päivä, Purra kiteyttää.
Purra kommentoi kokonaisuutta videolla:
"Suomalaisen turvallisuuden ja puolustuksen suuri päivä", kertoo @ir_rkp.
— Suomen Uutiset (@SUutiset) April 1, 2025
- Puolustusmenojen nosto 3 prosenttiin BKT:stä
- Ottawan miinasopimuksesta irtautuminen alulle
- Satsauksia myös poliisin ensivastetoimintaan, Rajavartiolaitoksen suorituskykyihin, väestönsuojiin. pic.twitter.com/dbBsRHChrA
SUOMEN UUTISET
Lue myös
Suomi irtautuu Ottawan sopimuksesta – Antikainen: ”Suomi on tehnyt tärkeän päätöksen kansallisen turvallisuuden puolesta”
Perussuomalaiset iloitsevat hallituksen aikeista ottaa jalkaväkimiinat takaisin käyttöön – ministeri Ranne: ”Erinomainen päätös”
Miko Bergbom kiittää hallitusta: ”Jalkaväkimiinat ovat kustannustehokkain keino parantaa Suomen puolustusvalmiutta ja pelotevaikutusta”
Vigelius: Vahva talous olennainen osa Pohjoismaiden yhteistä puolustuskykyä
Hallitus haluaa jalkaväkimiinat takaisin – Elomaa: ”Perussuomalaiset on kannattanut tätä järkipäätöstä jo pitkään”
Junnila: Tämä ei ole aprillia – jalkaväkimiinat palaavat
Hallitus valmistelee jalkaväkimiinojen kiellon purkua – Purra: ”Tämä on aina ollut perussuomalainen linja”
Hallitus kertoo ennennäkemättömistä satsauksista maanpuolustukseen – Purra: Ilman uskottavaa puolustusta ei meillä ole julkista talouttakaan
Hallituksen tiedotustilaisuus ulko- ja turvallisuuspolitiikasta – Purra ja Orpo suorassa lähetyksessä kello 14 alkaen
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat

Helsinki Pride järjestää penistyöpajan 13-vuotiaille – Aittakumpu: Kantaako Helsingin kaupunki vastuun nuorten mielenterveydestä?
Helsingin kaupungin nuorisopalvelut ja Helsinki Pride järjestävät yhdessä 13–17-vuotiaille tytöille työpajan, jossa on mahdollisuus ommella itselleen packer eli penistä esittävä lötkäle haaroväliin laitettavaksi.

Tampereen kaupunki ja hyvinvointialue mainostivat seksitapahtumaa: ”Verileikit sallittuja yhdessä huoneessa”
Tampereen kaupungin ja Pirkanmaan hyvinvointialueen virallisista tapahtumakalentereista löytyy edelleen tiedote tilaisuudesta, jonka kuvauksessa luvataan BDSM-leikkejä, sadomasokistista toimintaa, alastomuutta, seksiä – ja "verileikkejä" erillisessä huoneessa.

Ulkomaalaisten rikollisten poistamista tehostetaan Helsingissä – poliisi lisää käännytyksiä ja maasta poistamisia satamissa
Helsingin poliisi on tehostanut rikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten maasta poistamisia ja lisännyt käännytyksiä satamissa. Toimet kohdistuvat erityisesti henkilöihin, joiden epäillään liittyvän rikolliseen toimintaan tai vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta.

Pride-hype hiipuu – öykkäröivä politisoituminen ja woke-konkurssi karkottavat kannattajia
Männävuosien kiihkeä pridetys on hiipumaan päin. Yhä useammat organisaatiot ovat laittaneet sordiinon päälle skandaaleissa rypevän ja politisoituneen Priden suhteen.

Kepun takki kääntyi: Suorassa lähetyksessä Antti Kaikkonen perui puolueensa tavoitteen 40 000 uudesta maahanmuuttajasta
SuomiAreenan puheenjohtajatentissä eilen käytiin tiukkaa debattia maahanmuutosta. Perussuomalaisten Joakim Vigelius puolusti hallituksen tiukkaa linjaa ja muistutti oppositiota siitä, kenen käsialaa ongelmat ovat. Keskustan Antti Kaikkonen joutui ensimmäistä kertaa tv-tentissä vastaamaan kysymykseen oman puolueensa tavoitteesta koskien 40 000 ihmisen nettomaahanmuuttoa vuosittain.

Korkein hallinto-oikeus hylkäsi valituksen: Vastaanottokeskus lähtee Espoon Miilukorvesta
Lähes kolmen vuoden oikeustaistelu rauhalliselle pientaloalueelle luvatta ilmestyneestä vastaanottokeskuksesta päättyi 18.6.2026 korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisuun. KHO hylkäsi valituksen ja Espoon päätös lopettaa toiminta uhkasakon uhalla jäi lopullisesti voimaan.

Vigelius haastoi vasemmisto-oppositiota SuomiAreenan puheenjohtajatentissä: ”Mikä Rydmanin kriteereistä ei teille käy?”
SuomiAreenan puheenjohtajatentissä oppositio hyökkäsi järjestöavustuskriteerien uudistamista vastaan. Oppositiojohtajista kukaan ei pystynyt vastaamaan perussuomalaisten Joakim Vigeliuksen kysymykseen siitä, mikä tarkalleen kriteereissä on vialla.

Vigelius Rydman-äänestyksen jälkeen: ”Mikä nykyisissä kriteereissä ei kelpaa?”
Eduskunta äänesti tänään sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin luottamuksesta äänin 88–74. Vasemmistoliitto esitti ministerille epäluottamusta sen jälkeen, kun Rydman oli ilmoittanut, että järjestörahoitusta kohdennettaisiin jatkossa nykyistä enemmän varsinaiseen kohtaavaan työhön ja vähemmän hallintoon, vaikuttamiseen, varakkaille järjestöille sekä ei-terveysperusteiseen toimintaan

Pirkanmaan hyvinvointialue myöntää: Veriseksitapahtuman mainos virallisilla kanavilla oli virhe
Pirkanmaan hyvinvointialueen strategiajohtaja Tuukka Salkoaho myöntää, että BDSM-saunaillan päätyminen viralliseen tapahtumakalenteriin oli virhe.

Elon Musk vaatii Saksan yleisradiota tilille valeuutisen levittämisestä – Saksan entinen tiedustelujohtaja näkee Belfastin tapahtumissa yhtäläisyyksiä Chemnitzin veitsi-iskun kanssa
Yhdysvaltalaisen teknomiljardöörin Elon Muskin joutumisella kerta toisensa jälkeen Saksan valtamedian ja siellä erityisesti Saksan yleisradion hampaisiin ei ole mikään sattuma. Häntä pidetään vastakampanjoista huolimatta vauhdilla suosiotaan kasvattavan AfD-puolueen tukijana. Tällä kertaa Muskin mustamaalamisessa saatettiin mennä liian pitkälle.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää













