Isis-taistelijoita värväävien toiminta on muuttunut Suomessa entistä avoimemmaksi.

Meidän tiedossa on tapauksia eri puolilta Suomea, joissa tuntematon henkilö on tullut juttelemaan ihmisille Isikseen liittyvistä asioista julkisilla paikoilla, sanoo suojelupoliisin viestintäpäällikkö Jyri Rantala.

– Poliisin näkökulmasta on kuitenkin ongelmallista mikä on värväystä ja mikä ei. Pelkkä juttelu ei ole välttämättä värväystä, Rantala myöntää.

Supon mukaan Suomesta on lähtenyt lähes 70 henkilöä Syyriaan, joista valtaosa on päätynyt väkivaltaisten ryhmien taistelijoiksi. Osa heistä on myös palannut Suomeen. Tämän takia suojelupoliisi muutti noin vuosi sitten terrorismia koskevaa uhka-arviotaan.

– Yksittäisen ääri-islamistisen väkivallan uhka on kohonnut Suomessa ja myös muualla Euroopassa. Suomi ei ole kuitenkaan terroristijärjestöjen ensisijainen kohdemaa ja täällä ei samanlaista organisoitua värväystoimintaa kuin Etelä-Euroopassa, Rantala kertoo ja korostaa, että Suomessa voi edelleen kulkea kaduilla pelkäämättä terrori-iskua.

Yrittäjä yritettiin värvätä

Isisin värväystoiminta nousi jälleen julkisuuteen, kun Turun Sanomat kertoi tiistaina, kuinka turkulainen yrittäjä oli joutunut värväysyrityksen kohteeksi. Värväystä yritettiin Helsingin Kampissa sijaitsevassa ruokakaupassa huhti-toukokuun tienoilla.

– Olin ostoksilla, kun huomasin, että parrakas, noin 30-vuotias mies tarkkaili minua. Hetken päästä hän tuli juttelemaan minulle. Ymmärsin, että hän yrittää kutsua minua islamilaisen valtion riveihin. En muista sanoja tarkkaan, mutta hänen tavoitteenaan oli sotiminen, Suomen Uutisten tavoittama yrittäjä kertoo.

Yrittäjä on esiintynyt lehtihaastatteluissa omalla nimellään, mutta ei halua enää nimeään julkisuuteen huolettaviensa turvallisuuden takia. Hän korostaa islamin rauhantahtoisuutta ja pitää värväämistä Isisin riveihin vastenmielisenä.

– En halunnut jatkaa juttelua. Näin, kun hän meni juttelemaan toiselle miehelle. Soitin tapauksesta hätäkeskukseen. Poliisi oli hyvin kiinnostunut tapahtuneesta, mutta mies ennätti kadota paikalta ennen viranomaisten saapumista.

”Monikulttuurisuuspolitiikan
rumia hedelmiä”

Perussuomalaisten kansanedustaja Juho Eerolan mielestä värväyspuheiden yleistyminen Suomessa kertoo maamme monikulttuurisuuspolitiikasta.

– Tässä on nyt näitä monikulttuurisuuspolitiikan rumia hedelmiä, joita pääsemme korjaamaan sitä enemmän, mitä enemmän monikulttuurisuus leviää Suomeen. Olen erittäin huolestunut tästä kehityksestä. Kehotan kaikkia suomalaisia taistelemaan tätä kehitystä vastaan parlamentaarisin keinoin, Eerola toteaa.

Väkivaltaisten äärijärjestöjen värväystoimintaa on Eerolan mielestä todellinen uhka suomalaisille.

– Nämä monikulttuurisuuden lieveilmiöt ovat mielestäni suurin terroriuhka Suomessa. Luotan suomalaisen poliisin ja turvallisuusviranomaisten tietotaitoon ja toivoisin, että he keskittyisivät entistä enemmän tämän tyyppisen rikollisuuden torjuntaan.

Maahanmuuttopolitiikkaa kiristettävä

Suomessa pitkään asunut syyrialainen maahanmuuttaja otti Eerolaan yhteyttä tänä kesänä. Tapaamisessa tuli esille suuri huoli.

– Hän pyysi taistelemaan sitä vastaan, ettei Suomeen otettaisi enempää henkilöitä hänen synnyinseuduiltaan. Hän tietää miten asiat ovat siellä. Mikäli maahanmuuttopolitiikkaa ei kiristetä yhteisesti sovitun hallitusohjelman mukaisesti, niin ongelmat tulevat pahenemaan Suomessa, Eerola arvioi.

MIKA RINNE

Tagit