Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Eerola: Tiukka aselaki haittaa yleisurheilua

21.01.2015 |12:11

Kansanedustaja Juho Eerola on huolissaan ampuma-aselain tiukennuksen aiheuttamista haasteista yleisurheilulle.

– Poliisihallituksesta kantautuneiden tietojen mukaan Suomessa on lain tiukennuksen seurauksena nyt 10 000-20 000 luvatonta starttiasetta, joiden kohtalo on tällä hetkellä epävarma. Starttiaseet ovat tärkeitä yleisurheilun – erityisesti pikajuoksun – kannalta, sillä urheilukisoissa käytetty sähköinen ajanottojärjestelmä pääsääntöisesti edellyttää niiden käyttöä, korvaavien järjestelmien ollessa huomattavasti kalliimpia.

Lakimuutos on aiheuttanut epätietoisuutta siitä kenen tulisi maksaa starttiaseiden käyttäjien, eli lähettäjien, aseenkantoluvat. Lisäksi epätietoisuutta on starttiaseiden säilytyksen suhteen.

– Koska starttiaseet ovat aiemmin olleet usein kuntien liikuntatoimen hallinnassa, samaa starttiasetta on voinut käyttää useampi lähettäjä. Koska starttiaseilta vaaditaan nyt henkilökohtaiset aseenkantoluvat, eivät kunnat enää pysty hallinnoimaan starttiaseita samalla tavoin kuin aiemmin, Eerola huomauttaa.

Eerola jätti aiheesta kirjallisen kysymyksen hallitukselle.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

6.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista

13.10.2026 |12:01
7.
Suomen uutiset logo

Bergbom sanasodassa kokoomusedustajan kanssa – harhaanjohtava lainaus vaihtui ilmastonmuutosdenialismisyytöksiin

14.10.2026 |16:50

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi