EKP on euroalueen epädemokraattinen valtias – jyrää vaaleilla valitut johtajat ja kansanäänestysten tulokset

Eurooppaa tavataan pitää edistyksellisenä maanosana ennen kaikkea sen vaaliman demokratian vuoksi. Euroopan ytimenä pidetyn euroalueen sisällä poliittisen vallan huipulla patsastelee kuitenkin Euroopan keskuspankki EKP. Sen pääjohtajaa tai johtokuntaa ei valita suoralla kansanvaalilla. EKP:n valta-asema perustuu merkilliseen rahapoliittiseen kokeiluun. EKP ei myöskään kaihda vallankäyttöä.

Arvostetun talouslehti Financial Timesin kolumnisti Matthew C. Klein esittää, ettei euroalueen rahapolitiikan villissä kokeilussa epädemokraattinen valta ole suinkaan harmillinen erhe, vaan ominaisuus.

Kaksi merkittävää sääntöä

Frankfurtissa, Saksassa majailevan EKP:n valta perustuu Kleinin mukaan kahteen yksinkertaiseen sääntöön. Ensinnäkään euromaat itse eivät voi laskea liikkelle riskittömiä sijoituskohteita. Toiseksi euromaan kansalliset pankkitilit ovat yhdenvertaisia muiden euromaiden pankkitilien kanssa.

Riskittömien sijoituskohteiden puute tarkoittaa sitä, ettei euromaan kansallinen keskuspankki voi toimia viimekätisenä lainaajana. Vain EKP:llä on eurojen luontioikeus.

Jos ja kun riskittömänä mielletty sijoitus muuntuu riskipitoiseksi sijoitukseksi, niin sijoittajat haluavat eroon kyseisestä sijoituksesta. Klein kertoo, että esimerkiksi espanjalaiset voivat tällaisina hetkinä vaivatta lakata rahoittamasta Espanjaa tai espanjalaispankkeja.

Toisesta säännöstä johtuen edellä olleen esimerkin mukaan espanjalaisten sijoitukset voidaan vaihtaa toisen euromaan joukkovelkakirjoihin tai pankkitalletuksiin. Sijoitukset ja talletukset pysyvät edelleen yrityksille ja kansalaisten käyttäminä euroina. Klein väittää, että tällainen järjestelmä on perustaltaan epävakaa.

Rahapoliittinen kokeilu altistaa pääomapakoihin

Kleinin kuvaamat kaksi sääntöä altistaa euromaat pääomapaoille. Kansalaiset voivat siirtää pankkitalletuksensa vaivattomasti toisen euromaan pankkiin ja euromaan rahoittajat voivat vetää rahoituksensa toiseen euromaahan. Emämaalla ei ole sääntöjen mukaan asiaan nokan koputtamista.

Tällaisia euromaiden rahoituskriisejä nähtiin esimerkiksi Kreikassa. Vakava rahoituskriisi oli iskeä suuriinkin jäsenmaihin, kuten Espanjaan ja Italiaan. Yhdellä taholla on valta taistella tällaisia kriisejä vastaan. Se taho on EKP.

EKP ei kuitenkaan ratsastanut kiiltävässä haarniskassaan ritarin tavoin pelastamaan kiipeliin joutuneita euromaita hyvää hyvyyttään. EKP asetti tiettyjä ehtoja rahoituskriisin torjumiseksi.

EKP jyrää vaaleilla valitut johtajat ja kansalaiset

Klein esittää kolumnissaan kaksi euromaiden eriskummallista hetkeä eurokriisin villien vuosien aikana. EKP käytännössä vaihtoi vaaleilla valitun Italian pääministeri Silvio Berlusconin teknokraattipääministeri Mario Montiin.

EKP taltutti myös uhmakkaana pidetyn Kreikan vasemmistolaisen Syrizan hallituksen. Kreikkalaiset äänestivät kansanäänestyksessä murskaluvuin kumoon rahoitustuen mukana tulleet tiukat ehdot. Kansalaisten ääni jäi merkityksettömäksi. EKP olisi antanut Kreikan romahtaa.

Kleinin esittämien esimerkkien lisäksi EKP pakotti Irlannin vastaanottamaan tukipaketin ja määräsi irlantilaiset takaamaan suureksi kasvaneen hätärahoituksen. Käytännössä EKP sitoi Irlannin hallituksen kädet ja pakotti hallituksen noudattamaan tietynlaista talouspolitiikkaa.

Klein summaa, että euron ulkopuolisilla EU-mailla on hyviä syitä olla liittymättä euroon. Ja jos esimerkiksi puolalaiset tai unkarilaiset haluaisivat joskus liittyä euroon, niin päätöstä tuskin kannattaa perustella Frankfurtin ylivallalla.