Elääkö media punavihreässä kuplassa? (video)

Mielipidemittausten mukaan toimittajien keskuudessa vihreät nauttivat vankkaa kannatusta kun taas perussuomalaiset on vähiten suosittu puolue. Tiedetoimittaja Marko Hamilo on tutkinut median ja perussuomalaisten kimuranttia suhdetta ja tullut siihen tulokseen, että osasyynä molemminpuoliseen epäluottamukseen on ”punavihreä kupla”.

Perussuomalaisten tiedotustilaisuuden yhteydessä julkaistiin Suomen Perusta -ajatuspajan teettämä raportti ”Punavihreä kupla – Perussuomalaiset ja media”. Raportin on kirjoittanut tiedetoimittaja Marko Hamilo.

Raportin tarkoituksena on etsiä keinoja, joilla perussuomalaiset saisivat sanomansa paremmin läpi vihamielisessäkin mediaympäristössä. Hakemattakin tulee mieleen valtioiden välisen informaatiosodan moderni käsite. Tässä ei kuitenkaan nyt ole kyse valtioiden vaan korvien välisistä asioista. Toimittajat – jotka varmaan haluavat itseään kutsuttavan journalisteiksi – ovat perussuomalaisten vuoden 2003 vaaleissa alkaneen nousun myötä oppineet heti alusta väheksyvän suhtautumisen kansanliikkeeseen.

Hamilo kirjoittaa: ”Vuotta 2003 voi helposti pitää rajapyykkinä. Median välinpitämättömyys perussuomalaisia kohtaan muuttui naureskeluksi. Vaikka edesmennyt Tony Halme (ps.) ja hänen äänestäjänsä epäilemättä herättivät monissa toimittajissa suoranaista inhoa, eivät perussuomalaisia ja heidän väitettyä rasismiaan vastustavat olisi voineet saada parempaa vastustettavaa. Halme oli koominen ja stereotyyppinen hahmo, joka palveli hyvin lukuisten toimittajien tarkoitusta esittää kaikki maahanmuuttokriittisyys niin naurettavassa valossa, ettei kukaan voisi järkiperäisistä syistä sellaista kannattaa. ”

Median hymy hyytyy

Naureskelu muuttui Hamilon mukaan vihamielisyydeksi viimeistään vuoden 2007 kunnallisvaaleissa vuonna 2008. Tuolloin Jussi Halla-aho (ps.) valittiin Helsingin kaupunginvaltuustoon vajaalla kolmellatuhannella äänellä. Halla-Aho on inspiroinut median edustajia entistä näyttävämpiin suorituksiin perussuomalaisten lyttäämisessä, mutta tulos ei välttämättä ole ollut toiveiden mukainen. Hamilon mukaan puolueen höykytys on päinvastoin saanut kannatusluvut nousuun.

Kun perussuomalaisia ei ole saatu kanveesiin perinteisin keinoin, media on alkanut etsiä halkeamia ja mahdollisia repeämiä puolueen sisältä. Näin pohdiskelee Jussi Halla-aho vuonna 2009: ”Toimituksissa on pikkuhiljaa alettu ymmärtää, että kuukausikaupalla jatkuneet perusteettomat ja epäoikeudenmukaiset rasisti-, fasisti- ja natsisyytökset eivät käännä perussuomalaisten tai allekirjoittaneen kannatusta laskuun vaan nousuun, minkä vuoksi nyt alkaneen uuden vyörytyksen punaisena lankana on iskeä kiilaa mokukriittisten ja Timo Soinin välille, ts. hajottaa perussuomalaiset sisältä.”

Media on käynyt taisteluaan tuulimyllyä vastaan taukoamatta. Hamilo kirjoittaa, ettei ”kroonisesti kielteinen mediajulkisuus” estänyt jatkojytkyä kevään 2015 eduskuntavaaleissa, eivätkä perussuomalaiset ole hajonneet soinilaisiin ja halla-aholaisiin, ”vaikka sitäkin media on ennustanut vääjäämättä tapahtuvaksi jo vuosikaudet”.

Katse sisään päin

Huhtikuun vaalien jälkeen ei enää yllättäen olekaan keskusteltu rasismista vaan median katse on kääntynyt sisäänpäin: Syntyi käsite Kallion punavihreästä kuplasta, kun näyttelijä Krista Kosonen kertoi Helsingin Sanomien haastettelussa elävänsä punavihreässä kuplassa, jossa perussuomalaisia ei henkilökohtaisesti tunneta.

”Punavihreä kupla” on itse asiassa Marko Hamilon Perussuomalainen-lehdessä kesällä 2014 lanseeraama käsite: ”Ne pääkaupunkiseudun muusta Suomesta erottavat kulttuuriset ja poliittiset piirteet, jotka heijastuvat myös äänestyskäyttäytymiseen, kärjistyvät tietyillä äänestysalueilla. Ja näillä alueilla asuu paljon toimittajia ja muuta luovan työn luokkaan kuuluvaa väkeä.”

Näin Hamilo vetää johtopäätöksensä: ”Laajempi yhteiskunnallinen merkitys tästä maantieteellisestä punavihreästä kuplasta syntyy siitä, että sen liepeillä ovat käytännöllisesti katsottuna kaikki niin sanotun etelän median journalistiset työpaikat. Sanoma, Yleisradio, MTV3 ja oikeastaan kaikki muutkin keskeiset mediatalot sijaitsevat pyörämatkan päässä punavihreiden ydinkannatusalueilta. Vasemmistovihreiden toimittajien on mahdollista elää arkea, jossa sekä työssä että vapaa-ajalla altistuu vain oman maailmankuvan jakavien ihmisten ajattelulle. Lopputuloksena voi olla ilmiö, jota kutsutaan sosiaalipsykologiassa nimellä joukkoharha.”

Suomi ei poikkea muista länsimaista

Toimittajien puoluekantoja ei Suomessa ole tutkittu akateemisesti ja tieteellisesti pätevällä tavalla. Yrityksiä toki on tehty. Väli-Suomen median Sunnuntaisuomalaisen vuonna 2012 julkaisema kysely kuitenkin viittaa siihen, ettei Suomi poikkea muista länsimaista: Vihreitä äänesti edellisissä vaaleissa 31prosenttia toimittajista ja kokoomusta kannatti 22 prosenttia kyselyyn vastanneista. Perussuomalaiset oli mediaväen inhokki.

Mitä taasen median johtohenkilöiden maailmankatsomukseen tulee, kokoomuksen kannatus on noussut Ilkka Ruostesaaren tutkimusten mukaan parissakymmenessä vuodessa 21 prosentista yli 50 prosenttiin.

Hamilo vetää tutkimustulokset yhteen ja nyt piirtyy kuva median punasinivihreästä kuplasta: ”Varsinkin nuorten rivitoimittajien asenteet ovat hyvin voimakkaasti kallellaan vihreisiin ja vasemmistoliittoon. Päällikkötoimittajien ja toimitusten johdon maailmankatsomus on usein kokoomuslainen. He samastuvat paremmin oman yhteiskuntaluokkansa edustajiin muissa Euroopan suurkaupungeissa kuin muun Suomen konservatiivisiin ja kansallismielisiin ihmisiin.”

Vaikka toimittajien ja toimitusten maailmankatsomus ja asenne ovat kovasti erilaiset kuin perussuomalaisilla, ei Hamilon mukaan mitään salaliittoa ole olemassa. Paljon isompi juttu on sosiaalisen median ja jakamisen mahdollistama ”median niin sanottu megafoniefekti, jossa pienistä ja merkityksettömistä kohuista jonkun poliitikon ympärillä kasvaa järjettömän mittaluokan puheenaiheita, jotka voivat johtaa esimerkiksi ministerin eroon. ”

Klikkaukset ratkaisevat

Toimittajien käsitys omasta työstään on muuttunut arkisemmaksi ja tuloshakuisemmaksi. Helsingin yliopiston viestinnän tutkija Anu Kantolan mukaan nuoren sukupolven politiikan toimittajien mielestä journalismin tulee ilmaista hyvin perusteltuja mielipiteitä ja juttujen tulee olla kiinnostavia ja olennaisia. Objektiivinen raportointi on näin saanut ainakin osittain tehdä tilaa omalle jämäkkäälle mielipiteenilmaisulle. Tämä tarkoittaa käytännössä klikkihakuista toimittamista, jonka tulos ja onnistuminen on matemaattisesti mitattavissa.

Nuoremmalle journalistipolvelle se oma missio on Hamilon mukaan punavihreän arvomaailman ja maailmankuvan määrittämä.

Raportin julkistustilaisuus ohessa:

Tviitit tagilla #tuumaustunti

#tuumaustunti twiitit