

Wikipedia
Elämmekö politikoivien elintarvikkeiden aikakautta? Ben & Jerry’s -jäätelöbrändi syyttää Bidenin hallintoa sodan lietsomisesta Ukrainassa, suututtaa kansainvälisen yleisön
Vasemmistolaisesta brändiaktivismistaan tunnettu amerikkalainen jäätelöbrändi Ben & Jerry’s julkaisi Twitterissä päivityksen, jossa se syyttää Bidenin hallintoa sodan lietsomisesta ja vaatii toimimaan rauhan puolesta. Yhtiö julistaa, ettei ole mahdollista samaan aikaan varautua sotaan ja pyrkiä ennaltaehkäisemään konfliktia. Menneellä viikolla Yhdysvallat päätti lähettää 3 000 sotilasta Eurooppaan Nato-maiden tueksi. Päätöksen takana oli Venäjän massiivinen joukkojen keskitys Ukrainan vastaiselle rajalle. Venäläisjoukkoja kerrotaan olevan rajalla kymmenistätuhansista yli sataan tuhanteen. Amerikkalaisbrändi sai viikonlopun aikana moitteita ympäri maailmaa.
Amerikkalainen jäätelöbrändi Ben & Jerry’s hämmentää sosiaalisessa mediassa syyttämällä presidentti Joe Bidenin hallintoa sodan lietsomisesta Ukrainassa.
Viime perjantaina yhtiön virallinen Twitter-tili julkaisi päivityksen:
”Ei ole mahdollista samaan aikaan ennaltaehkäistä ja valmistautua sotaan. Pyydämme presidentti Bidenia purkamaan jännitteitä ja työskentelemään rauhan eteen sen sijaan, että hän valmistautuisi sotaan. Tuhansien amerikkalaissotilaiden lähettäminen Eurooppaan vastatoimena Venäjän uhkaaville toimille Ukrainassa on vain puhaltamista sodan liekkeihin.”
You cannot simultaneously prevent and prepare for war. ⁰⁰We call on President Biden to de-escalate tensions and work for peace rather than prepare for war. ⁰⁰Sending thousands more US troops to Europe in response to Russia’s threats against Ukraine only fans the flame of war.
— Ben & Jerry's (@benandjerrys) February 4, 2022
Yhtiön poliittinen julistus sai tylyn vastaanoton kansainväliseltä yleisöltä puoluekantaan katsomatta. Päivitys keräsi nopeasti tuhansittain kommentteja.
Viron entinen presidentti Toomas Hendrik Ilves kuittaili humoristisesti: ”Vegetiuksen 1700 vuotta vanhan klassikkovaroituksen ’Jos haluat rauhaa, valmistaudu sotaan’ heittää valtaistuimeltaan… Ben&Jerry’s -jäätelö.”
Ruotsin moderaattipuolueen Tobias Billström kommentoi: ”Yksi syy lisää olla ostamatta tuotteitanne. Se, että tuette tapaa, jolla Venäjä kiusaa naapureitaan on sekä typerää että vaarallista. Pysykää jäätelössä ja jättäkää politiikka muille.”
National Review -lehden vanhempi toimittaja Jay Nordlinger tylytti: ”Maailmassa on monta rukouksen aihetta. Listani kärjessä on kuitenkin se, että ihmiset oppisivat edes alkeellisella tasolla, mitä uhka tarkoittaa. Muuten on vastuussa loputtomista ikävyyksistä.
Entinen Brexit-puolueen europarlamentaarikko Christina Jordan vitsaili: ”Aivojen jäätyminen. Jäätelö voi saada sen aikaan.”
Ihmiset ympäri maailmaa ovat ymmällään, että amerikkalaisbrändi vie huomion pois Venäjän uhittelusta ja valitsee kritiikkinsä kohteeksi ensisijaisesti Yhdysvallat. Alkuvuoden aikana maailmalla on kasvanut pelko Venäjän suurhyökkäyksestä Ukrainaan, eikä Putin ole osoittanut halua jännitteiden purkamiseen.
Viime keskiviikkona Pentagon ilmoitti Yhdysvaltojen päätöksestä lähettää 3 000 sotilastaan vahvistukseksi Nato-maihin Puolaan, Saksaan ja Romaniaan. Päätöksen taustalla oli Venäjän massiivinen joukkojen keskittäminen Ukrainan rajalle. Lähteestä riippuen venäläissotilaita kerrotaan olevan rajalla kymmeniätuhansia, jopa yli sata tuhatta.
Jäätelöbrändin linjauksessa ihmetystä herättää myös se, miksi elintarvikeyritys näkee tehtäväkseen sotkeutua valmiiksi kireään maailman turvallisuuspoliittiseen keskusteluun. Toisaalta länsimaissa on viime vuodet ylistetty yritysten brändiaktivismia ”yhteiskuntavastuun” nimissä.
Brittiläisen monialayhtiö Unileverin omistama amerikkalaisbrändi Ben & Jerry’s on ollut poliittisten provokaatioiden edelläkävijä jo vuosikausien ajan Firma on kuuluttanut tukeaan Occupy Wall Street -liikkeelle ja Black Lives Matter -liikkeelle sekä julistanut vastarintaa Donald Trumpille. Viime syksynä jäätelöbrändin Twitter-tili kommentoi myös Rittenhouse-oikeudenkäyntiä ja kutsui amerikkalaista oikeusjärjestelmää rasistiseksi.
Yhdysvaltojen jyrkkä politiikan ja kulttuurin polarisaatio voi selittää firman provosoivaa brändiaktivismia. Kun poliittiset jakolinjat tunkeutuvat elämän eri osa-alueille, firma on nähnyt vasemmistolaiselle kohderyhmälle flirttailussa markkinointipotentiaalia. Suurelle ja epäpoliittisemmalle yleisölle tämä ei ole vielä ollut ongelma. Venäjämieliseksi tulkittu brändiaktivismi on nyt ylittänyt uuden rajan ja suututtanut jopa alkuperäistä vasemmistolaistakin kohderyhmää.
Tuore kohu voi saada länsimaiset vaikuttajat arvioimaan uudestaan yritysten yhteiskuntavastuun ja brändiaktivismin ihanteita. Vastuullisuudesta on ollut tapana ajatella idealistisesti ja ylevästi. Kun yrityksiltä on toivottu ”yhteiskunnallista aktiivisuutta” erityisosaamisensa ulkopuolelta, kaikkea ei ole välttämättä sanottu ääneen. Yrityksiltä on toivottu tukea ja rahoitusta juuri omille agendoille. Vastuullisuushuumassa on voinut unohtua, että maailmaan mahtuu erilaisia poliittisia näkemyksiä.
Varsinkin brändiaktivismia ylistäneille vastuullisuuskonsulteille on voinut selvitä karu totuus myös siitä, ettei jäätelöfirman markkinointiosastolla välttämättä olekaan länsimaisen geopolitiikan ja sotatieteiden asiantuntijoita.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Brändiaktivismi Toomas Hendrik Ilves Tobias Billström Jay Nordlinger Christina Jordan Occupy Wall Street Politikoivat elintarvikkeet yhteiskuntavastuu Black Lives Matter Donald Trump Ukraina Venäjä
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Financial Times torppaa Antti Lindtmanin haaveilut: Espanjan maahanmuuttomalli täysin yhteensopimaton Suomeen – kielimuuri, kulttuurierot ja osaamistaso esteenä, johdattaisi tulijat sossun luukulle
Kansainvälinen talouslehti Financial Times (FT) on julkaissut analyysin Suomen ja Espanjan työmarkkinoiden kehityksestä. Lehden artikkeli tarjoaa kylmää vettä niiden suomalaisten puolueiden niskaan, jotka ovat vuosia väittäneet kehitysmaamaahanmuuton olevan ratkaisu Suomen huoltosuhdeongelmiin ja työvoimapulaan. FT:n analyysi osoittaa selvästi, miksi Suomen korkean osaamisen talousmalli ja SDP:nkin haikailema massasiirtolaisuus ovat täysin yhteensopimaton yhtälö.

Vigelius vaatii Ylelle suursiivousta: ”Sata miljoonaa euroa pois hömppäviihteestä ja takaisin ydintehtäviin”
Kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi Ylen sisältövalintoja ja rahoitusta. Hänen mukaansa yhtiö on etääntynyt julkisen palvelun ydintehtävistään ja käyttää verovaroja liiaksi viihteeseen. Vigelius ehdottaa 100 miljoonan euron budjettileikkausta ja painopisteen siirtämistä luotettavaan uutisointiin, kriisiviestintään ja suomalaisen kulttuurin tukemiseen.

Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa – vihervasemmisto jatkaa painostusta
Kesäkuu tuo mukanaan tutun rituaalin: vihervasemmisto vaatii kuntia liputtamaan sateenkaarilipulla, ja kunnat jakautuvat. Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin kyse olisi virkavelvollisuuden laiminlyönnistä.

Antikainen kauhuissaan hoivakodin potilasturvallisuustapauksesta: Hoitajat kirjoittivat raportteja käännössovelluksella, toimitusjohtaja kaunisteli jäljet
Yle uutisoi vakavasta potilasturvallisuustapauksesta kotihoitoyhtiö Keltakulta Hoivassa Uudellamaalla. Hoitajat kirjoittivat asiakkaiden hoitoraportteja käännössovellusten avulla, ja kun kirjaukset paljastuivat, toimitusjohtaja kävi siistimässä ne jälkikäteen. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi tapausta ankarasti.

Wolt-kuskina työskennellyt Intiasta vuonna 2021 opiskelemaan tullut mies tuomittiin lapsenraiskauksesta ja huumausainerikoksesta
Intiasta Suomeen opiskelemaan vuonna 2021 tullut mies on tuomittu neljän vuoden vankeuteen lapsenraiskauksesta ja huumausainerikoksesta.

Nieminen: Huumerikollisuus paisui jo vuosia sitten – viranomaiset varoittivat, Marinin hallitus peitteli ongelmia
Poliisina ja tutkinnanjohtajana työskennellyt perussuomalaisten kansanedustaja Mira Nieminen arvioi, että huumerikollisuuden kansainvälistymisen ensimerkit sekä nuorten rikollisuuden ongelmat olivat nähtävissä jo vuosia sitten. Hänen mukaansa viranomaiset ja poliitikot eivät kuitenkaan käsitelleet kehitystä julkisuudessa riittävän avoimesti.

Autot ja asunnot paloivat Belfastissa – turvapaikanhakijan tekemä raaka puukkohyökkäys raivostutti britit
Henkilöautot, bussit ja asunnot paloivat soihtuina yössä, kun raaka veitsihyökkäys kärjistyi katuväkivallaksi eri puolilla Pohjois-Irlantia. Belfastissa tapahtunut puukotus oli saanut ihmiset suunniltaan. Sudanilaismies viilteli hirvittävästi uhriaan keittiöveitsellä ja kuvat sosiaalisessa mediassa kiihdyttivät kansalaiset raivoon.

Vihervasemmisto järkyttyi kansalaisuuslain kiristyksistä: Kansalaisuuskokeesta ”psykologista stressiä” maahanmuuttajille
Eduskunnassa on parhaillaan käsittelyssä hallituksen esitys kansalaisuuslain kiristämisestä, jonka näkyvin uudistus on uusi kansalaisuuskoe. Kansalaisuuskokeen suorittamisvelvoitteesta järkyttynyt vasemmisto-oppositio perustelee kielteistä kantaansa muun muassa mahdollisella psykologisella stressillä, jota kokeen suorittaminen saattaa aiheuttaa kansalaisuutta hakeville.

Yle paljastaa: Vanhukset eivät tienneet, saivatko lääkkeensä – SDP viittaa kintaalla kielitaidottomien hoitajien aiheuttamille ongelmille
Yle julkisti eilen selvityksen kotihoitoyhtiö Keltakullan hoivasta: Osa hoitajista ei kyennyt vastaamaan suomeksi edes yksinkertaisiin kysymyksiin. Hoitajat laativat asiakaskirjaukset käännössovelluksen avulla. Tapaus on jälleen todiste ongelmasta, josta perussuomalaiset ovat varoittaneet jo vuosia – ja jota SDP on pyrkinyt vähättelemään ja selittämään pois.

Ei ole todellista – Ison-Britannian keskuspankki wokettaa Churchillin, Alan Turingin ja Jane Austenin pois brittien seteleistä
Ison-Britannian keskuspankin päätös poistaa maan historialliset merkkihenkilöt puntaseteleistä on herättänyt kansainvälistä huomiota. Tapaus on noussut kiistaksi historiasta ja kansallisesta identiteetistä. Keskuspankille laaditun raportin mukaan osa ihmisistä saattaa nähdä Winston Churchillin, Alan Turingin ja Jane Austenin kaltaiset hahmot elitistisinä, kiistanalaisina ja liian vanhahtavina. Historiallisten henkilömuotokuvien tilalle raportin laatinut Savanta esittää inklusiivisuuden nimissä luontoaiheita. Bank of England kiistää tehneensä päätöksen yksinomaan Savantan raportin perusteella ja vetoaa "seteliturvallisuuteen" sekä yleisön toiveisiin. Konservatiivivaikuttajat ovat arvostelleet ratkaisua woke‑henkiseksi pyrkimykseksi pyyhkiä Britannian historiaa pois julkisesta kuvastosta. Heidän mukaansa päätös on peruttava.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää














