

Elomaa: ”Hyvä, että veteraanien asema vihdoin paranee”
Perussuomalaisten kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa pitää sotaveteraanien aseman parantamista hallituksen suurena saavutuksena budjettiriihessä.
– Veteraanit ovat sydäntäni lähellä myös henkilökohtaisesti. Olen tosi iloinen, että heidän tilanteensa paranee vihdoinkin, Elomaa iloitsee.
Maksuttomia palveluita kotiin
Hän kehuu veteraanien kotihoidon saatavuuden lisäämistä. Ensi vuonna kaikki kotona asuvat avopalveluita tarvitsevat veteraanit voivat saada maksuttomia palveluita kotiin. Samalla sotainvalidien haittaraja-aste lasketaan 15 prosentista 10 prosenttiin.
– Yli 90-vuotiailla on aina vaivoja. Minä poistaisin rajoitukset jo kaikilta, Elomaa toteaa.
– Harmi vain, että veteraaneja on jäljellä enää vain 22 000. Näitä parannuksia olisi voitu tehdä aiempienkin hallitusten aikana. Sillä olisi ollut varmasti kansan tuki, Elomaa murehtii.
Elomaa toivoo myös, että nyt loppuaikoina veteraanien vähentyessä pitäisi kaikille tulla mahdollisuus päästä hoitokotiin.
– Veteraanien hoitoa pitäisi kehittää edelleen: on myös veteraanien puolisot ja sotaorvot, Elomaa esittää.
Maksupohjainen alv tärkeä yrittäjille
Elomaa kiittää myös yrittäjien tukemista maksupohjaisella alv:llä, jonka mukaan pienyrittäjä voi maksaa kaupasta maksettavan arvonlisäveron sitten ja sillä rahalla, jonka hän kaupasta saa, eikä rahaa tarvitse ainakaan lainata pelkkää veronmaksua varten.
– Tämä on tärkeää itsellenikin, sanoo Elomaa, jolla oli oma pieni yritys ennen eduskuntaa. Välillisesti hän työllisti muitakin.
Hän pitää muutenkin pienten ja mikroyritysten kehittämistä tärkeänä asiana, koska ne ovat tulevaisuutta. Suuret yritykset vähenevät entisestään, valtaosa yrityksistä on pikkuruisia.
– Tiedän yrittäjän vaikeudet. Pikkuyrittäjät ovat tiukilla. Yrittäjäpaketti koituu kaikkien yrittäjien hyväksi, Elomaa kiitti.
Guggenheimin kaato on tärkeää kulttuurille
Elomaa pitää hallituksen päätöstä jättää Guggenheim vaille valtioin rahoitusta erittäin tärkeänä kulttuurin kannalta.
– Meillä on omia museoita kiinni, kun niiden pyörittämiseen ei ole rahaa. Olisi järjetöntä tuoda Guggenheim siihen lisäksi, Elomaa toteaa.
Tuki audiovisuaalisille markkinoille on sen sijaan hieno juttu: elokuvayhtiöt voivat nyt kuvata Suomessa eikä tarvitse mennä Viroon kuvaamaan, jossa on pienemmät kustannukset ja vastaava tuki.
– Myös kansainväliset yhtiöt voivat kuvata esimerkiksi Lapissa tai jopa Venäjälle sijoittuvia kuvauksia Suomessa, jos eivät sinne uskalla mennä, tässä kun melkein Venäjällä ollaan, Elomaa naurahtaa.
– Se tuo rahaa Suomeen esimerkiksi hotelleille.
Veli-Pekka Leskelä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Financial Times torppaa Antti Lindtmanin haaveilut: Espanjan maahanmuuttomalli täysin yhteensopimaton Suomeen – kielimuuri, kulttuurierot ja osaamistaso esteenä, johdattaisi tulijat sossun luukulle
Kansainvälinen talouslehti Financial Times (FT) on julkaissut analyysin Suomen ja Espanjan työmarkkinoiden kehityksestä. Lehden artikkeli tarjoaa kylmää vettä niiden suomalaisten puolueiden niskaan, jotka ovat vuosia väittäneet kehitysmaamaahanmuuton olevan ratkaisu Suomen huoltosuhdeongelmiin ja työvoimapulaan. FT:n analyysi osoittaa selvästi, miksi Suomen korkean osaamisen talousmalli ja SDP:nkin haikailema massasiirtolaisuus ovat täysin yhteensopimaton yhtälö.

Vigelius vaatii Ylelle suursiivousta: ”Sata miljoonaa euroa pois hömppäviihteestä ja takaisin ydintehtäviin”
Kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi Ylen sisältövalintoja ja rahoitusta. Hänen mukaansa yhtiö on etääntynyt julkisen palvelun ydintehtävistään ja käyttää verovaroja liiaksi viihteeseen. Vigelius ehdottaa 100 miljoonan euron budjettileikkausta ja painopisteen siirtämistä luotettavaan uutisointiin, kriisiviestintään ja suomalaisen kulttuurin tukemiseen.

Grönroos: ”Työvoimapula on naurettava väite – meillä on 300 000 työtöntä”
Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Simo Grönroos tyrmää väitteet maahanmuuton tarpeellisuudesta. Tilastot osoittavat, että maahanmuutto maksaa Suomelle miljardeja.

Somalialaistaustainen rikollisryhmä salakuljetti ihmisiä Suomeen – kaksi tuomittiin vankeuteen
Alaikäisen somalitytön salakuljettaminen Suomeen johti järjestäytyneen ihmissalakuljetusryhmän paljastumiseen. Käräjäoikeus on tuominnut kaksi ryhmän jäsentä ehdottomiin vankeusrangaistuksiin.

Siviilipalveluskeskuksen opetuksessa kehotettiin osallistumaan Elokapinaan – Mäenpää: ”Onko toiminnan valvonta puutteellista?
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää on jättänyt kirjallisen kysymyksen Siviilipalveluskeskuksen järjestämän koulutuksen sisällöstä. Kansanedustajien korviin on kantautunut huolestuttavia tietoja, miten keskus kouluttaa siviilipalvelukseen osallistuvia.

Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa – vihervasemmisto jatkaa painostusta
Kesäkuu tuo mukanaan tutun rituaalin: vihervasemmisto vaatii kuntia liputtamaan sateenkaarilipulla, ja kunnat jakautuvat. Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin kyse olisi virkavelvollisuuden laiminlyönnistä.

Wolt-kuskina työskennellyt Intiasta vuonna 2021 opiskelemaan tullut mies tuomittiin lapsenraiskauksesta ja huumausainerikoksesta
Intiasta Suomeen opiskelemaan vuonna 2021 tullut mies on tuomittu neljän vuoden vankeuteen lapsenraiskauksesta ja huumausainerikoksesta.

Antikainen kauhuissaan hoivakodin potilasturvallisuustapauksesta: Hoitajat kirjoittivat raportteja käännössovelluksella, toimitusjohtaja kaunisteli jäljet
Yle uutisoi vakavasta potilasturvallisuustapauksesta kotihoitoyhtiö Keltakulta Hoivassa Uudellamaalla. Hoitajat kirjoittivat asiakkaiden hoitoraportteja käännössovellusten avulla, ja kun kirjaukset paljastuivat, toimitusjohtaja kävi siistimässä ne jälkikäteen. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi tapausta ankarasti.

Etnistä erityiskohtelua Britanniassa: Sikhi puukotti hengiltä brittiopiskelijan – poliisi laittoi kuolevan käsirautoihin
Southamptonissa puhkesi rajuja mielenosoituksia, kun paikallisen opiskelijan puukotuksesta julkaistiin poliisin haalarikameralla taltioima video. Poliisi laittaa kuolevan käsirautoihin, koska puukottaja syyttää tätä rasistisesta hyökkäyksestä. Nyt Britanniassa selvitetään, mikä rooli etnisellä erityiskohtelulla oli traagisissa tapahtumissa.

Hälyttäviä tilastoja Suomen vankiloista ‒ oikeusministeri Meri selvittää ulkomaalaisten vankien maasta poistamisen edellytyksiä
Ulkomaalaisten vankien maasta poistamisen edellytyksiä selvittävän tutkimuksen on määrä valmistua vuoden loppuun mennessä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää














