Artikkeli kuva

Epäluottamusäänestys ilman välikysymystä – harvoin käytetty menettely

26.11.2014 |15:35

Perussuomalaisten varapuheenjohtajistoon kuuluva Hanna Mäntylä jätti eilen Eduskunnassa vastalauseensa lapsilisien leikkauksesta ja esitti puheenvuoronsa päätteeksi epäluottamuslausetta:

”Arvoisa puhemies! Aluksi teen vastalauseen 1 mukaisen esityksen, että lakiehdotus hylätään. Lisäksi teen seuraavan epäluottamusehdotuksen: Tehdessään lapsilisäleikkauksen hallitus osoittaa välinpitämättömyyttä suomalaisten perheiden tilanteesta. Lapsilisän leikkaaminen on hallitukselta selkeä arvovalinta, jota perussuomalaiset eivät voi hyväksyä. Edellä olevan perusteella eduskunta toteaa, että hallitus ei nauti eduskunnan luottamusta.”

Johanna Jurva (ps.) kannatti epäluottamusehdotusta.

Epäluottamusäänestys on yleensä järjestetty välikysymyskeskustelun yhteydessä, mutta luottamuksesta voidaan äänestää myös minkä tahansa lain toisen käsittelyn yhteydessä. Oppositiopuolueet voisivat siis halutessaan äänestyttää hallituksen luottamuksesta useinkin, mutta tapana on ollut, että epäluottamusmenettelyä käytetään harkiten.

Myös Keskusta on esittänyt hallitukselle epäluottamuslausetta. Esitysten sisältö poikkeaa perussuomalaisten esityksestä, joten eduskunta äänestää ensin näiden kahden epäluottamuslauseen väliltä ja äänestää sitten hallituksen luottamuksesta.

Hallituksen luottamuksesta äänestetään täysistunnossa perjantaina 28. marraskuuta.

PS VERKKOTOIMITUS


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Cambridge rekrytoi tosielämän woke-Turhapuron – yliopistomaailma ihastui plagioinnista epäiltyyn rotuaktivistiin, unohti tyystin lähdekritiikin ja syyti hänelle kunniatohtoruuksia kuin saippuaa

06.08.2026 |10:50
6.
Suomen uutiset logo

Islamisaatiolle vauhtia Britanniassa – koko poliisikunta paastolle solidaarisuussyistä

03.08.2026 |10:33
7.
Suomen uutiset logo

Käräjäoikeus katsoi pitkäteräisellä veitsellä törkeän ryöstön tehneen maahanmuuttajan alaikäiseksi – THL:n ikäarvio jäi ristiriitaiseksi

03.08.2026 |14:33
9.
Suomen uutiset logo

SDP:n Lindtmanin esikuvamaa sai kyytiä puoluejohtajien paneelissa – Purra: Espanjan maahanmuuttopolitiikka toimii ”kutsuhuutona” laittomalle maahantulolle

05.08.2026 |17:37

Uusimmat

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää