

AKP-puolueen kannattajia juhlimassa vaalivoittoa. Istanbul, 24.6.2018. / LEHTIKUVA
Erdoğan vahvistaa otettaan Turkista – koalitiolle ehdoton enemmistö maan parlamenttiin
TURKKI | Recep Tayyip Erdoğan voitti sunnuntaina järjestetyt presidentinvaalit runsaan 52 prosentin ääniosuudella. Samalla hänestä tulee käytännössä maan pääministeri, vaikkakaan pääministeriä ei maalle enää uudistetun perustuslain mukaan valita.
Erdoğanin päävastustajaksi nousut Muharrem Ince sai noin 31 prosentin ääniosuuden.
Maassa järjestettiin yhtä aikaa sekä presidentinvaalit että parlamenttivaalit. Valtapuolue AKP:n ynnä liittolaisten enemmistö alkaa sekin olla jo moskeijassa kuulutettu, joten Erdoğan voi jatkaa suureen turkkilaisen unelmansa toteuttamista.
AKP:n ääniosuus on Hurriyet-uutissivuston mukaan vajaat 43 prosenttia. AKP:n liittolaispuolue MHP takaa 11 prosentin äänisaalillaan Erdoğanin koalitiolle ehdottoman enemmistön parlamentissa. Parlamenttiin on nousemassa vajaan 12 prosentin vaalikynnyksen ylitse myös kurdien HDP, mutta opposition mahdollisuudet vaikuttaa maan asioihin parlamentissa ovat rajoitetut.
Euroopan ja suomalaisten kannalta on keskeistä se, miten Erdoğan suhtautuu jatkossa Turkin ja EU:n sopimukseen pakolaismäärien rajoittamisesta. Nyt Lähi-Idän pakolaisten jatkoksi saattavat liittyä myös Turkin omat, nyrkin ja hellan välistä pois pyrkivät kansalaiset. Huolta saattavat herättää myös islamistiset imaamit, jotka saarnaavat Erdoğanin asiaa Euroopan moskeijoissa.
Erdogan on pyrkinyt levittämään aatettaan Turkin ulkopuolelle. Äskettäin Itävallan liittokansleri Sebastian Kurz hallituksineen sulki seitsemän maassa toimivaa moskeijaa ja karkotti 40 kiihkomielisintä imaamia saman tein (SU 8.6.). Kyseessä olivat juuri turkkilaistaustaiset uskonnolliset yhteisöt ja järjestöt.
Erdoğan on niukan turkkilaisen hiljaisen enemmistön presidentti, jonka tiukan otteen uskotaan takaavan tasaiset olot ja rauhan kaduilla. Samalla moni uskoo Erdoğanin olevan on tulisieluinen näkijä, joka haluaa palauttaa maansa entisen suuruuden – noin aluksi hän on laajentamassa Turkin elintilaa Syyriassa ja Irakissa. Toki perustelut sotaretkelle ovat pätevät, sillä hän sanoo haluavansa palauttaa Syyrian pakolaiset takaisin kotimaahansa vakaisiin oloihin.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra täräytti melkoisen uutisen eduskuntasalissa: EU-komissio ei vaadi Suomelta alijäämämenettelyn takia mitään lisäsäästötoimia, koska tämä hallitus on toimet jo tehnyt

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Kylmää kyytiä suomalaishoitajille: SDP:n Razmyar täyttäisi hoitolaitokset ulkomaalaisella työvoimalla – yksi suomenkielinen hoitaja riittäisi tukemaan muita
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo saaneensa runsaasti kiitospalautetta hoitajilta käynnistämästään keskustelusta hoitoalan kielitaitovaatimuksista. Rydman totesi viime viikolla, että keskeisissä tehtävissä toimivien hoitajien suomen ja ruotsin kielen taitovaatimuksia on syytä tiukentaa, sillä puutteellinen kielitaito voi vaarantaa potilasturvallisuuden.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Vinksahtaneessa Yle-artikkelissa hypetetään ulkomaalaisten työllisten määrän kasvua – Suomen Perustan tutkija oikoo nyt Ylen vääristelyjä
Yleisradio hehkuttaa vailla pidäkkeitä, kuinka työllisyyden kasvu on 2020-luvulla tullut lähes kokonaan ulkomaalaistaustaisilta jättäen samalla kätevästi kertomatta ei-työllisten ulkomaalaisten määrän paisumisesta. Ajatuspaja Suomen Perustan tutkija oikoo nyt Ylen harrastamaa osatotuuksien paisuttelua.

Bergbom: Velkarahoitteinen kehitysapu on tiensä päässä – rahat on Suomesta loppu
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom vaatii järeitä toimia Suomen julkisen talouden pelastamiseksi valtiovarainministeriön tänään julkistamien kehysehdotusten jälkeen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Tule freelance-toimittajaksi Suomen Uutisiin

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää













