Erokohu syö Kataisen arvovaltaa

15.07.2013 |14:24

Paine Jyrki Kataista kohtaan nousee. Nyt spekuloidaan yhä vahvemmin kokoomuksen puheenjohtajan mahdollisesta vaihtamisesta.

Suomen Kuvalehti uutisoi perjantaina, että pääministeri, puheenjohtaja Jyrki Katainen (kok.) valmistautuisi siirtymään sivuun sekä puolueen johdosta että pääministerin paikalta. Nimettömiin lähteisiin perustuvan jutun mukaan Katainen kertoisi syksyllä läheisilleen suunnitelmistaan siirtyä sivuun.
Kokoomuksesta ei heti kommentoitu lehden tietoja kovin jämäkästi. Esimerkiksi puoluesihteeri Taru Tujunen (kok.) vältteli kommentointia kesälomaansa vedoten. Pari varapuheenjohtajaa kiisti tietävänsä asiasta.
Lopulta Katainen viestitti avustajansa välityksellä, että kyse on ankasta, eikä hän ole tiedottamassa väitetystä asiasta kenellekään mitään eikä hän aio siirtyä tehtävistään minnekään. Uutinen leimattiin poliittiseksi kesähömpäksi.
Tällä tavalla yleensäkin on tapana reagoida yllättäviin vuotoihin perustuviin uutisiin. Suomen Kuvalehden päätoimittaja Tapani Ruokanen sanoi seisovansa vankasti uutisensa takana.

Kevään mittaan on yhä useammin arvioitu puheenjohtaja Kataisen pitkällistä väsymistä. Arvelut ovat nousseet nykyään puolueen omasta piiristä. Keväisen kehysriihen jälkeen myös kokoomuspiireissä on kysytty, riittääkö puheenjohtajan tarmo ja kyky hallituksen johtamiseen. Kunta- ja soteuudistusten takkuaminen on syönyt hallituksen uskottavuutta. Viimeinen niitti on ollut kokoomuksen putoaminen kannatusluvuissa kolmanneksi.

 

Veli-Pekka Leskelä


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Aittakumpu ja Antikainen torjuvat Vääksyn koulun rehtorin väitteet – joulukirkko ei ole virhe

20.12.2025 |10:00
3.
Suomen uutiset logo

Sanna Antikaisen kolumni: Länsimainen joulu polvillaan – näin länsi antautuu

23.12.2025 |15:00
4.
Suomen uutiset logo

Terrori-iskun puinti sai uusia käänteitä Australiassa – pääministeri mukana Israelin vastaisessa mielenosoituksessa

22.12.2025 |10:02
5.
Suomen uutiset logo

Juvonen: Vanhuksen kaltoinkohtelu Torniossa palvelukodissa ei selity osaamattomuudella – kyseessä on sietämätön julmuus, kylmyys ja ilkeys

22.12.2025 |12:37
8.
Suomen uutiset logo

Professori Wall Street Journalissa: Woke-DEI ei toimi – tarvitaan näkemysten monimuotoisuutta

23.12.2025 |17:11

Uusimmat

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2025

Mainos kuva

Lue lisää