Esko Aho moittii hallituksen talousnäkemystä

09.07.2013 |13:29

Entinen pääministeri Esko Aho (kesk.) moittii ankarasti sateenkaarihallituksen talousnäkemyksiä. Hallitus pitää hänen mukaansa taloustaantumaa väliaikaisena, kun kyseessä voi olla pysyvä tila, eikä käännettä parempaan näy.

– Hallitusohjelma edustaa tätä väärää arviota, että kyseessä olisi tilapäinen suhdannetaantuma, josta sitten palataan normaaleihin oloihin. Tässä mielessä on lähdetty väärästä lähtökohdasta, ja sitä pitäisi nopeasti korjata. Täytyisi viimein uskoa, että pitäisi panostaa tulevaisuuteen, investoida uudenlaiseen koulutukseen ja investoida lisää riskien ottamiseen yritystoiminnan kehittämiseksi, Aho sanoo Ylen Aamu-tv:n haastattelussa.
http://yle.fi/uutiset/aho_kritisoi_hallituksen_nakemysta_taloustilanteesta/6724379?autoplay=true
Hän on huolissaan myös Suomen kilpailukyvyn heikkenemisestä. Ahon mukaan työn hinta on noussut liian kalliiksi eikä osaaminen ole yhtä kilpailukykyistä kuin ennen.
Tuoreimpien talousennusteiden mukaan Suomen talous tuskin pääsee edes plussan puolelle tämän vuoden aikana. Toukokuussa romahtivat sekä vienti että tuonti useita prosenttiyksiköitä, mikä on vakava merkki talouden syvästä taantumasta.

 

 

Veli-Pekka Leskelä


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Cambridge rekrytoi tosielämän woke-Turhapuron – yliopistomaailma ihastui plagioinnista epäiltyyn rotuaktivistiin, unohti tyystin lähdekritiikin ja syyti hänelle kunniatohtoruuksia kuin saippuaa

06.08.2026 |10:50
3.
Suomen uutiset logo

SDP:n esikuvamaassa Espanjassa hallitusta johtavat sosialistit – vaalivoittaja joutui jäämään oppositioon

08.08.2026 |13:32
6.
Suomen uutiset logo

SDP:n Lindtmanin esikuvamaa sai kyytiä puoluejohtajien paneelissa – Purra: Espanjan maahanmuuttopolitiikka toimii ”kutsuhuutona” laittomalle maahantulolle

05.08.2026 |17:37
7.
Suomen uutiset logo

Cambridgen yliopisto tiesi Jason Ardayn ongelmallisuudesta jo vuosia sitten – nyt omat professorit vaativat yliopistolta vastauksia

10.08.2026 |21:19
10.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaisten kannatus kovassa nosteessa: Jos et halua Lindtmanin hallitusta, kannattaa äänestää perussuomalaisia

06.08.2026 |16:45

Uusimmat

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää