Artikkeli kuva

Espoolaiset pettyivät Länsimetroon – metron suosio HSL:n asiakastutkimuksessa pohjamudissa

28.08.2018 |10:59

Länsimetro eli Helsingin metron jatko-osa Ruoholahdesta Lauttasaaren kautta Espoon Matinkylään aloitti viivästyksien, budjettiylitysten ja teknisten ongelmien jälkeen vajaa vuosi sitten. Suorat bussiyhteydet Espoosta Helsinkiin korvasi liityntäliikenne metroasemille. Useimpien espoolaisten joukkoliikenteen käyttäjien matka-aika piteni, ja metron käyttäjät ovat hyvin tyytymättömiä, kävi ilmi Helsingin seudun liikenteen (HSL) asiakastyytyväisyyskyselystä.

Helsingin metron käyttäjät olivat vuodesta toiseen pääkaupunkiseudun tyytyväisimpiä joukkoliikenteen asiakkaita. HSL:n asiakastyytyväisyyskyselyitä on tehty keväästä 2011, ja metromatkustajat ovat viime syksyyn asti antaneet parhaan yleisarvosanan HSL-alueen joukkoliikenteelle. Varsinkin matkanteon nopeuteen ja sujuvuuteen metron käyttäjät olivat vuodesta toiseen tyytyväisempiä kuin bussien, raitiovaunujen tai lähijunan käyttäjät.

Länsimetron käyttöönoton jälkeenmatkustamisen nopeuteen ja sujuvuuteen tyytyväisten asiakkaiden osuus metron käyttäjistä putosi aiempien vuosien lähes sadasta prosentista 80 prosenttiin kevään 2018 kyselyssä. Metron käyttäjät ovat nyt tyytymättömin Helsingin seudun joukkoliikenteen käyttäjäryhmä.

Tutkimuksen mukaan vaihdollinen metromatka tai kokemus siitä ei ole yhtä sujuva ja nopea kuin sitä edeltänyt suora bussiyhteys, johon kokemus metromatkasta vertautuu.

Espoon kaupunginvaltuusto hyväksyi Länsimetron keväällä 2008 äänin 56-9 Ilta-Sanomien mukaan. Kovinta kritiikkiä kovista kustannuksista ja espoolaisten joukkoliikenteen käyttäjien palvelutason tulevasta heikentymisestä esittivät tuolloin Espoon perussuomalaiset. Ilta-Sanomien tuolloisen uutisen mukaan Länsimetron oletettiin aloittavan jo vuonna 2013.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

8.
Suomen uutiset logo

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä

08.10.2026 |10:31
9.
Suomen uutiset logo

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta

10.10.2026 |14:01
10.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista

13.10.2026 |12:01

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi