EU-johtajat puskevat yhteistä rajavartiostoa

19.12.2015 |18:35

EU-maiden johtajat ovat antaneet laajaa tukea yhteiselle rajavartiostolle. Ainoastaan Kreikan pääministeri Aleksis Tsipras epäili uuden yhteisen rajavalvontajoukon parempaa kykyä hoitaa tehtäviään kansalliseen rajavalvontaan nähden.

Unkarin pääministeri Viktor Orbán sanoi syyskuussa, että jos Kreikka ei suoriudu itse rajojensa valvonnasta, niin se tulee Schengen-sopimuksen vuoksi toteuttaa muiden sopimusmaiden turvin. Tuolloin Orbánin sanomaa paheksuttiin. Hänen metodinsa – kuten raja-aitojen pystyttäminen – pöyristyttivät.

Unkari on kuitenkin onnistunut lähestulkoon eliminoimaan pakolaiskriisin vaikutukset maassa. Moni muu EU-maa on sittemmin lähentynyt Unkarin linjaa.

Puolitoistatuhatta uutta rajavartijaa

Euroopan komissio esitti aiemmin tällä viikolla suunnitelman peräti 2 500 hengen rajavartiostoyksikön perustamisesta. Komissio haki 322 miljoonan euron vuosibudjettia uudelle valvontajoukolle.

Uuteen yhteiseen rajavalvontayksikköön tulisi 1 500 rajavartijaa. Henkilöstömäärän vähyyden vuoksi yhteinen yksikkö joutuisi toimimaan kansallisten rajavartiolaitosten kanssa yhteistyössä. Hankkeen kritisoijat ovat esittäneet huolensa kansallisen ja yhteisen rajavalvontaviranomaisten yhteistyöstä.

Esimerkiksi Kreikka suostui vasta kovan kädenväännön jälkeen vastaanottamaan 400 EU:n rajavalvontaviranomaista pohjoiselle rajalleen, jotta pakolaisvirta saataisiin paremmin hallintaan muissa Euroopan maissa.

Esitys koskisi myös niitä EU:n ulkopuolisia maita, jotka kuuluvat Schengen-sopimusmaihin. Esimerkiksi Schengeniin kuuluvalla Norjalla ei ole europarlamentaarikkoja, vaikka sopimus tulee hyväksyä myös Euroopan parlamentissa.

Ihmissalakuljetus lipunut järjestäytyneen rikollisuuden piiriin

Satojen tuhansien ihmisten kuljettaminen kumiveneillä Turkin rannikolta Kreikan saarille on valtaisaa bisnestä. Talouslehti Financial Timesin mukaan yksi veneellinen voi tuottaa ihmissalakuljettajille noin 50 000 dollarin (noin 46 000 euroa) tuoton.

Monet hämäräpuuhiin lähteneet ovat kuitenkin joutuneet lopettamaan nyt toimintansa, koska järjestäytynyt rikollisuus on kiinnostunut toiminnasta. Toiminnan jatkamisen edellytyksenä on maksaa suojelurahaa. Lisäksi Turkki on ilmoittanut aloittaneensa vastatoimet salakuljetuksen torjumiseksi.

Henri Myllyniemi


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Oulun valtuusto lakkauttaa kouluja rahanpuutteen takia, mutta pitää kiinni kalliista ilmastotavoitteestaan – Aittakumpu: ”Kyllä on arvot pahasti vinossa”

06.04.2026 |10:00
6.
Suomen uutiset logo

Yhdenvertaisuusvaltuutettu haluaa avata itärajan – Antikainen: Suljetaan koko pulju ja säästetään kolme miljoonaa

08.04.2026 |15:11
7.
Suomen uutiset logo

Kirkkopalvelut ry:lle yli 11 miljoonaa euroa avustuksia, valtaosa toiminnan kuluista palkkoihin – puheenjohtajana kokoomuksen kansanedustaja

07.04.2026 |09:31
10.
Suomen uutiset logo

Johdateltu viestintä hämmentää – konsulttien käsikirjan opit ohjaavat keskustelua datakeskuksesta Mikkelissä

04.04.2026 |09:48

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää