EU pumppaa liukuhihnalta uusia ESG-vastuullisuusasetuksia – pelkona eurooppalaisten pienyritysten läkähtyminen sääntelytaakan alle

Euroopan unioni on lähtenyt laajalla rintamalla tukemaan yritysten ja kotitalouksien kestävyys- eli ESG-ajattelua. Yrityksille suunnataan velvoitteita, kun kotitalouksille syötetään ohjauksen lisäksi valistusta. Osittain paletti pysyy kasassa, mutta ylenpalttinen keskittyminen kestävyysajatteluun voi tuoda mukanaan myös paljon päällekkäistä sääntelyä, mikä näkyy kuluttajahinnoissa.

Kestävyysajattelu kulkee kolmen pilarin voimin. Ensimmäisen pilarin muodostaa ympäristö. Tähän on Suomessakin puututtu esimerkiksi ympäristölakien muodossa. Öljynporauslautta Deepwater Horizonin turma tai Talvivaaran kaivostoiminta osoittivat, ettei työturvallisuutta ja työn huolellista suorittamista voida missään nimessä vähätellä, ja että hutiloinnilla tai välinpitämättömyydellä on mahdollisuus vaikuttaa ympäristökysymyksiin ratkaisevasti.

Toinen pilari on sosiaalinen kestävyys. Tältä osin puhutaan vakavimmillaan orjuudesta, lapsityövoimasta ja ihmiskaupasta. Lievempinä rikkeinä pidetään esimerkiksi työaikalainsäädännön pakotetuista joustoista.

Hallinnollinen kestävyys määrittelee kolmatta pilaria. Tämä pilari keskittyy esimerkiksi korruptioon – kuten lahjontaan. Hallinnollisesti kestämättömään toimintaan lukeutuu myös piittaamattomuus kilpailulainsäädännöstä, kuten esimerkiksi HUS:n tapauksessa.

ESG – alitajunnasta ohjaukseen

Mainitun Deepwater Horizonia aiemmin sattunut öljytankkeri Exxon Valdezin turma vuonna 1989 herätti laajalti huolta ympäristökysymyksistä. Viimeistään tuolloin kestävyysajattelun siemenet viljeltiin länsimaisten ihmisten alitajuntaan.

Ajattelutavan muutos ei tapahtunut kuitenkaan kovin nopeasti. Exxon Valdezin tapauksessa laiminlyönnit ja välinpitämättömyys olivat nykyaikaan verrattuna täysin käsittämättömällä tasolla. Onnettomuuksia voi toki edelleen sattua, vaikka kaiken tekisi huolellisesti.

Kestävyyspilarien alitajuntainen ajattelutavan muutos on jäänyt vähäiseksi. Kaupoista ostetaan edelleen kyseenalaisten työehtojen alla ommeltuja vaatteita tai tuotettua ruokaa. Korruptioskandaaleissa ryvenneet yhtiöt jatkavat hetken päästä toimintaansa kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan.

Euroopan komissio on ainakin näyttänyt kyllästyneensä muutoksen tahmaisuuteen. Uusia, joko suoraan tai välillisesti ESG-toimintaan perustuvia asetuksia ja direktiivejä tulee liukuhihnalta sellaista vauhtia, että vaarana on elinkeinoelämän tukahtuminen uuteen sääntelyyn. Ohjaus on hyvin vahvaa.

EU on lukuisia kertoja osoittanut havaitsevansa monenlaisia ongelmia, mutta unionin malli ratkaista pulmia järkevästi on jättänyt toivomisen varaa. EU:n koko ESG-pakettia on vaikea arvioida kokonaisuudessaan, sillä se on hyvin laaja. Paketti jättää epäilyksen maun siitä, että komissio yrittää keksiä väkisin pyörää uudelleen. Kokonaisuudesta saatetaan joutua tinkimään, mikäli kaikkien esitysten yhteisvaikutukset osoittautuvat kohtuuttomiksi.

Palapelin suurimmat palat

Komission esitysten pääpainot kohdistuvat ennen kaikkea yrityksiin muun muassa kestävyysluokittelun ja -raportoinnin suhteen. Näitä voi pitää merkittävimpinä palasina, joskin mukana on muun muassa erilaisten viherväitteiden tarkistamista sekä kestävän rahoituksen taksonomiaa.

Nämä asiat ovat käsittelyn eri vaiheissa. Kestävyysraportointi on kansallisessa toimeenpanossa, kun luokituksesta ja viherväitteistä on jo tullut esitys ja taksonomiaa valmistellaan.

Raporttikaaos

Kestävyysraportointi rinnastuu monelta osin yrityksen tilintarkastukseen. Yritykset eivät itse voi laatia omista lähtökohdistaan sopivan kokoisia raportteja omasta kestävyysimagostaan, vaan raportointi tulee tehdä EU:n haluamalla tavalla. Tämä tuo toki vertailukelpoisuutta raporteista ymmärtäville, mutta samalla yrityksen velvoitteet ulotetaan koskemaan muun muassa alihankintaketjuun.

Tämä puolestaan tarkoittaa, ettei alihankintaketjussa ole muita vaihtoehtoja kuin laatia omat raporttinsa. Sääntelytaakka uhkaa muuttua kaaokseksi. Hallituksen esityksessä todetaan asiasta näin:

”Täkäläisen selvityksen mukaan noin 80 % suuryrityksistä kokee painetta tiukentaa tai uudistaa omaa alihankintaketjuaan vastuullisuussitoumusten vuoksi. Pienyrityksessä voikin olla mahdotonta käyttää resursseja standardin edellyttäminen tietojen keräämiseen ja toimittamiseen, jolloin tällainen pienyritys ei voi enää toimia raportointivelvollisen suuremman yrityksen alihankkijana. Tällä voi olla vaikutusta esimerkiksi elintarvikkeiden paikallistuottajavalikoimiin suurissa kauppaliikkeissä.”

Raportointivelvoitteesta todetaan, että se tulee olemaan yrityksille mittava resursointihaaste.

”Selvää kuitenkin on, että uusien vaatimusten mukaisten menettelytapojen käyttöönotto tulee olemaan hyvin haastava ponnistus kussakin yrityksessä.”

Esittelyteksti vihjaa monessa kohtaa, ettei tällaista esitystä tuotaisi eduskunnan käsittelyyn ilman EU:n paimentavaa otetta.

Raportit pitää tilintarkastusraporttien tapaan varmentaa riippumattomasti ja varmentajille tulee niskaan melko reipas seuraamusuhka. Kestävyysraportoinnin varmentajia ei tässä mielessä ole, joten tähän vaaditaan jatkossa koulutus (kestävyysraportointitarkastajan erikoistumistutkinto) ja oma ammattiryhmänsä. Se on pois muusta työvoimasta.

Kestävyysluokituksen uhkana luokitusriippuvuus

EU aikoo ottaa käyttöön ESG-luokitukset. Luokituksella on tarkoitus arvioida kokonaisuutta paketoida se ymmärrettävään muotoon. Vastaavasti esimerkiksi rakennuksilla on energiatehokkuusluokka ja kansainvälisiltä sijoittajilta rahoitusta hakevilla yrityksillä luottoluokitus.

Ongelmana on, että kestävyysluokituksessa on tarjolla kosolti erilaisia muuttujia. Millä painoarvoilla tulisi käsitellä hiilidioksidipäästöjä, elinkaariajattelua, mahdollisia planeetan lämpötilan nousun vaikutuksia suhteessa yrityksen ulkomaankaupan vaikutuksiin? On melko ilmeistä, että useiden muuttujien viidakossa erehdysten mahdollisuus kasvaa. Erehdysten mahdollisuus puolestaan lisää riskiä suoranaiselle luokitusten manipuloinnille.

Asian käsittely on EU:ssa kesken. Unioni on lähettänyt jäsenmaille ehdotuksen ESG-luokitusten asetukseksi. Suomen EU-asioita hoitava suuri valiokunta yhtyi talousvaliokunnan kantaan, missä talousvaliokunta huomioi kaksi merkittävää huolenaihetta: eurooppalaisten luokitusyhtiöiden mahdollisuuksiin saada jalansijaa sekä vaaran, että yritykset tulevat käytännössä riippuvaisiksi ESG-luokituksesta.

Liian yksityiskohtainen sääntely voi ikävä kyllä saada aikaan sen, että sellaiset pienet eurooppalaiset yritykset, jotka jo nyt toteuttavat kestävyysluokittelua, puristuvat tainnoksiin. On aito vaara siitä, että luokitustoiminta siirtyy alueille, missä luokitukset saavat vapaammat kädet kehittää luokituksista itse omaa standardiaan. Näin käydessä Eurooppa joutuisi mukailemaan muualla luokitusstandardiksi noussutta mallia.

Toinen vaara on, että ESG-luokituksista muodostuu yrityksille samanlainen riippuvuus kuin luottoluokituksista tai rahti- ja matkustaja-alusten vakuuttamisesta. Vaara korostuu edelleen, mikäli luokitukset käytännössä määrätään Euroopan ulkopuolella. Yhdysvaltalaisella MSCI:llä on jo tällä hetkellä hyvin määräävä asema ESG-luokitusmarkkinoilla.

Luottoluokittajat joutuivat hallinnon silmätikuksi, koska yritysten maksama luokituspalvelu herätti epäilyjä siitä, että luokittajat katsoivat yritysten talouksia suopeammin kuin luvut antoivat ymmärtää. Tällöin muodostuisi epärealistisen korkeita luokituksia, mitkä johtivat sijoittajia harhaan.

Mikäli ESG-luokitusriippuvuuden vuoksi rahoitus katkeaa esimerkiksi energiayhtiöltä niin se voi johtaa laajempiin ongelmiin. Toisaalta, mikäli erinomaiset ESG-luokitukset olisivat ostettavissa, se toimisi koko ajatusta vastaan.

Kritiikki voimistuu

Rahoituksen professori Aswath Damodaran kirjoittaa Financial Timesissa koko ESG-ajattelutavan olevan epäonnistunut. ESG:n massiivinen laajuus antaa tilaa erilaisille tulkinnoille, mitkä vaihtelevat niin eri aikakausina, eri toimialojen kesken sekä eri maantieteellisten sijaintien vuoksi.

ESG toimi ensi alkuun moraalisena kompassina, kunnes myyntimiehet keksivät tehdä asialla rahaa. Väitteet ESG-luokituksista kykeni vaihtumaan aina kulloisenkin ajan hengen mukaan. Välillä ESG-ajattelutapaa myytiin parempien tuottokohteiden etsintään, välillä painotettiin pääoman riskien vähäisyyttä.

Damodaran vertaa tätä maalitolppien siirtelyä kommunismia kannattaneiden väitteisiin, missä järjestelmän pettäminen muodostui vain siksi, ettei kommunismia koskaan kokeiltu riittävän ”puhtaasti”. Jos hänen ajattelutapaansa soveltaa EU:n kohtaamiin ongelmiin havaitsee, että eurooppalaiset johtajat peräänkuuluttavat melko herkästi ongelman osoittavan, että ratkaisuksi tarvitaan ”enemmän Eurooppaa”.

Maailma ei Damodaranin mukaan edes pelastu ESG-toiminnalla. Yksityiset pääomat ovat korvanneet instituutiosijoittajat öljy-yhtiöissä, aatetta kannattavien sekä vastustavien mielestä ESG on politisoitunut ja yritysten hallinnot kompastuvat tilivelvollisuuteen.

Ennen piti tehdä osakkeenomistajille tulosta. Ovatko tulevaisuudessa yritykset kulttuurisotien komppanioita, joita revitään joka suuntaan yhtä aikaa niin paljon, ettei hyvätkään yritykset kykene luovimaan kohti menestystä?

Jos Eurooppaan muodostuu eräänlainen yritystyhjiö, on melko todennäköistä, että se tyhjiö täyttyy kolmannen maiden yrityksistä, jotka tinkivät ympäristöajattelusta.

---

Kirjoittaja toimii perussuomalaisten eduskuntaryhmän talouspoliittisena asiantuntijana.