EU:lta korvauksia hedelmä- ja vihannestuottajille

19.08.2014 |13:50

EU on myöntämässä tukea hedelmä- ja vihannestuottajille 125 miljoonaan euroon asti Venäjän tuontikieltojen vuoksi, Taloussanomat uutisoi. Suomesta ei viedä merkittävästi näitä tuotteita Venäjälle, joten tukea ei tule suomalaistuottajille.

Suomessa Venäjän tuontikiellon suurimpana kärsijänä on meijeriyhtiö Valio, joka on ilmoittanut yhteistoimintaneuvotteluista. Tämän lisäksi tuontikielto puree myös pakkausvalmistajiin ammattiliitto Pro kertoo verkkosivuillaan.

The Wall Street Journal uutisoi, että hedelmien ja vihannesten hinnat ovat pudonneet. Tuottajat ovat kuumeisesti etsineet korvaavia vientimarkkinoita EU:n ulkopuolelle. EU:sta Venäjälle ruuan ja elävien eläimien viennin arvo oli 8,8 miljardia euroa viime vuonna.

 

 

Henri Myllyniemi


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Turvapaikanhakijan Münchenissä tekemä autoisku kärjistää Saksan kuumana käyvää vaalikamppailua – punavihreä ei ole antanut vielä periksi

14.02.2025 |18:47
4.
Suomen uutiset logo

New Yorkissa taistellaan “paperittomien” luksushotellimajoituksen maksamisesta – Musk vaati rahojen takaisinperintää

13.02.2025 |13:30
6.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Hallitus puuttuu maahanmuuton mukanaan tuomaan seksuaalirikollisuuteen – kuinka monta naista joutuu vielä raiskatuksi, ennen kuin vihervasemmisto herää?

14.02.2025 |15:11
10.
Suomen uutiset logo

Forssan seudun Perussuomalaiset Forssan Lehdessä: Mistä on kyse, kun on puhuttu pervoilusta kouluissa?

11.02.2025 |16:03

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää