Artikkeli kuva

Matias Turkkila

EU:n johtajat hamuamassa rutkasti lisää valtaa – ”meidän täytyy rakentaa Euroopan Yhdysvallat”

10.01.2014 |00:53

Euroopan komission varapuheenjohtaja Viviane Reding esittää EU:n kehittämistä ”todelliseksi liittovaltioksi” eli Euroopan Yhdysvalloiksi. Hän toivoo euroäänestäjien ottavan kantaa asian puolesta kevään eurovaaleissa. Asiasta kertoi Suomessa ensin Uusi Suomi.

– Me tarvitsemme todellisen poliittisen unionin. Minun näkemykseni mukaan se tarkoittaa sitä, että meidän täytyy rakentaa Euroopan Yhdysvallat, jossa komissio toimii halllituksena ja Euroopan parlamentti sekä jäsenmaiden senaatti kaksikamarisena parlamenttina, Reding sanoi tiistaina pitämässään puheessa Uuden Suomen mukaan.
Reding on EU:n oikeuskomissaari.

Elo: Perussopimuksella
turvattava itsenäisyys

Perussuomalaisten nuorten puheenjohtaja Simon Elo otti Redingin puheisiin kantaa Uuden Suomen blogissaan. Hän muistutti Redingin esittäneen Suomen-vierailullaan syyskuussa EU:n perussopimuksen uusimista.

– Perussopimus on kyllä uusittava, mutta eri syistä kuin Reding haluaa. Perussopimusta on muutettava neuvottelujen kautta siten, että kansallisvaltioiden itsemääräämisoikeus turvataan ja EU:ta uudistetaan rankalla kädellä vähentämällä esimerkiksi taloutta piinaavaa sääntelyä, Elo vaatii.

Redingin ja hänen komissaariystäviensä lääke EU:n ongelmien ratkaisemiseen on lisää EU:ta.

– Aivan kuin Neuvostoliiton komissaareilla, joiden lääke kommunismin ongelmiin oli lisää kommunismia, Elo moittii.

Veli-Pekka Leskelä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista

27.10.2026 |12:49
2.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava 

30.10.2026 |16:30
6.
Suomen uutiset logo

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia

27.10.2026 |11:00
8.
Suomen uutiset logo

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle

27.10.2026 |14:11

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi