

Marco Bertorello
EU:n komissio torppaamassa pienituloisten verohelpotukset Italiassa
Italian uusin hallitus on pääministeri Matteo Renzin ohjaamana luvannut kosolti uudistuksia, joiden lyhytaikaiset vaikutukset ovat kuitenkin verotulojen kannalta heikkoja, eikä EU:n komissio halua niitä siksi hyväksyä. Renzin hallinto laskee, että he tarvitsevat lisäaikaa vuoteen 2016 saavuttaakseen talouskurisopimuksen alijäämärajat. Hallitus perustelee lisäajan tarvetta poikkeuksellisen syvällä taantumalla. Komissio puolestaan vetoaa aiemman pääministeri Mario Montin lupaukseen, jonka mukaan tavoite saavutetaan ensi vuonna.
Uutistoimisto Reuters kertoo Renzin kaavailevan verohelpotuksia pienituloisille. Italian hallitus uskoo, että tämä vauhdittaa kotitalouksien kulutusta, ja se puolestaan auttaisi maan takaisin kasvun tielle. Rahoittaakseen nämä arviolta 6,9 miljardin euron verohelpotukset maan hallitus turvautuisi säästöissä ja lisätuloissa myös kertaluontoisiin eriin.
Talouslehti Financial Timesin mukaan komissio ei ole kuitenkaan taipumassa Renzin hallituksen pyyntöihin.
– Uudet pääministerit haluavat aina tehdä muutoksia, mutta oltuaan hetken aikaa virassaan he huomaavat, että heidän tulee pitäytyä jo aiemmin sovituissa rajoissa, EU:n virkamies kertoo.
Analyytikoiden mukaan Renzi voi olla huolissaan tulevista europarlamenttivaaleista, ja haluaa siksi haastaa komission.
Talousaikakausilehti The Economist nostaa esille myös sen mahdollisuuden, ettei komissio ole välttämättä ajan hermolla ja ymmärrä, miten kiikkerä Italian poliittinen tilanne on. Lehti muistuttaa, että hallitus on halunnut näyttää säästöille esimerkkiä huutokauppaamalla eri ministeriöiden luksusautoja. Lehti huomauttaa, että monet eri tahot pitävät Renziä Italian viimeisenä oljenkortena päästä ulos talouskriisistä hallitusti, ja että Renzi voi saada tarpeekseen ja lyödä hanskat tiskiin.
HENRI MYLLYNIEMI
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Antikainen ja Peltokangas esittävät ministerien kelpoisuusvaatimusten tiukentamista: Ministereiksi vain Suomen kansalaisia
Perussuomalaisten kansanedustajat Sanna Antikainen ja Mauri Peltokangas esittävät ministerien kelpoisuusvaatimusten tiukentamista. He ovat jättäneet eduskunnassa toimenpidealoitteen, jonka mukaan ministerinä voisi toimia vain henkilö, jolla on yksinomaan Suomen kansalaisuus.

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.

Lähes joka neljäs vanki on ulkomaalainen – Vigelius vaatii automaattisia karkotuksia
Ulkomaalaisten vankien määrä on kasvanut 76 prosenttia kymmenessä vuodessa, kertoo oikeusministeriö. Ulkomaalaisten vankien määrän kasvu selittää koko vankimäärän kasvusta jopa neljä viidesosaa. Suomen 3 900 vangista nyt 950 eli joka neljäs on ulkomaalainen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää














