Perussuomalaisten Jyväskylän eurovaalitilaisuus houkutteli paikanpäälle parisataa ihmistä.

Jyväskyläläinen Maija-Liisa Vilkki (kuvassa) tuli tapaamaan puheenjohtaja Timo Soinia kertoakseen huolensa EU:n rahankäytöstä.
soini1

– Soini sai tulemaan, koska hän ei kiertele ja kaartele, vaan puhuu asioista suoraan. Toivottavasti hän jatkaa samaan malliin. Perussuomalaisia tarvitaan, sillä EU-jäsenyyden aikana monet asiat ovat menneet Suomessa huonompaan suuntaan. Meillä on esimerkiksi paljon työttömyyttä. Verovaroja pitäisi käyttää kotimaan asioiden hoitamiseen, eikä muiden maiden pankkitukiin, Vilkki totesi.

EU imee Suomen rahat

Jorma Vilkki on vaimonsa kanssa samoilla linjoilla EU:sta.

– EU imee suomalaisten rahoja, kun se maksaa toisten maiden velkoja. Me joudutaan maksamaan enemmän EU:lle kuin mitä sieltä saadaan, Vilkki tuhahti.
Vilkit kertoivat, että he tietävät kenelle äänensä antavat eurovaaleissa. Puheenjohtaja Soini kannusti kuulijoita äänestämään.
soini210-vuotias, tuleva äänestäjä, Arttu Kalenius sai Soinilta nimikirjoituksen.
soini3

Parisataa ihmistä tuli tapaamaan perussuomalaisia Jyväskylän eurovaalitapahtumassa.
soini5

– Vaaleissa olemme tasa-arvoisia, oli sitten kyseessä kuka tahansa meistä tai Björn ”Nalle” Wahlroos, sillä jokaisella on käytettävissään tasan yksi ääni. Voit antaa sen kenelle tahansa perussuomalaisten ehdokkaista, sillä Suomi ja isänmaa on äänestämisen arvoinen, Soini sanoi puheessaan ja sai yleisöltä raikuvat aplodit.
”Meillä on kova kannatus”

Soini kuunteli päivän aikana ihmisten murheita Jyväskylän lisäksi myös Joensuussa, Kuopiossa ja Äänekoskella.

– Joka paikkakunnalla kuulee ja huomaa, että meillä on kova kannatus. Ihmiset haluavat tavata ja kertoa huolensa meille. He kaipaavat EU-aikana kunnollista aluepolitiikkaa, jotta koko Suomi voitaisiin pitää elinkelpoisena, Soini kertoi ihmisten viesteistä.

Tärkeät vaalit

Tapahtuma järjestettiin entisöidyllä Toivolan käsityöläispihalla. Vanhojen rakennusten keskelle kokoontui kaikenikäisiä ihmisiä tapaamaan perussuomalaisia ja maistamaan maukasta hernesoppaa. Eurovaaliehdokkaat Jani Kolehmainen ja Marko Kulpakko pitävät tärkeänä, että puheenjohtaja kiertää mukana vaalitilaisuuksissa.
soini4

Eurovaaliehdokkaat Jani Kolehmainen ja Marko Kulpakko tietävät, että eurovaalit ovat tärkeät puolueen ja koko Suomen kannalta.

– Meillä ehdokkailla on Timon suora tuki ja hän vetää väkeä tapahtumiin. Kaikki tietävät kuinka tärkeät eurovaalit on Suomelle. Ihmiset ovat nähneet, että olemme puolue, jolta tulee perusteltuja keskustelunavauksia, Kolehmainen totesi.

Eurovaaleihin on aikaa kaksi viikkoa. Perussuomalaiset takaavat vaaleissa kriittisen äänen mukana olemisen ja voimistumisen Euroopassa.

MIKA RINNE