EU:n sisäministerit kaavailemassa Schengenin hyllyttämistä

07.12.2015 |10:00

EU:n sisäministerit suunnittelevat Schengen-sopimuksen jäädyttämistä jopa kahdeksi vuodeksi Eurooppaa ravistelevan pakolaiskriisin vuoksi. Saksa on pitäytynyt aiemmin näin rajuista toimista. Perjantaina myös Saksa oli sisäministerien kokouksessa ajamassa tiukempaa linjaa.

EU:n perussopimuksen artiklan 26 mukaan rajatarkastukset voidaan tilapäisesti ottaa käyttöön. EU:n mukaan Kreikan kautta kulkeva turvapaikanhakijoiden virta täyttää vaaditut ehdot.

Kreikka taipui torstaina vastaanottamaan EU:n rajavalvontaviraston Frontexin viranomaisia pohjoiselle rajalleen. Tästä huolimatta sisäministerit pohtivat Kreikan hyllyttämisestä Schengenistä, sillä Kreikka on aiemmin ollut haluton toteuttamaan aiemmin sovittua ohjelmaa.

Henri Myllyniemi


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan

06.02.2025 |19:24
3.
Suomen uutiset logo

Kansanedustaja Sanna Antikainen teki selvitystyön toimittajien puolesta: Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho on jakanut oppositiolle enemmän puheenvuoroja kuin edellinen puhemies Matti Vanhanen

07.02.2025 |12:11
4.
Suomen uutiset logo

Vanha valtamedia johtaa harhaan uutisoidessaan maahanmuutosta – lukijoita vedätetään osatotuuksilla ja valikoiduilla tiedon palasilla

06.02.2025 |09:21
7.
Suomen uutiset logo

Yrittäjien vaalitentin saldoa – Purra: Antti Lindtmanilta kuultiin poskettomia väitteitä niin julkisen talouden korjaamisesta kuin demarien velkaantumishuolestakin

07.02.2025 |17:54
8.
Suomen uutiset logo

Aluevaltuustojen hillotolppiin hupenee vuodessa yli 20 miljoonaa euroa – pelkän ryhmärahan lopettamisella voisi rahoittaa kokopäivähoidon kuukausikustannukset 1 600 vanhukselle

08.02.2025 |17:37
9.
Suomen uutiset logo

Vasemmistoliitto ottaisi vastaan kaikki ihmiset, jotka vain pääsevät rajan yli Suomeen – Mäkelä: Vaarallista puhetta – ”Jos kaikki otettaisiin vastaan, se väki ei lopu koskaan”

06.02.2025 |15:59
10.
Suomen uutiset logo

Ex-puhemies Matti Vanhanen puhuu pötyä, ja media jättää yleisön virheellisen tiedon varaan – tilastot osoittavat, etteivät väitteet Halla-ahon puolueellisuudesta pidä alkuunkaan paikkaansa

07.02.2025 |17:20

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää