Europarlamentin puheenjohtaja Tajani: EU tarvitsee vastaanottokeskukset Afrikan puolelle – Saksa toivoo ihmisoikeuksiin joustoa poikkeusoloissa

01.03.2017 |15:18

Euroopan parlamentin tuore puheenjohtaja Antonio Tajanin mielestä Euroopan tulee avata vastaanottokeskuksia Afrikan puolelle Libyaan. Vastaanottokeskuksiin tulisi asianmukainen terveydenhuolto ja muu materiaalinen apu, jotta keskuksista ei tulisi ”keskitysleirejä”.

– Meidän tulee toimia nyt tai 20 miljoonaa afrikkalaista saapuu Eurooppaan lähivuosina, Tajani perustelee.

Brittilehti Telegraphin mukaan Saksa haluaa poikkeusoloissa palauttaa laittomat siirtolaiset Välimereltä takaisin Afrikan puolelle. Saksan suunnitelmissa on perustaa niin ikään vastaanottokeskukset esimerkiksi Libyaan. Yhtä lailla Saksa ei halua asettaa turvapaikanhakijoita vaaraan.

Palautukset Libyaan ovat kuitenkin ongelmallisia, koska Libyaa ei pidetä turvallisena maana. Ihmisoikeushuolien vuoksi vastaanottokeskuksia ei ole tähän asti pystytetty Libyaan.

Saksalaismuistion mukaan tarkoitus on taistella ihmissalakuljetusta vastaan. Vaikka tulijamäärät ovat pudonneet merkittävästi alkuvuonna verrattuna viime vuoden vastaavaan aikaan, menehtyneitä on likimain yhtä monta verrokkijaksolla. YK:n pakolaisjärjestön arvioiden mukaan 1.1.-29.1. tänä vuonna Välimerellä on menehtynyt 253 ihmistä.

Henri Alakylä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava 

30.10.2026 |16:30
4.
Suomen uutiset logo

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa

02.11.2026 |15:20
6.
Suomen uutiset logo

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit

05.11.2026 |12:00
7.
Suomen uutiset logo

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”

04.11.2026 |14:51
10.
Suomen uutiset logo

Lääkäriliiton Pride-yhteistyö närästää erikoislääkäriä: ”Yhdenvertaisuus ei edellytä Pride-kumppanuutta”

03.11.2026 |10:01

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi