Artikkeli kuva

Ex-kansanedustaja Reijo Tossavainen vihjaa: ”Lähiaikoina maassamme aloittaa..”

24.01.2017 |00:35

Perussuomalaisten entinen kansanedustaja Reijo Tossavainen kertoo blogipalvelu Uudessa Suomessa perusteilla olevasta nettilehdestä.

– Lähiaikoina maassamme aloittaa uusi journalistisesti korkeatasoinen nettilehti. Näillä näkymin se tulee olemaan allekirjoittaneelle pääasiallinen kirjoituspaikka, sillä sinne voi kirjoittaa myös punavihreästä mukasuvaitsevasta ”totuudesta” poikkeavia näkemyksiä, Tossavainen kirjoittaa.

Hän paheksuu asioiden yksipuolista, tosiasioita vääristävää uutisointia ja pitää sitä valehteluun verrattavana.

– Näin ollen mielestäni myös ns. perinteinen media ansaitsee valemedian nimityksen, Tossavainen moittii. Pyyhkeitä tosin tulee myös sosiaaliselle medialle.

– Samalla myönnän kernaasti, että myös ns. somen puolella on paljon parantamisen varaa, tosiasiat eivät ole aina kohdallaan. Uutisointi on usein jopa yksipuolisempaa kuin perinteisen valemedian puolella.

Ennen kansanedustaja-aikojaan Tossavainen toimi paikallislehti Valkealan Sanomissa yrittäjä-päätoimittajana.

Tossavainen peräänkuuluttaa perinteisen median rinnalle uudempaa, vielä kehitysvaiheessa olevaa mediaa. Hänen mukaansa molempia tarvitaan, jos asioista halutaan saada oikea kuva. Tossavainen painottaa myös medialukutaidon merkitystä.

– Pitää kyetä näkemään mikä on totta ja mikä tarkoitushakuista soopaa.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –

29.08.2026 |20:27
3.
Suomen uutiset logo

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia

29.08.2026 |14:02
10.
Suomen uutiset logo

Garedew: “Opetusministeri Adlercreutz lähti mukaan Setan aivopesukampanjaan”

28.08.2026 |13:33

Uusimmat

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää