Lahden Fazerin Leipomo on tärkeä työllistäjä, suomalaisen viljantuotannon tukija ja elintärkeä osa ruokahuoltovarmuutta. Mira Niemisen mielestä on erityisen merkittävää, että leipä, jota Fazerin uudella linjalla valmistetaan, tehdään sataprosenttisesti kotimaisesta viljasta. Puhtaan ruuan arvo nousee koko ajan, ja tieto ruuan alkuperästä kiinnostaa yhä enemmän.
– Kotimaisuus tukee maanviljelijöitä heidän tärkeässä työssään. Täysjyväruis ei ole vain osa suomalaista ruokaperinnettä, vaan se on myös osa terveellistä ruokavaliota, josta saamme olla ylpeitä. Suomessa syödään yhä vähemmän leipää, kertovat Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL ja Leipätiedotus Oy.
– Täysjyväviljan saannin kannalta juuri täysjyväleivällä on tärkein merkitys meille suomalaisille, sillä yhä nuoremmissa ryhmissä täysjyvää syödään koko ajan vähemmän. Elintarviketeollisuuden tuotekehitykseen tuleekin panostaa, sillä sen avulla voidaan muun muassa nostaa täysjyvän saantia sekä lisätä terveellisiä ja ympäristöystävällisiä tuotteita ja vaihtoehtoja ruokajakeluun. Lisäksi samalla, kun Fazer investoi terveellisyyteen, se kantaa myös vastuuta ympäristöstään, jossa kotimaisuus tukee esimerkiksi hiilijalanjäljen pienentämistä, Nieminen kertoi.
Lisäarvoa koko yhteiskunnalle
Nieminen pitää Fazerin uutta ruispalaleipälinjaa erinomaisena esimerkkinä siitä, miten suomalainen elintarviketeollisuus katsoo rohkeasti eteenpäin. Tämä investointi ei ainoastaan vahvista Fazerin asemaa maailman suurimpana ruisleipomona, vaan tuo myös lisäarvoa koko yhteiskunnalle, uskoo Nieminen.
– Hallitus on asettanut tavoitteeksi kaksinkertaistaa elintarvikeviennin, ja elintarvikevienti nostetaan pilottitoimialaksi. Elintarvikemarkkinalakia uudistetaan “Kestävä ja kannattava ruokajärjestelmä-” ohjelman mukaan, jolla pyritään parantamaan ruoka-alan arvoketjua ja tukemaan kotimaisuusastetta. Omistajaohjauksen keinoin pyritään varmistamaan, että kotimaisen ruuan osuus kasvaa julkisen sektorin hankinnoissa.
Hallitus on sitoutunut maaseudun tukemiseen
Samalla hallitus on huolissaan alkutuottajien asemasta ja siitä, että elintarviketeollisuudelle riittää vastaisuudessakin raaka-ainetta tuotteisiin kotimaasta sekä työntekijöitä. Hallitus on sitoutunut maatalouden ja ruuantuotannon tukemiseen ja tähtää maatalouden kannattavuuden parantamiseen muun muassa tukemalla nuoria viljelijöitä, helpottamalla sukupolvenvaihdosta, mahdollistamalla investointeja ja vahvistamalla rahoitusasemaa uudistamalla hankinta- ja Finnvera-lainsäädäntöä.
– Jatkossa on myös mielestäni huolehdittava elintarvikealan koulutuksesta ja houkuttelevuudesta työvoiman varmistamiseksi, jossa täällä Lahdessa olemme tehneet paljon työtä niin ammatillisen koulutuksen kuin korkeakoulujenkin puolella. Kannustankin meitä kaikkia tahoja tiiviiseen yhteistyöhön tällä saralla tulevaisuudessakin.
Elinvoimainen ruokatuotanto varmistaa työpaikat
Lopuksi Nieminen kiitti eduskunnan puolesta Fazeria tästä investoinnista ja sitoutumisesta kotimaisuuteen. Näinä aikoina, kun maailmassa on monia epävarmuustekijöitä ja toimintaympäristö on kaikin puolin ennakoimaton ja arvaamaton, on Niemisen mukaan tärkeää, että Suomella on vahva ja elinvoimainen elintarviketuotanto, joka varmistaa niin työpaikat kuin myös taloudellisen toimeliaisuuden huoltovarmuuden kaikissa oloissa. Ruokavarmuus on elintärkeä ylläpidettävä kokonaisuus ja turvallisuuden vahva pilari Suomessa.
– Suomalainen ruoka, suomalainen vilja, suomalainen osaaminen – nämä ovat meidän vahvuuksiamme. Teidän työnne varmistaa, että nämä vahvuudet säilyvät ja kasvavat myös tulevaisuudessa. Lämpimät onnittelut Fazerille ja kaikille tämän investoinnin mahdollistaneille! Nieminen kiitteli.