

LEHTIKUVA / TOR WENNSTRÖM
FT: Ateena menetti Euroopan komission
Kreikan velkakriisi on edennyt jo siihen vaiheeseen, että luulot sovun saavuttamisesta alkavat varista tuuleen, talouslehti Financial Times kirjoittaa. Kreikka toimitti hieman myöhässä uusimman sopeuttamisohjelmaehdotuksensa. Ehdotus ei kuitenkaan lämmittänyt velkojien mieltä.
Kreikan ja velkojien välillä hiertää kysymys Kreikan talouden ns. perusylijäämän saavuttamisesta. Perusylijäämä tarkoittaa valtiontalouden ylijäämää, kun menoista jätetään huomioimatta velanhoitokulut.
Kreikan uusimmassa ehdotuksessa perusylijäämän suuruutta oli nostettu lähemmäs velkojien ehdotusta. Kreikasta toivotaankin, että velkojamaat tulevat omalta osaltaan vastaan omine myönnytyksineen.
Velkojien näkemys perusylijäämän suurudesta on kaikin puolin tyydyttävä. Kreikan toimittamista papereista ei vain käynyt mitenkään ilmi se, miten tähän perusylijäämään päädytään. Velkojien mielestä Kreikan toimilla tavoitteesta jäädään toivottoman kauas.
Kreikan hallituksen ystävät vähissä
Kreikan hallituksen ponnistuksiin suopeimmin suhtautuneen Euroopan komissionkin lämminhenkisyys on alkanut jäähtyä. Kreikan pääministeri Aleksis Tsipras piti perjantaina puheen parlamentilleen, jossa hän jakoi komission puheenjohtaja Jean-Claude Junckerin mielestä harhaanjohtavaa tietoa. Tsipras kertoi velkojien tarjouksen olleen ”ottakaa tai jättäkää” -tyylinen viimeinen tarjous.
Tsipras kertoi lisäksi, että kreikkalaisten tulisi olla ylpeitä siitä, ettei maan hallitus aio taittua moisen ultimaattumin edessä. Juncker väittää Tsiprasin hyvin tienneen, ettei kyseessä ollut suinkaan vihoviimeinen tarjous. Lisäksi Junckeria kismitti Tsiprasin puheessa se, että Tsipras antoi ymmärtää velkojien sopimusluonnoksen olleen yksin Junckerin käsialaa.
Juncker kertoi vielä tuolloin Tsiprasin olevan hänen ystävänsä, mutta että Tsiprasin tulisi hieman tarkkailla sanomisiaan. Tsipras yritti soittaa seuraavana päivänä Junckerille, mutta Juncker ei ottanut puhelua vastaan. Juncker kertoi, että hän odottaa ensin Kreikan uutta sopimusluonnosta.
Euroopan komissiossa arvellaan nyt sopimusluonnoksen saavuttua, ettei Kreikka edes pyri neuvotteluissa sopimukseen. Kreikkalaisilla on toki samanlainen tunne velkojien sopimusluonnosten suhteen.
Kahdenkymmenenyhdeksän komissaarin tapaamisessa mukana ollut virkamies kertoo FT:lle Junckerin sanoneen, että ”Ateena on menettänyt Euroopan komission”. Keskiviikoksi järjestetty tapaaminen Tsiprasin ja velkojia edstavan instituutioiden on vaarassa jäädä toteutumatta.
Juncker totesi, ettei hän aio osallistua kokoukseen, jos Tsiprasilla on samanlainen asenne kuin viime viikolla. Euromaiden valtiovarainministereistä muodostuvan euroryhmän puheenjohtaja Jeroen Djisselbloem niin ikään toteaa FT:n mukaan, että tapaaminen voi joutua peruutuslistalle. Lisäksi kreikkalaiset ovat todenneet, ettei Tsipraskaan osallistu, mikäli velkojilta ei tule merkkejä halusta kompromissiin.
Tiimalasissa pölyt jäljellä
Aika käy kuitenkin vähiin. Kesäkuun 30. päivänä erääntyy helmikuussa sovittu toisen tukiohjelman pidennys. Toisesta tukipaketista on edelleen maksamatta 7,2 miljardin euron erä. Osapuolten tulee siihen mennessä päästä sopimukseen, sillä muutoin koko tukierä erääntyy, eikä Kreikalla ole enää edes mahdollisuuksia siihen.
Viime hetken sopimuskaan ei päätä Kreikan kriisiä, sillä maalla on jatkossakin tarvetta tukirahoitukselle, koska Kreikan markkinakorot ovat toivottoman korkealla.
Euroryhmän kokous on 18. kesäkuuta ja sitä seuraavana päivänä on EU-maiden valtiovarainministerien kokous. Tämän jälkeen EU-maiden johtajat tapaavat Brysselissä 25.-26. kesäkuuta.
Käytännössä sopimuksen olisi syytä olla valmis euroryhmän kokouksen päätyttyä, sillä sopimus tarvitsee vielä hyväksynnän kansallisissa parlamenteissa.
Henri Myllyniemi
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Kreikan hallitus toistaa: IMF jää ilman rahaa kesäkuussa

IMF:n Lagarde pitää Kreikan euroeroa mahdollisena

Europäättäjätkin varautuvat Kreikan maksuhäiriöön
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi
Teksasin tuhoisat tulvat ovat synnyttäneet Yhdysvalloissa paitsi valtavan inhimillisen tragedian, myös kiivaan poliittisen keskustelun. Useat liberaalit vaikuttajat ja demokraattisen puolueen keskeiset henkilöt ovat joutuneet rajun arvostelun kohteeksi syytettyään presidentti Donald Trumpia ja republikaanipuoluetta tulvien aiheuttamista vahingoista ja kuolemista.

Jengipomon pidätys Turkissa enteilee huumemarkkinoiden uusjakoa Pohjolassa – valtatyhjiö täytetään tavalla tai toisella
Rikollispomon pidätys Turkissa johtaa valtatyhjiöön Pohjoismaiden ja ennen kaikkea Ruotsin huumekaupassa. Myös kilpailevan jengin johtaja on maanpaossa, joten järjestäytyneen rikollisuuden mannerlaatat ovat liikkeessä. Tyhjiöillä on tapana täyttyä, tavalla tai toisella.

Riippumattomalta medialta yläpeukkua Teemu Keskisarjan ehdotukselle Yle-veron uudelleenohjauksesta – pitkällä tähtäimellä kaiken median tulisi kuitenkin toimia markkinaehtoisesti
Aidosti riippumattomat ja itsenäiset media-alan tekijät pitävät ongelmallisena nykyistä Yle-veromallia, jonka turvin Yleisradio syö tilaa mediakentältä. Kansanedustaja Teemu Keskisarjan esitys Yle-veron uudelleenkohdistamisesta toisi mukaan kilpailua mediakentälle, sekä palauttaisi osittaisen protestoinnin mahdollisuuden kansalle.

Euroopan parlamentti äänesti Bulgarian liittymisestä euroon – Tynkkynen ainoa suomalaismeppi, joka äänesti vastaan
Euroopan parlamentissa äänestettiin tiistaina Bulgarian hyväksymisestä euroalueen jäseneksi. Mepit antoivat maan eurojäsenyydelle tukensa äänin 531‒69. Tyhjää äänestäneitä oli 79. Paikalla olleista suomalaisista mepeistä ainoa, joka vastusti Bulgarian eurojäsenyyttä, oli perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää