Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Garedew ja Koponen vaativat kännykkäkieltoa koko koulupäiväksi – vain opetusministeri on esteenä

17.11.2025 |16:26

Perussuomalaisten kansanedustajat Kaisa Garedew, Ari Koponen ja 24 muuta allekirjoittajaa eri puolueista jättivät eduskunnalle toimenpidealoitteen älylaitteiden käytön kieltämisestä peruskouluissa koko koulupäivän ajaksi. Garedewin ja Koposen mukaan nykyinen lain muotoilu jäi torsoksi ja se täytyy korjata pikimmiten.

Aloitteen mukaan älylaitteet ovat tuoneet hyötyjä, mutta kasvava näyttö osoittaa niiden aiheuttavan haittoja erityisesti lapsille ja nuorille. Tutkimusten mukaan liiallinen ruutuaika häiritsee lasten aivojen kehitystä. Koululaisilla keskittyminen ja oppiminen vaikeutuvat. Salakuvaamisen pelko on lisäksi aiheuttanut isommille oppilaille esiintymisvaikeuksia.

Kaisa Garedewin mukaan sosiaalisen median algoritmit on luotu aiheuttamaan riippuvuutta, ja siksi aikuisilla on vastuu huolehtia lasten hyvinvoinnista ruutuaikaa rajoittamalla.

– Mobiililaitteiden käyttö lisää muun muassa mielenterveysongelmia, kehonkuvan häiriöitä, vaarallisten haasteiden leviämistä ja kiusaamista, jopa väkivaltaa. Lisäksi lapsille sopimattomat videot ja kuvat voivat olla jopa traumatisoivia, Garedew luettelee.

Rauha on palannut luokkiin

1.8.2025 astui voimaan perusopetuslain muutos, jolla kännyköiden ja muiden älylaitteiden käyttöä rajoitettiin oppitunneilla. Kaisa Garedew ja Ari Koponen muistuttavat, että perussuomalaiset on jo pitkään ajanut kattavampaa kännykkäkieltoa, mutta RKP:n ja opetusministeri Anders Adlercreutzin vastustuksen vuoksi kieltoa ei perusopetuslain muutoksessa ulotettu koskemaan välitunteja. Nykyinen laki mahdollistaa älylaitteiden käytön kieltämisen koko koulupäivän ajaksi, mutta ei edellytä sitä. Välituntien, siirtymien ja ruokailujen osalta rajoituspäätökset jäivät opetuksen järjestäjille.

Aloitteessa viitataan Opetushallituksen suositukseen rajoittaa tai kieltää mobiililaitteiden käyttö kokonaan välitunneilla ja siirtymisissä. Myös tulevaisuusvaliokunnan Lasten, nuorten ja perheiden tulevaisuus -ohjausryhmä julkaisi 9.6.2025 kannanoton, jossa se suosittelee asiantuntijanäkemyksiin nojaten kouluja kieltämään puhelinten käytön koko koulupäivän ajaksi.

Moni kunta on jo linjannut itsenäisesti koko päivän kattavista kännykkäkielloista joko alakouluissa tai myös yläkouluissa. Koposen mukaan koko koulupäivää koskevista rajoituspäätöksistä on jo lyhyessä ajassa saatu hyviä tuloksia.

– Palaute kouluista, vanhemmilta ja myös oppilailta on ollut tosi hyvää. Rauha on palannut luokkiin ja niissä kouluissa, jossa välitunnit on myös rauhoitettu kännyköiltä, on muutos ollut valtavan positiivinen. Jokainen oppilas ansaitsee koulurauhansa myös välitunneilla, siksi kohti täyskieltoa on mentävä koko Suomessa, Koponen perustelee.

Lapset tarvitsevat aivolepoa

Myös Garedewin mukaan välituntien ja ruokailun tulisi olla hetkiä, joiden aikana lapset palautuvat, saavat liikuntaa ja harjoittelevat sosiaalista vuorovaikutusta.

– Lapset tarvitsevat aivolepoa oppituntien välissä. Ruudulla vietetty välitunti ei tue lapsen kykyä keskittyä uudelleen opiskeluun tauon jälkeen, Garedew korostaa.

Garedewin ja Koposen mielestä koko koulupäivää koskevasta mobiililaitteiden käyttökiellosta peruskouluissa olisi näistä syistä tärkeä säätää lain tasolla pikimmiten.

Aloitteen ovat Garedewin ja Koposen lisäksi allekirjoittaneet Pekka Aittakumpu (ps.), Juho Eerola (ps.), Ritva Elomaa (ps.), Petri Huru (ps.), Tomi Immonen (ps.), Teemu Keskisarja (ps.), Jari Koskela (ps.), Rami Lehtinen (ps.), Mikko Lundén (ps.), Juha Mäenpää (ps.), Veijo Niemi (ps.), Mira Nieminen (ps.), Merja Rasinkangas (ps.), Anne Rintamäki (ps.), Wille Rydman (ps.), Sami Savio (ps.), Sara Seppänen (ps.), Pia Sillanpää (ps.), Jaana Strandman (ps.), Ville Vähämäki (ps.), Eeva-Johanna Eloranta (sd.), Lotta Hamari (sd.), Mikko Polvinen (erk.) sekä Timo Vornanen (tv.).

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

6.
Suomen uutiset logo

PS:n Simo Grönroos luettelee vielä kerran ne syyt, miksi Tilastokeskuksen ex-pomon tekemä maahanmuuttotutkimus johtaa harhaan

10.11.2025 |18:05

Uusimmat

Perussuomalainen 3/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää