Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Garedew: Sähköverotuen poistaminen ei vähennä Suomen elinvoimaa

14.11.2025 |09:08

Suomi velkaantuu ja väestö ikääntyy. Sen takia turhista menoista on nyt luovuttava. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedewin mukaan hallitus satsaa kasvuun ja elinvoimaan opposition väitteistä huolimatta.

Kaisa Garedew tukee hallituksen esitystä poistaa datakeskusten verotuki.

– Vakaan sähköntuotannon ja viileän ilmaston vuoksi Suomi on datakeskuksille houkutteleva kohde ilman erillistä sähköverotukeakin. Datakeskusten verotuen poistamisella valtion tulot tulevat kasvamaan noin 47 miljoonalla per vuosi, Garedew kertoo.

Sähköverotuki poistetaan myös kaivoksilta, ja samalla kaivosmineraalivero moninkertaistetaan.

– Suomalaiset mineraalit ovat arvokkaita ja uusiutumattomia. Niistä saatavat tulot eivät saa valua ulkomaille vaan kuuluvat suomalaisille. Suomen ja suomalaisten etu onkin juuri se tärkein syy, mikä edellä hallitus tekee päätöksensä, Garedew muistuttaa.

Suomi kaipaa elinvoimaa ja kasvua

Suomen etua, työpaikkojen ja investointien lisäämistä sekä elinvoimaisuutta edistetään monella rintamalla. Esimerkiksi maakuntalentojen turvaaminen on vahva signaali kansalaisille siitä, että koko Suomen elinvoimaisuus on tälle hallitukselle erittäin tärkeää.

– Tämä oli myös Jyväskylälle hieno uutinen, eikä vain turismin ja elinkeinoelämän näkökulmasta, sillä Tikkakosken lentokenttä on pidettävä kunnossa myös Puolustusvoimien ja huoltovarmuuden takia.

– Elinvoimaa, kasvua ja uusia työpaikkoja Suomi todellakin kaipaa kipeästi. Onneksi yksityiset investoinnit ovat nyt kasvussa. Lisäksi muun muassa nuorten työllistymistä tuetaan 30 miljoonalla eurolla.

– Hallitus tekee siis toimia, jotta Suomi säilyy tulevillekin sukupolville turvallisena ja elinvoimaisena maana.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Datakeskukset kuormittavat sähköverkkoa – Koskela: Kustannukset eivät saa jäädä kuluttajien maksettaviksi

15.05.2025 |14:10

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Turkkilalta kritiikkiä ex-pääministeri Marinin muistelmateoksesta: ”Niin häpeilemättömän itsekeskeistä tekstiä että pahaa tekee”

07.11.2025 |18:29
8.
Suomen uutiset logo

PS:n Simo Grönroos luettelee vielä kerran ne syyt, miksi Tilastokeskuksen ex-pomon tekemä maahanmuuttotutkimus johtaa harhaan

10.11.2025 |18:05

Uusimmat

Perussuomalainen 3/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää