
Riikka Purra toistaa kantansa: En kannata Palestiinan tunnustamista
Yle ja STT väittivät hiljattain, että Riikka Purran ja perussuomalaisten linja Gazan suhteen on jäänyt epäselväksi. Purra oikoo väitteitä X:ssä.

Suomen palestiinalaisten siirtokuntayhdistys järjesti mielenosoituksen Helsingissä 9. lokakuuta 2023. / LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Eduskunnassa käytiin eilen ajankohtaiskeskustelu Gazan sodasta. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew on tiukasti sitä mieltä, että Suomen ei tule tunnustaa Palestiinan valtiota.
– Ihmettelen sitä, että ymmärtävätköhän he, jotka vaativat Palestiinan valtion tunnustamista, että sitä hallitsee ääri-islamistinen terroristijärjestö? Hamasin arvot ovat aivan samat kuin ISISillä. Ei minkäänlaista kunnioitusta ihmisoikeuksia kohtaan. Ettehän te ISISin kalifaatillekaan vaadi omaa valtiota ja oikeuksia, Kaisa Garedew hämmästelee.
Lisäksi Garedew muistuttaa, että kahden valtion malli ole käytännössä mahdollinen. Suuri osa palestiinalaisista on terroristijärjestön kannattajia, eivätkä he edes itse halua kahden valtion mallia. Hamasin kontrolloimassa Gazassa ei ole järjestetty demokraattisia vaaleja 20 vuoteen, eikä alue täytä mitään itsenäisen valtion keskeisiä tunnusmerkkejä: sillä ei ole yhtenäistä hallintoa, selkeitä rajoja eikä kykyä kansainväliseen yhteistyöhön.
– Gaza on saanut vuodesta 2005 alkaen yrittää toimia valtiona sillä lopputuloksella, että sitä hallitsee ääri-islamistinen terroristijärjestö, joka ei ole osoittanut minkäänlaista mielenkiintoa oman kansansa hyvinvoinnin parantamiseen. Sinne syydetyt länsimaiden avustusmiljardit ovat menneet terroristien varustautumiseen, tunneliverkoston rakentamiseen ja valtaapitävien korruptioon, Garedew korostaa.
Suomen ulkopoliittinen linja on pitkään ollut kahden valtion mallin edistäminen. Garedew huomauttaa, että ne ehdot, joihin Suomi on Oslon sopimuksissa sitoutunut, eivät ole näköpiirissä toteutua laisinkaan.
– Sopimuksissa palestiinalaisvaltion perustamisen edellytyksenä oli, että palestiinalaisosapuoli luopuu terrorista ja pyrkimyksestä tuhota Israelin valtio. Tämä ei ole toteutunut, eikä ole realistista odottaa, että tilanne tulisi muuttumaan jatkossakaan. Lisäksi palestiinalaisvaltiosta tulee sopia palestiinalaisten ja Israelin välillä. Sitä ei voida tehdä yksipuolisesti eikä ulkopuolelta, Garedew sanoo.
Garedew muistuttaa, että kahden valtion ratkaisuja on tarjottu palestiinalaisille vuosina 2000 ja 2008, mutta he eivät ole niitä hyväksyneet. Hänen mukaansa Hamasille ihmisoikeuksilla tai demokratialla ei ole mitään arvoa eikä terroristien hallitseman autoritäärisen valtion symbolinen tunnustaminen lisäisi palestiinalaisten hyvinvointia millään tavalla.
– Hamasin palkitseminen omalla valtiolla olisi hyväksynnän osoitus terroristeille ja heidän toimintatavoilleen, siis järkyttävä virhe eikä missään nimessä palestiinalaisten etu, eikä se toisi rauhaa.
– Israel on maailman ainoa juutalaisvaltio ja Lähi-idän ainoa demokratia, ja sillä on oikeus maahansa ja sen puolustamiseen.

PS ARKISTO
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Yle ja STT väittivät hiljattain, että Riikka Purran ja perussuomalaisten linja Gazan suhteen on jäänyt epäselväksi. Purra oikoo väitteitä X:ssä.

Tuhannet palestiinalaiset osoittivat tiistaina mieltään Gazassa Hamasin terroristeja vastaan Pohjois-Gazassa Beit Lahian kaduilla. Mielenosoittajat vaativat sodan lopettamista ja israelilaisten panttivankien vapauttamista.

New Yorkin poliisi (NYPD) teki 5.3. yhdeksän pidätystä Columbian yliopistoon kuuluvassa Barnard Collegessa. Rakennukseen kohdistui samana päivänä myös pommiuhkaus. New Yorkin uutiskanava Fox 5 raportoi, että useita kymmeniä naamioituneita Palestiinaa tukevia mielenosoittajia tunkeutui yliopistoon kuuluvaan Milsteinin opetus- ja oppimiskeskukseen viime keskiviikkona noin kello 13.

ICA-kauppaketjun taatelilaatikoissa lukee "Free Palestine". Pakkaus on kuvitettu palestiinalaislipuilla ja Kalliomoskeijan kuvalla, jonka vieressä olevan kartan tarkoitus on kuvata "joelta merelle" ulottuvaa Palestiinaa, josta Israel on pyyhitty pois.

Tulitaukosopimuksen toinen Punaisen Ristin välittämä vankienvaihto tapahtui 25.1. Terroristijärjestö Hamas vapautti neljä naispanttivankia ja Israel vastineeksi 200 palestiinalaisvankia. Palestiinalaisvankien joukossa oli useita terrorismirikoksista tuomittuja. MTV Uutisten mukaan vapautettavien palestiinalaisvankien joukossa oli nimettömien lähteiden mukaan 120 vankia, jotka oli tuomittu elinkautiseen vankeuteen.
Viikon suosituimmat

Kommunistinen verkosto, joka käyttää Rakennusliiton osoitetta postiosoitteenaan on vaatinut Lahden kaupunginkirjastoa peruuttamaan kansanedustaja Teemu Keskisarjan historialuennon. Sama verkosto järjestää itse marxilaisen kirjallisuuden lukupiirejä kirjaston tiloissa.

Perussuomalainen Nuoriso esittää, että Suomi ryhtyy välittömästi palauttamaan työttömiä maahanmuuttajia kotimaihinsa, koska heillä ei ole hyvää syytä olla Suomessa.

Pappisvallan vastaiset mielenosoitukset ovat Iranissa levinneet yli sataan kaupunkiin. Siitäkin huolimatta, että valtakoneisto on katkaissut internet- ja puhelinyhteydet. Kuvat rajuista väkivaltaisuuksista leviävät maailmalle satelliittiyhteyksien kautta ja ne ovat aivan muuta, kuin Iranin virallisten kanavien välittämä näkymä tapahtumista.

Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew moittii STT:tä ja muuta valtamediaa virheellisestä Israel-uutisoinnista ja muistuttaa, että BBC:n omat selvitykset ovat jo paljastaneet vakavia ongelmia Gazaa koskevissa jutuissa. Garedew vaatii, että media korjaa virheensä yhtä näkyvästi kuin se levitti perusteettomia väitteitä.


Saarivaltakunnan sähköautojen ja ladattavien hybridien omistajat joutuvat tulevaisuudessa maksamaan ajoneuvoveroa ajettujen kilometrien perusteella. Britannian hallitus perustelee uudistusta verotulojen turvaamisella, koska polttoaineveron tuotto vähenee sähköautojen yleistyessä. Uusi järjestelmä on parhaillaan lausuntokierroksella ja sen on määrä tulla voimaan keväällä 2028.

Nainen sai surmansa maahanmuuttopoliisin ampumista laukauksista Minneapolisissa keskiviikkoaamuna. Viranomaisten mukaan poliisi ampui itsepuolustukseksi tilanteessa, jossa nainen ajoi autollaan poliisia päin. Äärivasemmisto on kohdistanut maahanmuuttopoliisiin yli sata vastaavaa hyökkäystä viime aikoina. Kuvernööri Tim Walzin mukaan hänen johtamansa osavaltio on "sodassa liittovaltion hallinnon kanssa". Walz ja pormestari Frey haluavat ICE-poliisit pois Minneapolisissa. Surmansa saaneen naisen vaimon ja pojan hyväksi perustettu rahankeräys on tuottanut lahjoituksia jo yli puolen miljoonan dollarin verran.

Tilastokeskuksen rekisteriaineisto kertoo vääjäämättömästä muutoksesta pääkaupunkiseudulla. Nuorista yhä suurempi osa on taustaltaan maahanmuuttajia ja vanhat kantasuomalaiset kuolevat pois. Jos segregaatio etenee nykyvauhtia ja kansalaisten yhteisyys katoaa, koko perinteistä yhteiskuntaamme uhkaa mureneminen ja sortuminen.

Omakotitaloasukkaille suunniteltu uusi sähkönsiirron tehomaksu herättää vastustusta hallituspuolueiden riveissä. Perussuomalaisten kansanedustajat Kaisa Garedew ja Sanna Antikainen sekä kristillisdemokraattien Päivi Räsänen ovat jättäneet ministeri Sari Multalalle kirjalliset kysymykset koskien Energiaviraston esittämää mallia, jonka he arvioivat kuluttajia kohtaan kohtuuttomaksi.

Perussuomalaisten kansanedustaja Jorma Piisinen arvostelee Facebook-kirjoituksessaan SDP:tä ja edellisiä hallituksia Suomen taloustilanteen heikentämisestä. Piisisen mukaan nykyinen hallitus joutuu korjaamaan vuosikymmenien aikana syntynyttä velkaantumista ja rakenteellisia ongelmia.