Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Garedewilta eriävä lausuma STEA-avustuslausuntoon: ”Edelleen listoilla maahanmuuttajakerhoja ja erityisesti lapsille ja nuorille haitallisia sateenkaarijärjestöjä”

20.02.2026 |15:11

Päätökset vuoden 2026 STEA-avustuksista sosiaali- ja terveysalan järjestöille on tehty. Avustusten kokonaissumma on noin 274 miljoonaa euroa. STEA-avustuksia käsittelevään jaostoon kuuluva perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew jätti jaoston lausuntoon eriävän lausuman koskien maahanmuuttaja- ja sateenkaarijärjestöjä.

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan alainen avustusasioiden neuvottelukunnan arviointi- ja avustusjaosto käsitteli STEA-rahoitusehdotusta joulukuun kokouksissaan. Kaisa Garedew näkee järjestelmässä edelleen merkittäviä tehostamiskohteita, joihin kohdentamalla rahoitus voitaisiin paremmin turvata esimerkiksi mielenterveys- ja päihdetyön toimijoille.

– Ehdottomasti olisin keskittänyt leikkauksia vielä enemmän maahanmuuttaja- ja sateenkaarijärjestöihin. Valtiona meidän ei ole kustannustehokasta rahoittaa erillisiä maahanmuuttajajärjestöjä, kun kansalaisyhteiskunnan järjestöt ovat avoimia kaikille kohderyhmään kuuluville henkilöille ja monissa niistä on jo monikulttuurista sekä maahanmuuttajille suunnattua toimintaa. Mikäli maahanmuuttajaryhmät haluavat ylläpitää yksinomaan heille suunnattua järjestötoimintaa, on kohtuullista edellyttää sen rahoittamista pääosin omilla varoilla, Garedew korostaa.

Maahanmuuttajajärjestöille tolkuton potti

Garedewin jättämän eriävän lausuman mukaan maahanmuuttajajärjestöille kohdistetaan STEA-avustuksia yhteensä yli kymmenen miljoonan euron edestä. Erillisen maahanmuuttajajärjestöille kohdistettavan rahoituksen sijaan tulisi tavoitteena olla maahanmuuttajien tehokas integroiminen suomalaiseen yhteiskuntaan, mikä edistää kotoutumista ja kielitaitoa sekä luo siltoja kantaväestön ja maahanmuuttajien välille.

Garedewin mukaan myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen etujärjestöjen STEA-rahoituksesta tulisi luopua. Erillisen rahoituksen sijaan tavoitteena tulisi olla seksuaali- ja sukupuolineuvonnan järjestäminen yleisten kansalaisjärjestöjen, kuten esimerkiksi Väestöliiton tai evankelis-luterilaisen kirkon palveluiden kautta.

– Sateenkaarijärjestöt käyttävät näitä veronmaksajien rahoja muun muassa yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Erityisesti lapset ja nuoret ovat erittäin alttiita tällaiselle ulkopuoliselle vaikuttamiselle. Ei-biologisiin tosiasioihin perustuva ideologinen viestintä ei edistä heidän hyvinvointiaan, vaan tarjoaa täysin vääriä ratkaisuja mielenterveysongelmien ja ahdistuksen käsittelyyn, Garedew sanoo.

– Seta ry:n ja vastaavien toimijoiden tukien lakkauttaminen olisi siinäkin mielessä perusteltua, että STEA-rahoituksen tarkoitus on nimenomaan edistää hyvinvointia, ei tuhota sitä.

Avustusten saajia karsittava edelleen

Valtion vaikeana jatkuvan taloustilanteen takia avustusten määrää supistettiin tälle vuodelle noin 30 miljoonalla eurolla ja ensi vuodelle jää vielä säästettävää noin 18 miljoonaa euroa, kun summassa huomioidaan tänä vuonna päättyvien kohteiden määrä.

Garedew korostaa, että käytettävissä olevat rahat on suunnattava yhä tarkemmin matalan kynnyksen mielenterveystyöhön, syrjäytymisen ja yksinäisyyden vähentämiseen sekä rahapeli- ja päihdehaittojen ehkäisyyn.

– Edelleen tukien saajien joukossa kuitenkin on myös näitä yksittäisten maahanmuuttajaryhmien kerhoja ja jopa terveydelle vaarallisia sateenkaarijärjestöjä, joille ei ole missään määrin perusteltua jatkaa kansalaisten verorahojen jakamista ilmaiseksi.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Veronmaksajilta miljoonia somali- ja monikulttuuriyhdistyksille STEA:n kautta – rahojen käyttö pitkälti salattu, julkisuus puuttuu

31.12.2025 |16:01

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Saksan liittokansleri haluaa eroon 80 prosentista Saksassa asuvista syyrialaisista – paha mieli purkautui välittömästi punavihreässä kuplassa

02.04.2026 |10:11
6.
Suomen uutiset logo

Oulun valtuusto lakkauttaa kouluja rahanpuutteen takia, mutta pitää kiinni kalliista ilmastotavoitteestaan – Aittakumpu: ”Kyllä on arvot pahasti vinossa”

06.04.2026 |10:00
9.
Suomen uutiset logo

Kirkkopalvelut ry:lle yli 11 miljoonaa euroa avustuksia, valtaosa toiminnan kuluista palkkoihin – puheenjohtajana kokoomuksen kansanedustaja

07.04.2026 |09:31
10.
Suomen uutiset logo

Yhdenvertaisuusvaltuutettu haluaa avata itärajan – Antikainen: Suljetaan koko pulju ja säästetään kolme miljoonaa

08.04.2026 |15:11

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää