Haavisto MTV3:lla: Naisehdokkaat vahvoilla omistajaohjausministeriksi

15.10.2013 |21:59

Pekka Haavisto (vihr.) pitää naisehdokkaita vahvoina ehdokkaina Heidi Hautalan (vihr.) seuraajaksi kehitysyhteistyö- ja omistajaohjauksesta vastaavana ministerinä. Haavisto arvioi asiaa MTV3:n uutisille.

Julkisuudessa on jo ehditty pitää Haavistoa itseään ministeriehdokkaana samoin kuin vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtajaa Oras Tynkkystä. Naisista esillä on pidetty etenkin europarlamentaarikko Satu Hassia. Toinen suosikki Tuija Brax pitää itseään vasta kakkosklinjan vaihtoehtona.

– Meillä on Satu Hassia, Tuija Braxia ja muita. Näiden välillä joudutaan varmaan keskustelua käymään, viime kädessä Vihreän liiton valtuuskunta päättää, mutta todennäköistä on, että tasa-arvonäkökulmaa pidetään tärkeänä myös, Haavisto sanoi MTV3:lle.

Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) ilmoitti jo aiemmin, ettei hallitus aio kierrättää omistajaohjauksen vastuuta vihreiltä millekään muulle puolueelle.

Vihreiden puheenjohtaja, ympäristöministeri Ville Niinistö totesi toisaalta Ylelle, ettei hän vaadi, että uuden ministerin pitäisi välttämättä olla nainen.

ps verkkotoimitus


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Yritys rajoittaa maahanmuuttoa ajautui Saksassa historialliseen kaaokseen – Antifa miehitti kristillisdemokraattien toimiston, demarit varoittavat oikeistoa “helvetin porttien avaamisesta”

01.02.2025 |20:59
5.
Suomen uutiset logo

Valtaako teksasilainen ilmastopolitiikka alaa myös Euroopassa? – Yhdysvaltojen asiantuntijat Markku Ruotsila ja Risto E.J. Penttilä pohtivat Trumpin kauden vaikutuksia maailmalle

31.01.2025 |19:34
6.
Suomen uutiset logo

Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan

06.02.2025 |19:24
7.
Suomen uutiset logo

Sanna Marinin rekrynnyt Tony Blair möhli maahanmuutolla Britannian sekaisin, vaatii nyt lisää digitaalista kyttäämistä ja kasvojentunnistuskameroita ratkaisuna vasemmiston itse luomaan kaaokseen

02.02.2025 |20:15
10.
Suomen uutiset logo

Vanha valtamedia johtaa harhaan uutisoidessaan maahanmuutosta – lukijoita vedätetään osatotuuksilla ja valikoiduilla tiedon palasilla

06.02.2025 |09:21

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää