Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Hakkarainen: Eroaako myös muunneltua totuutta kertonut virkamies Timonen?

11.10.2013 |13:03

Perussuomalaisten kansanedustaja Teuvo Hakkarainen pitää hyvänä sitä, että ministeri Heidi Hautalalla oli selkärankaa erota. Tämä ei kuitenkaan Hakkaraiselle riitä.

– Vaadin, että myös muunneltua totuutta kertonut työ- ja elinkeinoministeriön virkamies Pekka Timonen vapautetaan toimestaan. Hänet täytyy myös asettaa vastuuseen tässä tilanteessa. Virkamies on ministeri Hautalaa suojellakseen syyllistynyt asioiden vääristelyyn kertomalla aiemmin, että hän oli vastuussa rikosilmoituksen tekemättä jättämisestä ja että hän on toiminut itsenäisesti. Hän paljasti myös asenteensa, koska koki oikeaksi rikosilmoituksen tekemättä jättämisen. Kuinka tällainen virkamies voi toimia ministeriössä, jonka tärkeimmät sidosryhmät ovat Suomessa toimivat yritykset? Hakkarainen kysyy.

– Valtionyhtiöt toimivat tiukoissa kilpailuttamisasetelmissa. Valtiollinen Arctia Shipping yrittää täysin laillisin toimin hakea lisätuloa offshore-liiketoiminta alueelta. Ei ole oikein, että maamme hallituksen siunauksella sen toimintaa saisi Greenpeace tai joku muu vastaava järjestö häiritä ilman mitään rikosoikeudellisia seuraamuksia. On myös väärin, että virkamies ministeriä suojellakseen ottaa syyt niskoilleen.

 

PS VERKKOTOIMITUS


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

6.
Suomen uutiset logo

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia

18.09.2026 |15:24
9.
Suomen uutiset logo

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla

21.09.2026 |13:01

Uusimmat

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi