Artikkeli kuva

Pihla Lehmusjoki

Hakkarainen: EU ei saa torpata Suomen hirvituhokorvauksia

21.02.2014 |10:54

EU kieltää Suomen hirvituhokorvaukset. EU-komissio aikoo kieltää hirvituhokorvaukset heinäkuun alusta lähtien. Tuhannet metsänomistajat uhkaavat jäädä ilman korvauksia. Viime vuonna hirvien aiheuttamia tuhoja korvattiin valtion varoista n. 1,2 miljoonan euron edestä. Suomessa vahingot korvataan nimenomaan valtion varoista toisin, kuin muissa EU-maissa.

EU on laatimassa maatalouden valtionapujen suuntaviivoja vuosille 2014–2020. Suomen hirvikorvauskäytäntöä ei ole saatu uuteen tekstiluonnokseen, vaikka asiasta on käyty neuvotteluja. EU:ssa ei ole ymmärretty Suomen järjestelmää, koska Brysselin puistoissa eivät hirvet juokse. Kysymyksessä ei ole maatalouden tuet. Meillä metsästäjät maksavat korvauksiin käytetyt varat pyyntilupamaksuina. Systeemi on todettu toimivaksi.

Tällaiseen Brysselin keskusjohtoiseen määräysvaltaan ei Suomi saa suostua. On väärin, että EU:ssa päätetään Suomelle tärkeistä asioista ymmärtämättä järjestelmiämme ja sitä, mitä konkreettista vahinkoa siitä meille seuraa.

Nyt riittää tämän kaltainen Brysselin sanelupolitiikka. Kansalaisilla on ratkaiseva rooli 25.5.2014 EU-vaaleissa siitä, hyväksymmekö EU:n ylimieliset kansallista etua vahingoittavat päätökset.

Teuvo Hakkarainen
kansanedustaja (ps.)

PS VERKKOTOIMITUS


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa

02.11.2026 |15:20
5.
Suomen uutiset logo

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit

05.11.2026 |12:00
6.
Suomen uutiset logo

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”

04.11.2026 |14:51
8.
Suomen uutiset logo

Oikeus tuomitsi kaksi ulkomaalaistaustaista nuorta – pahoinpitelivät ja puukottivat 15-vuotiasta Helsingin Kaivopuistossa

06.11.2026 |11:05
10.
Suomen uutiset logo

Lääkäriliiton Pride-yhteistyö närästää erikoislääkäriä: ”Yhdenvertaisuus ei edellytä Pride-kumppanuutta”

03.11.2026 |10:01

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi