Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Hakkarainen: Lainkuuliaisuutta edellytetään myös ministereiltä

09.10.2013 |11:47

Perussuomalaisten kansanedustaja Teuvo Hakkarainen ei hyväksy ministeri Heidi Hautalan toimia viimeisimmässä Greenpeace-jupakassa. Iltalehti paljasti, että valtionohjauksesta vastaava ministeri esti rikosilmoituksen tekemisen Greenpeacestä, kun järjestön aktivistit valtasivat jäänmurtajia Helsingissä maaliskuussa ja toukokuussa 2012.  Kahdelle murtajalle, Fennicalle ja Nordicalle, nousi 40 aktivistia maaliskuussa ja toukokuussa aktivisteja kiipesi Nordicalle. He myös lukitsivat itsensä aluksella. Ainoastaan poliisien toiminta sai aktivistit pois alukselta.

– Arctia Shipping Oy, joka omistaa murtajat, halusi tehdä täysin oikeutetusti vahingonteosta rikosilmoituksen. Ministeri Hautala puuttui asiaan ja piti ilmoituksen tekemistä tarpeettomana. Hautalan erityisavustaja Lauri Korkeaojan  mukaan tapauksessa haluttiin välttää vastakkainasettelun syntyminen, Hakkarainen ihmettelee ja jatkaa:

– Lainkuuliaisuutta edellytetään myös ministereiltä. Nyt näyttää näiden tietojen valossa toiselta: laittomuus hyväksytään, jos se mukailee omaa poliittista ohjelmaa. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: oletteko mielestänne toimineet oikein ja hyväksyttekö laittomuuden, jos se on omien poliittisten tavoitteidenne kannalta sopivaa?

PS VERKKOTOIMITUS


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

4.
Suomen uutiset logo

Antikainen syyttää Tuppuraista huomion ohjaamisesta pois SDP:n kiusaamiskulttuurista – myös Lindtman saa täystyrmäyksen johtajuuden puutteestaan

28.01.2026 |17:21
6.
Suomen uutiset logo

Trump antaa tonnin ”pesämunan” jokaiselle lapselle – osakesäästötilin tuoton saa haltuunsa 18-vuotiaana

30.01.2026 |12:01
9.
Suomen uutiset logo

Sahateollisuus varoittaa miljardipommista – Tynkkynen varoitti jo aiemmin: Ilmastokiimassa unohtuvat talous ja huoltovarmuus

02.02.2026 |15:03

Uusimmat

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2025

Mainos kuva

Lue lisää