Artikkeli kuva

Halla-aho mielenosoituksessa: “Suomi ei voi olla koko maailman sosiaalitoimisto” (video)

11.10.2015 |08:00

Lauantaina Helsingin Narinkkatorilla pidetyssä Jotain rajaa -mielenosoituksessa puhuivat muun muassa eurokansanedustaja Jussi Halla-aho ja Viron entinen ulkoministeri Kristiina Ojuland. Paikalla oli myös äänekäs vastamielenosoitus.

Kristiina Ojuland painotti omassa puheessaan, että suomalaisten ja virolaisten pitää toimia yhdessä pakolaisturismia vastaan.

Halla-aho puolestaan muistutti puheessaan, ettei Suomella ole varaa olla Euroopan hölmölä, ja ettei Suomi voi olla koko maailman sosiaalitoimisto.

Poliisi oli näkyvästi paikalla, ja eristi vastamielenosoittajat torin pohjoislaitaan. Vastamielenosoituksessa ei pidetty puheita, mutta sitäkin enemmän kuuluivat rumpujen, nokkahuilujen, pillien, sumutorvien ja muiden soittimien äänet.

Katso video tapahtumapaikalta ylläolevasta videoikkunasta.

Osa poliiseista kiireellä Turkin suurlähetystöön

Osa Narinkkatorilla järjestystä turvanneista poliiseista lähti kesken kaiken juoksujalkaa kohti keskustaa. Tilanne herätti mielenosoittajien keskuudessa ihmetystä.

Myöhemmin selvisi, että poliisin joukkojenhallintayksikkö oli suunnannut Turkin suurlähetystölle Kaivopuistoon. Sen edustalla pidetty mielenosoitus oli riistäytynyt käsistä. Mieltään osoittaneet kurdit olivat heitelleet lähetystöä sekä poliiseja kivillä ja kananmunilla. Muutama mielenosoittaja otettiin kiinni ja vietiin Pasilan poliisitalolle.

 

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Yritys rajoittaa maahanmuuttoa ajautui Saksassa historialliseen kaaokseen – Antifa miehitti kristillisdemokraattien toimiston, demarit varoittavat oikeistoa “helvetin porttien avaamisesta”

01.02.2025 |20:59
6.
Suomen uutiset logo

Valtaako teksasilainen ilmastopolitiikka alaa myös Euroopassa? – Yhdysvaltojen asiantuntijat Markku Ruotsila ja Risto E.J. Penttilä pohtivat Trumpin kauden vaikutuksia maailmalle

31.01.2025 |19:34
7.
Suomen uutiset logo

Sanna Marinin rekrynnyt Tony Blair möhli maahanmuutolla Britannian sekaisin, vaatii nyt lisää digitaalista kyttäämistä ja kasvojentunnistuskameroita ratkaisuna vasemmiston itse luomaan kaaokseen

02.02.2025 |20:15

Uusimmat










Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää