Artikkeli kuva

Halla-aho: Muuntorangaistuksen palauttaminen erinomainen päätös, lasten seksuaalisen hyväksikäytön rangaistuksen alarajaa olisi pitänyt nostaa

11.04.2018 |22:22

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho pitää kehysriihessä päätettyä sakkojen muuntorangaistuksen palauttamista on erinomaisena päätöksenä. Sen sijaan lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä annettavan enimmäisrangaistuksen nosto neljästä kuuteen vuoteen ei Halla-ahon mukaan ole ratkaisu varsinaiseen ongelmaan.

– Vähimmäisrangaistusta olisi pitänyt nostaa. Tuomioistuimet tulevat jatkossakin käyttämään lähinnä asteikon alapäätä.

– Uusi rikosnimike ”lapsen törkeä raiskaus” kuulostaa signaalipolitiikalta. Paljon tärkeämpää olisi muuttaa ”raiskauksen” määritelmää siten, että esimerkiksi 10-vuotiaan uhrin ei edellytetä taistelevan aikuista tekijää vastaan.

– Siinäkään ei ole kovin paljon järkeä, että ehdolliseen vankeusrangaistukseen lisätään ”oheisseuraamuksia” kuten valvontaa. Oleellisempaa olisi määrätä nykyistä useampi vankeusrangaistus ehdottomana. Ehdollinen vankeusrangaistus ei ole vankeusrangaistus eikä oikein rangaistus muutenkaan. Ainakaan taparikollisten näkökulmasta. Samoin tuomioiden ”paljousalennuksista” ja ehdollisten tuomioiden ketjuttamisesta pitäisi päästä eroon.


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –

29.08.2026 |20:27
4.
Suomen uutiset logo

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia

29.08.2026 |14:02
8.
Suomen uutiset logo

Garedew: “Opetusministeri Adlercreutz lähti mukaan Setan aivopesukampanjaan”

28.08.2026 |13:33
9.
Suomen uutiset logo

Väkivaltaisuudet puhkesivat taas Ceutassa – Espanja pyytää Frontexia apuun

29.08.2026 |11:15

Uusimmat

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää