
Hallitukselta järeitä toimia turvapaikkakriisiin – rajakontrollin tiukennus, sosiaalitukien tarkistus, turvallisten maiden lista
Turvapaikkatilanne on tällä hetkellä hallitsematon. Ulkoministeri Timo Soini, sisäministeri Petteri Orpo ja pääministeri Juha Sipilä kertoivat EU-ministerivaliokunnan kokouksen jälkeisessä lehdistötilaisuudessa toimista, joilla tilanteeseen puututaan.
Aktiiviseen keinovalikoimaan nostetaan Schengen-sisärajatarkastukset, mukaan lukien väliaikaiset pistotarkastukset.
Suomi käynnistää välittömästi selvityksen siitä, voidaanko sosiaaliturvajärjestelmä eriyttää siten, että myönteiset turvapaikkapäätöksen saaneet oleskeluluvan eivät enää kuuluisi asumisperusteisen sosiaaliturvan piiriin vaan heillä on oma kotouttamisjärjestelmä. Ja tässä järjestelmässä tasot ovat lähtökohtaisesti alempia kuin asumisperusteisessa järjestelmässä.
Muihin keinoihin kuuluu EU:n turvallisten maiden lista. Turkista tulevien hakemukset käsitellään pikamenettelyllä. Tämä mahdollistaa myös pikapalautuksen.
Soinin mukaan Suomi edellyttää, että Dublin-menettelyä noudatetaan.
Ei pakkotaakanjakoa
Ministerit totesivat, että Suomi ei osallistu EU-komission vaatimaan pakottavaan taakanjakoon. Suomi osallistuu kriisin hoitoon vapaaehtoisuuden pohjalta.
– EU-komission esitys pakollisuudesta ei Suomelle sovi, emmekä me sitä hyväksy. Vapaaehtoisuuden pohjalta voidaan edetä. Se on paras ja kestävä tapa edetä. Tästä ei kerta kaikkiaan tule mitään, että ihmiset vaeltavat ympäri Euroopan. Tämä pitää saada hallituksi ja kontrolliin, Soini kertoi.
– Suojelun tarve selvitetään EU:n rajalla, ja ne, joilla sitä on, päästetään eteenpäin. Ei käy, että ihmissalakuljettajat vievät ihmisiä ympäri Euroopan, ja vievät heidän rahansa, ja sitten lopulta tulee kielteinen päätös, Soini jatkoi.
– Mitä tulee sisäisiin siirtoihin, Suomi kannattaa vapaaehtoista jakoa. Olemme valmiit toimimaan jakoavaimen mukaan, mikä tarkoittaisi noin 2400 turvapaikan sisäistä siirtoa. Me emme kannata komission esitystä pakottavista siirroista, Orpo totesi.
Orpon mukaan Suomi kannattaa EU:n yhteisten käsittelykeskusten perustamista. Siellä hakemukset käsitellään mahdollisimman nopeasti. Suomi kannattaa myös voimakkaita toimia salakuljettamisen kitkemiseksi ja vaikeuttamiseksi.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Purra: Ulkomaalaisväestön vahva nojaaminen takuueläkkeisiin on iso ongelma – ”Jopa ilman käytännössä minkäänlaista työuraa”
Ylen puoluejohtajien torstai-illan tentissä vasemmistoliitto ja SDP ilmoittivat olevansa valmiita tavalla tai toisella koskemaan eläkkeisiin talouden sopeuttamiseksi. Perussuomalaisten Riikka Purra sen sijaan linjasi, että normaalin pitkän työuran tehneiden työeläkkeisiin ei pitäisi ensisijaisesti koskea, mutta maahanmuuttajien takuueläkkeisiin kohdistuu selvä tarve korjata epäkohtia.

Unkarin vaalit puhuttavat ympäri maailmaa – onko Orbánin aika ohi?
Tisza-puolueen johtaja Péter Magyar nousi suuresta tuntemattomuudesta Euroopan politiikan polttopisteeseen kahdessa vuodessa. Tänään unkarilaiset äänestävät, onko Tiszasta Viktor Orbánin Fidesz-puolueen haastajaksi.

Karkotukset pannaan Ruotsissa yhä useammin toimeen pakolla – ”Lähtö tulee vaikka huutavat ja potkivat”
Viranomaiset karkottavat Ruotsista laittomasti maassa oleskelevat yhä useammin pakkkokeinoja käyttäen. Vuonna 2025 Rikosseuraamuslaitoksen työntekijät saattoivat 2 300 henkilöä lentokoneeseen tai seurasivat lennolla mukana määräänpäähän. Määrä on kaksinkertaistunut parissa vuodessa.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu haluaa avata itärajan – Antikainen: Suljetaan koko pulju ja säästetään kolme miljoonaa
Yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltunen on esittänyt Iltalehden haastattelussa itärajan rajanylityspaikkojen avaamista, jotta Venäjän puolelta tulevilla turvapaikanhakijoilla olisi mahdollisuus saada turvapaikka Suomesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että itäraja suljettiin Suomessa vuonna 2023 turvallisuussyistä. Jos yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto ei tässä maailmantilanteessa ole kiinnostunut Suomen kansallisesta turvallisuudesta, olisi Antikaisen mielestä parasta lakkauttaa koko virasto.

Helsingin yliopiston katsaus: Ulkomaalaistaustaisten osuus raiskausrikoksista on 32 prosenttia
Helsingin yliopiston katsauksen mukaan seksuaalirikosten määrä on noussut ja korkeimmat tasot näkyvät Saharan eteläpuolisista maista kotoisin olevilla afrikkalaistaustaisilla sekä länsiaasialaistaustaisilla 18–29-vuotiailla miehillä.

Perussuomalaiset: Vasemmistohallitus loi Suomeen uuden köyhälistön
Perussuomalaiset näkee, että samalla kun oppositiopuolueet syyttävät nykyhallitusta köyhyyden lisäämisestä, he unohtavat olleensa päätöksillään itse luomassa uutta köyhälistön luokkaa Suomeen.

Tynkkynen äimistyi median rimanalituksesta: Nyt TikTokin kommenttikenttä kelpaa poliittiseksi analyysiksi – mutta miksi vasemmiston hiusvärillä ei ole väliä?
Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen on äimistynyt suomalaisen median tuoreesta rimanalituksesta, jonka mukaan poliittisen kannan voi arvioida hiusvärin perusteella. Tynkkynen katsoo, että media on nyt onnistunut alittamaan riman tavalla, joka tuntuu jo parodialta.

Rydman kyselytunnilla: Leipäjonot täyttyvät ulkomaalaisista opiskelijahuijauksen uhreista – kiitos edellisen hallituksen
Perussuomalainen elinkeinoministeri Wille Rydman totesi eduskunnan kyselytunnilla, että tämän päivän Suomessa leipäjonot täyttyvät ulkomaalaistaustaisista opiskelijoista, jotka on houkuteltu Suomeen täysin epärealistisilla odotuksilla. Kiitos tästä kuuluu täysin edelliselle hallitukselle, joka mahdollisti tämän opiskelijahuijauksen.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu vaatii itärajan avaamista – Seppänen: Yhdenvertaisuusvaltuutetun maahanmuuttolinja on todellisuudesta irtautunut
Yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltunen on ehdottanut itärajan avaamista, jotta Venäjän puolelta tulevien turvapaikanhakijoiden oikeus hakea turvapaikkaa ei vaarantuisi. Perussuomalaisten kansanedustaja Sara Seppänen pitää yhdenvertaisuusvaltuutetun maahanmuuttoa koskevaa linjaa todellisuudesta irtautuneena.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu politikoi – kehystää hallituksen maahanmuuttopolitiikan uudistukset ulkomaalaisten aseman heikentämiseksi
Yhdenvertaisuusvaltuutetun tuoreessa vuosikertomuksessa hallitusohjelman mukaiset maahanmuuttokiristykset – kuten nopeampi rajamenettely ja vastaanottorahan pienentäminen – esitetään suoraan “ulkomaalaisten asemaa heikentävinä muutoksina”. Sisäministeri Mari Rantanen nostaa esiin, miten virallisen raportin otsikoinnissa on vahvaa politikoinnin makua.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää













