Artikkeli kuva

Hallitus kaventaa eduskunnan budjettivaltaa yhdessä apupuolueensa keskustan kanssa

12.12.2012 |13:41

Eduskunnan valtionvarainvaliokunta on tänään hyväksynyt hallituksen esityksen talouden ja rahaliiton vakaudesta. Valiokunnan perussuomalaiset edustajat Pentti Kettunen, Ville Vähämäki ja Kauko Tuupainen äänestivät esitystä vastaan.

Valiokunnan mietintöön jättämässään vastalauseessa perussuomalaiset toteavat kannattavansa talouskurin tiukentamista, mutta eivät kuitenkaan voi hyväksyä talousliittoa vahvistavaa sopimusta, jossa Suomen talouspoliittista itsenäisyyttä annetaan talouskurin varjolla tarpeettomasti pois.

– Suomi ei tarvitse kriisimaiden tavoin EU:ta tai komissiota vahvistamaan markkinoiden luottamusta siihen, että maamme harjoittaa vastuullista talouspolitiikkaa. On erittäin vaikea nähdä, miten komission talouspoliittisen vallan lisääminen parantaisi Suomen harjoittamaa talouspolitiikkaa, vastalauseessa todetaan.

Perussuomalaisten mielestä ongelmallista Suomen kannalta on myös se, että Suomen tapaiselle pienelle avoimelle taloudelle eivät ehdotetut alijäämäsäännökset ylipäätään sovi lähellekään yhtä hyvin kuin Saksan ja Ranskan tapaisille suurille talouksille.

– Talous- ja vakaussopimuksen sijasta esitämme, että Suomeen perustetaan vahva ja itsenäinen finanssipoliittinen neuvosto valvomaan julkisen talouden kestävyyttä, Ville Vähämäki sanoo.

Hallituspuolueiden lisäksi keskustan edustajat äänestivät hallituksen esityksen puolesta. Perussuomalaiset pitävät keskustan äänestyskäyttäytymistä käsittämättömänä.

– Hallituksen esitys kaventaa kiistatta eduskunnan budjettivaltaa. On järkyttävää, että toinen oppositiopuolue antaa tälle tukensa, Vähämäki toteaa.

Vähämäen mielestä keskustan edustajien toiminta valtiovarainvaliokunnassa vahvistaa sitä käsitystä, jonka puheenjohtaja Juha Sipilä hiljattain antoi Ylelle antamassaan lausunnossa: keskusta ei todellakaan toivo, että hallitus kaatuisi.

Lisätietoja:

Kansanedustaja Ville Vähämäki, puh. 050 512 0196

Kansanedustaja Pentti Kettunen, puh. 044 029 6681

 


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

5.
Suomen uutiset logo

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia

18.09.2026 |15:24
8.
Suomen uutiset logo

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida

22.09.2026 |14:46

Uusimmat

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi