

Arja Juvonen ja Timo Soini. Arkistokuvaa. / LEHTIKUVA
Hallitus ei puutu lapsiperheiden herkkään elämänjaksoon – Arja Juvonen kiittelee päätöstä: ”Perheitä ei ohjata pakolla eikä käskyttämällä”
Kansanedustaja Arja Juvonen ei peittele tyytyväisyyttään kuultuaan, että hallitus päätti säilyttää perheiden päätösvallan. Hallituksen kehysriihessä ei kajottu perheille elintärkeään kotihoidontukeen, vaan päätäntävalta lapsen hoitomuodon valinnasta jää edelleen perheen itsensä päätettäväksi. Juvonen kertoo saaneensa lukuisia yhteydenottoja huolestuneilta kansalaisilta.
– Puheet kotihoidontuen pakkojakamisesta ja korvamerkitsemisestä ovat saaneet niitä asian ytimessä olevia eli lapsiperheitä pelon valtaan. Olen saanut lukuisia yhteydenottoja, joissa on kysytty mitä tapahtuu. Perheet haluavat kyllä loppupeleissä ihan itse päättää, miten he käyttävät perhevapaansa ja kuka jää hoitamaan lasta kotiin.
Perussuomalaisten ja perheiden järjen ääni vapautti perhevapaiden uudistamisen
Juvonen ei allekirjoita Touko Aallon (vihr.) Iltalehdessä 26.4.2017 esittämää kommenttia siitä, että perhevapaiden uudistus olisi jäänyt hallituksessa perussuomalaisten panttivangiksi. Juvonen päinvastoin toteaa, että perussuomalaisten ja perheiden järjen ääni vapautti perhevapaiden uudistamisen.
Vihreät puhuvat tasa-arvosta, mutta päättäisivät itse perheiden puolesta.
– Vihreät puhuvat tasa-arvosta, mutta päättäisivät itse perheiden puolesta. He olisivat korvamerkitsemässä perhevapaita vanhempien kesken. Mitä ihmeen tasa-arvoa on pakottaminen? Tätä perheiden ääntä, joka on myös järjen ääni, olisi myös vihreiden hyvä kuunnella. Toki voimme miettiä, miten voisimme tukea perheitä, mutta pakottamalla se ei onnistu, Juvonen sanoo.
– Vanhemmat päättävät myös jatkossa itse, miten lapsen hoidon järjestävät. Perheitä ei ohjata pakolla eikä käskyttämällä. Perheet pystyvät itse ratkomaan perheen sisäisiä asioita ja erityisen herkkään elämänjaksoon liittyviä asioita on myös yhteiskunnassa kunnioitettava. Lapsen ja lasten syntymät ovat juuri näitä hetkiä ja on hienoa, että perhe- ja lapsiasioita tärkeinä pitävät perussuomalaiset saivat kehysriihessä selvennettyä tämän asian erityisesti, Juvonen iloitsee.
Sosiaali -ja terveysvaliokunnan jäsenenä toimiva Juvonen toivoo, että puheen sävy perhevapaista muuttuisi jatkossa entistäkin positiivisemmaksi.
– Nyt puhe on ollut lähinnä sellaista, että vanhemmuus ja perhevapaa on kuin ”kannustinloukku”, johon vanhemmiksi tulleet putoavat. Että vanhemmuuden myötä työpaikat jäävät saavuttamatta ja eläke kertymättä. Kyllä vanhemmuuteen ja lapsiin tulee voida olla varaa Suomessa. Meidän on tehtävä sellainen yhteiskunta, että on varaa. Esimerkiksi hallituksen päätös alentaa varhaiskasvatusmaksuja on juuri tällainen yksi askel vähävaraisille perheille, Juvonen kiittää.
– Emme saa vieraantua lapsiperheiden arjesta vaan vuoropuhelua perheiden kanssa on käytävä myös tulevaisuudessa aktiivisesti. Perheet ovat erilaisia ja tilanteet muuttuvat. Työajat on mullistuksessa, on etätyötä, päivätyötä, vuorotyötä ja yötyötä. Miten varhaiskasvatus vastaa muuttuviin työoloihin? Löytyykö vuorotyötä tekevän perheen lapselle hoitopaikkaa. Varhaiskasvatuksen monet haasteet on nähtävä ja niihin keskityttävä, työn ja perheen yhteensovittamisen tulisi olla keskiössä, Juvonen muistuttaa.
Entä miten ratkaista kysymys siitä, miten saadaan isät jäämään äidin sijaan hoitovapaalle?
– Kysymys ei ratkea pakolla, käskemällä eikä määräten. Kyseessä on asia, johon vastauksia voisi hakea vaikkapa joukkoistamalla, jossa perheet itse voisivat kertoa ja ottaa kantaa siihen, mitkä kannustimet tukisivat perheitä parhaiten vanhemmuuden jakamisessa, mutta myös työn ja perheen yhteensovittamisessa. Kysytään perheiltä, he ovat omien asioidensa ja tilanteidensa asiantuntijoita. Kysytään heiltä ja kuullaan heitä, Juvonen kannustaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Hallitus pisti lisää vauhtia työllisyyden kasvuun – Soini: ”Tämä on hyvä ja isänmaallinen ratkaisu”

Laura Huhtasaari: Päivähoitomaksujen alentaminen on erinomainen päätös

Tiina Elovaaralta kehut ohjaamoille eli ”nuorten työkkäreille” – loistokonsepti!
Viikon suosituimmat

Vaalikatastrofi järisyttää jo koko Ruotsia: Jengirikollisten lähipiiri vaalitoimitsijoina Tukholmassa – ääniä ostettu Luulajassa ja Piitimessä
Ruotsin valtiopäivävaaleihin liittyvät epäselvyydet uhkaavat haudata alleen koko valtakunnallisen vaalituloksen. Epäiltyjä väärinkäytöksiä tulee kaiken aikaa lisää ja usko pohjoismaiseen demokratiaankin horjuu. Pian on johtopäätösten aika.

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Ceutan kunnossapitotyöntekijät syyttävät laittomasti maahan tunkeutuneita: ”He tappavat eläimiä huvikseen”
Ceutaan laittomasti tunkeutuneet ja sinne jääneet nuoret miehet ovat syyllistyneet pahoinpitelyihin, ryöstöihin ja raiskauksiin, mutta mitkään laittomuudet eivät näköjään tulijoille riitä. Nyt rikosten kohteena ovat viattomat eläimet.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

EU-elvytyspaketista rahaa ajoneuvoverojen poistoon Italiassa – Tavio: Perussuomalaiset varoitti yhteisvelasta
Italia aikoo poistaa vuoden 2027 ajalta ajoneuvoveron yli 14 miljoonalta autolta ja moottoripyörältä, ja käyttää tähän EU:n elpymisvälineestä peräisin olevia rahoja. Perussuomalaiset varoittivat jo vuonna 2021 EU:n elpymisvälineestä ja vastustivat sen hyväksymistä eduskunnassa.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

Elinkeinoelämä ja vasemmisto ajattelevat lompakoillaan – eliitin ihmisvihamielinen katastrofilogiikka esillä Ylen äärioikeistokeskustelussa
Yleisradion A-Talk-ohjelma käsitteli eurooppalaisen ”laitaoikeiston” kiihtyvää nousukiitoa. Studiossa sosialisti ja elinkeinoelämän edustaja löysivät yhteisen sävelen yksiulotteisesta talousajattelusta. Keskustelijat vaikenivat visusti maahanmuuton ongelmista.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.

Rikosilmoitus vasemmistopuolueen mahdollisesta vaalivilpistä Tukholmassa: ”Pahinta mitä olen nähnyt”
Ruotsin valtiopäivävaaleihin liittyvät vilppiepäilyt laajenevat Borlängestä Tukholmaan. Svenska Dagbladetin pääkirjoituksessa useat Järvan ongelmalähiöiden alueella työskennelleet vaalivirkailijat kertovat tilanteista, joissa äänestäjiä olisi päättäväisesti johdateltu kannattamaan vasemmistopuoluetta. Nyt poliisi selvittää äänestystapahtumia.

Maahanmuuttajaryhmien välillä valtavia eroja maanpuolustustahdossa
Monikulttuurisuus muokkaa yhteiskuntaa monella tavalla. Keskeinen kysymys on, miten se vaikuttaa maanpuolustustahtoon tosipaikan tullen? Maahanmuuttajaryhmät ovat keskenään erilaisia siinä, miten kutsuntoihin ja varusmiespalvelukseen – eli maanpuolutukseen – suhtaudutaan.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää












