Artikkeli kuva

Hanna Mäntylä: Terveystekniikasta uusi viennin kivijalka

12.06.2016 |14:57

Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylä peräänkuulutti terveystekniikasta uutta Suomen viennin kivijalkaa. Asia nousi esille sunnuntain ministeritentissä puolueneuvoston kokouksessa. 

– Terveystekniikka on harvoja vientialoja, jotka kasvavat tasaisesti. Viime vuonna kavu oli lähes seitsemän prosenttia. Viennin arvo oli noin kaksi miljardia euroa, mistä diagnostiikan osuus oli 500 miljoonaa. Siinä on aivan valtava mahdollisuus, jota me emme ole vielä Suomessa osanneet täysin hyödyntää. STM:ssä teemme tässä asiassa kovasti töitä ja siinä on myös Työ- ja elinkeinoministeriöllä roolinsa, Mäntylä kertoi.

– Meillä on valtava tehtävä tuotteistaa osaaminen vientituotteeksi: mennä rinta rottingilla maailmalle sanomaan, että meillä on jotain tällaista, mitä kenelläkään muulla ei ole, Mäntylä sanoi ja näitä tuotteita tarvitaan esimerkiksi ikääntyvässä Kiinassa.

Osaamista ei tarvitse hävetä

Mäntylä toivoi myös, että myös esimerkiksi Tampereella irtisanottujen Microsoftin työntekijöiden taidot valjastettaisiin terveystekniikan palvelukseen ja kisaisimme Ruotsin kanssa tuotteistamisessa ja viennissä.

– Meidän ei tarvitse hävetä, Mäntylä painotti.

Kyselytunnin videotallenne:

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

6.
Suomen uutiset logo

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta

10.10.2026 |14:01
7.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista

13.10.2026 |12:01
8.
Suomen uutiset logo

Bergbom sanasodassa kokoomusedustajan kanssa – harhaanjohtava lainaus vaihtui ilmastonmuutosdenialismisyytöksiin

14.10.2026 |16:50

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi