Helsingin Pörssin toimitusjohtaja ilmastopolitiikasta: Suomi on liian pieni yksikkö

22.07.2019 |14:12

Helsingin pörssin toimitusjohtaja Henrik Husman oli Porin SuomiAreenan keskustelussa Antti Rinteen (sd) hallituksen ohjelmasta huolissaan siitä, onko Suomella jo liiankin kova vauhti ilmastotoimissa, Tekniikka & Talous kirjoittaa. Argumentit olivat samansuuntaiset kuin perussuomalaisilla oli jo ennen vaaleja: Suomi on liian pieni yksikkö, ja kunnianhimo yhdessä maassa voi siirtää päästöt toiseen maahan.

– Väittäisin, että monella tapaa Suomi on liian pieni yksikkö tässä ilmastonmuutoskeskustelussa. Meillä on kuitenkin vain yksi planeetta ja yksi ilmasto, Husman selitti.

Työpaikat häviävät, päästöt jäävät

– Näen sen riskin, että pahimmillaan, jos Suomi tässä tekee liian aggressiivisia päätöksiä, niin se saattaa globaalin ilmaston kannalta olla negatiivinen asia, jos terästeollisuus vaikka joutuisi huonompaan asemaan kuin muualla Euroopassa, saatikka sitten Kiinassa. Se ei välttämättä ilmastoa pelasta pätkän vertaa, meiltä vain häviää työpaikat ja talouskasvua.

Ratkaisut pitäisi Husmanin mukaan tehdä vähintään EU-tasolla.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa

02.11.2026 |15:20
5.
Suomen uutiset logo

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit

05.11.2026 |12:00
6.
Suomen uutiset logo

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”

04.11.2026 |14:51
8.
Suomen uutiset logo

Oikeus tuomitsi kaksi ulkomaalaistaustaista nuorta – pahoinpitelivät ja puukottivat 15-vuotiasta Helsingin Kaivopuistossa

06.11.2026 |11:05
10.
Suomen uutiset logo

Lääkäriliiton Pride-yhteistyö närästää erikoislääkäriä: ”Yhdenvertaisuus ei edellytä Pride-kumppanuutta”

03.11.2026 |10:01

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi